Ilmoittajansuojelu

Ilmoittajansuojelun tarkoituksena on tarjota luottamuksellinen tapa ilmoittaa väärinkäytöksestä, ilman että ilmoittajan tarvitsee pelätä siitä seuraavia vastatoimia. Ilmoittajansuojelu perustuu ilmoittajansuojelulakiin ja Euroopan unionin ilmoittajansuojeludirektiiviin.

Ilmoittajansuojelun avulla ilmoittajat voivat ilmoittaa väärinkäytöksistä turvallisesti ja siten, että heidän henkilöllisyytensä on suojattu. Tieto ilmoittajan henkilöllisyydestä on salassa pidettävä tieto myös ilmoituksen jatkokäsittelyssä.

Ilmoittajansuojelu kieltää vastatoimet ilmoittajaa kohtaan. Kohde tai kohdeorganisaatio ei voi esimerkiksi heikentää ilmoittajan sopimussuhteen ehtoja, muuttaa ilmoittajan asemaa tai vastaavaa ilmoituksen johdosta.

Ilmoittajan suojelulle on kolme yleistä edellytystä:

  • Ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä perusteltu syy uskoa, että rikkomista koskeva tieto pitää paikkansa.
  • Rikkomista koskeva tieto kuuluu ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan.
  • Ilmoittaja ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä.

Mihin väärinkäytöksestä ilmoitetaan?

Ilmoitus väärinkäytöksestä tehdään ensisijaisesti kyseisen organisaation sisäiseen ilmoituskanavaan. Tuomioistuinlaitoksella on oma sisäinen ilmoituskanava.

Sellaiset henkilöt, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä ilmoitusta sisäiseen ilmoituskanavaan, kuten entiset työntekijät, osa-aikaiset asiantuntijat , lautamiehet tai palveluntarjoajat, voivat tehdä ilmoituksen oikeuskanslerinviraston keskitettyyn ulkoiseen ilmoituskanavaan.

Jos väärinkäytös liittyy esimerkiksi henkilösuhteisiin, epäasialliseen kohteluun tai työsuhteen ehtoihin, tulee ilmoitus tehdä sellaiselle taholle, jolle asian hoitaminen kuuluu.
Kaikki ne, jotka eivät kuulu tuomioistuinlaitoksen henkilöstöön, voivat tehdä ilmoituksen lain soveltamisalaan kuuluvasta väärinkäytöksestä oikeuskanslerinviraston ulkoiseen kanavaan.Keskitettyyn ilmoituskanavaan ilmoituksen voi tehdä jos:

  • Ilmoittajalla on ilmoittamishetkellä perusteltu syy uskoa, että rikkomista koskeva tieto pitää paikkansa.
  • Rikkomista koskeva tieto kuuluu ilmoittajansuojelulain soveltamisalaan.
  • Ilmoittaja ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitusta väärinkäytöksestä.
  • Ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa, että sisäisen ilmoituksen perusteella toimenpiteisiin ei ole ryhdytty määräajassa tai sen perusteella rikkomiseen ei voida puuttua tehokkaasti.
  • Ilmoittajalla on perusteltu syy uskoa olevansa vaarassa joutua vastatoimien kohteeksi ilmoituksen johdosta.

Oikeuskanslerinvirasto siirtää ilmoituksen toimivaltaiselle viranomaiselle eikä itse tutki ilmoituksia. Ilmoittajansuojelun soveltamisalan ulkopuolelle jääviä kirjoituksia ei siirretä toimivaltaisille viranomaisille eikä käsitellä oikeuskanslerinvirastossa kanteluina.

Lain tarkoittamaa ilmoittajansuojaa ei taata ilmoittajalle, joka julkaisee tietoja mediassa, tekemättä ensin ilmoitusta ulkoiseen kanavaan. Oikeuskanslerinvirastoon voi tehdä ilmoituksen

  • sähköisellä ilmoituslomakkeella
  • sähköpostitse osoitteeseen: ilmoittajansuojelu@gov.fi
  • postitse osoitteeseen:

Valtioneuvoston oikeuskansleri
PL 20
00023 Valtioneuvosto

  • suullisesti

Suullinen ilmoitus tehdään puhelimitse tai henkilökohtaisessa tapaamisessa.