Asessorikoulutus

Hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä erityistuomioistuimissa on koulutustarkoituksessa täytettäviä asessorin virkoja, joihin henkilöt nimitetään kolmeksi vuodeksi. Asessorin virka on tuomarin virka, johon liittyy työssä oppimista ja koulutusta.

Asessoriksi nimitettävän tulee täyttää tuomioistuinlain 10 luvun 1 §:ssä säädetyt tuomarin yleiset kelpoisuusvaatimukset, joiden mukaan edellytetään oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittamista.

Asessori osallistuu toimikautensa aikana tuomarikoulutuslautakunnan suunnittelemaan koulutusohjelmaan hänelle koulutuspaikassa laaditun henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti.

Asessorin koulutusohjelmasta saa lisätietoa tuomioistuinlaitoksen verkkosivuilta.