Lapsi tai nuori rikoksesta epäiltynä

Lakien eli yhteiskunnan yhteisten sääntöjen rikkomisesta joutuu vastuuseen. Rikosten osalta kysymys on rangaistusvastuusta. Se tarkoittaa sitä, että jos olet tehnyt jotain sellaista, mikä rikkoo rikoslakia ja sinut todetaan syylliseksi, tuomari määrää sinulle teostasi oikeudenmukaisen rangaistuksen.

Henkilö istuu käytävän penkillä puhelin kädessään.

Asian käsittely oikeudessa ja rangaistukseen tuomitseminen voi tapahtua vasta, kun nuori on täyttänyt 15 vuotta. Nuorten osalta on olemassa erityisiä säännöksiä oikeuden käsittelyyn ja heidän tilanteensa pyritään selvittämään huolella rikollisen toiminnan katkaisemiseksi. Nuorille tuomittavat rangaistukset ovat lievempiä kuin aikuisille määrättävät rangaistukset. Lisäksi nuori on aina oikeutettu tarvitsemaansa oikeudelliseen apuun. Se merkitsee, että hän saa maksutta avukseen lakimiehen, joka hoitaa asiaa.