Perintö

Pesänselvittäjän – ja jakajan määrääminen

Kuolinpesän osakkaat hallinnoivat ja määräävät kuolinpesän omaisuudesta yhdessä. Pesän osakkaiden ja eräiden muiden laissa lueteltujen henkilöiden hakemuksesta käräjäoikeus voi kuitenkin määrätä pesän omaisuuden luovutettavaksi pesänselvittäjän hallintoon.

Jos kuolinpesän osakkaat tai eroamassa olevat puolisot eivät pääse sopimukseen jaettavana olevan omaisuuden jaosta, käräjäoikeus määrää hakemuksesta pesänjakajan tekemään jaon. Pesänjakajan määräystä voi hakea kuka tahansa kuolinpesän osakkaista tai kumpi tahansa puolisoista eikä hakemusta tarvitse perustella.

Pesänselvittäjää ja -jakajaa haetaan usein samalla hakemuksella. Kumpaakin haetaan jättämällä hakemus vainajan kotikunnan mukaan määräytyvään käräjäoikeuteen. Pesänselvittäjä- ja jakaja voi olla asianajaja, yleinen oikeusavustaja tai kuka tahansa tehtävään kykenevä henkilö. Pesänjakajaksi määrätään yleensä hakijan esittämä henkilö. Hänen on kuitenkin oltava puolueeton kaikkiin osapuoliin nähden. Henkilön valinta jää käräjäoikeuden päätettäväksi, jos joku osakkaista vastustaa esitetyn henkilön valitsemista. Hakemuksen yhteydessä on esitettävä pesänjakajaksi ehdotetun kirjallinen suostumus.

Pesänselvittäjällä ja -jakajalla on oikeus saada palkkio ja korvaus kuluistaan.

Pesänjakaja laatii toimituksesta asiakirjan, jonka hän allekirjoittaa. Pesänjakajan suorittamaa jakoa voi moittia nostamalla kanteen käräjäoikeudessa.

Mistä pesänjakajan määräystä haetaan

Hakemus pesänjakajasta on jätettävä vainajan kotikunnan käräjäoikeuteen, kun kyse on kuolinpesän jaosta.

Jos kyse on avioeron jälkeisestä omaisuuden jaosta, pesänjakajan määräystä voi hakea kumman tahansa puolison kotipaikan käräjäoikeudelta.

Muita perintöasioita

Testamenttia ei nykyään tarvitse valvoa tuomioistuimessa. Se tulee antaa tiedoksi perillisille.

Perukirja toimitetaan Verohallinnolle.