Itä-Suomen hovioikeus – Viipurin hovioikeus
Itä-Suomen hovioikeus, entiseltä nimeltään Viipurin hovioikeus, on perustettu vuonna 1839.
Viipurin hovioikeus toimi vuodesta 1839 eli perustamisestaan lähtien hovioikeudentalossa, joka alkujaan oli rakennettu Viipurin kuvernementin käskynhaltijan palatsiksi vuosina 1779–1784. Hovioikeudentalo ja sen viereen vuonna 1847 rakennettu presidentin asuintalo sijaitsivat Viipurin silloisen Paraatikentän eli myöhemmän Raatihuoneentorin eteläreunalla.
Toimittuaan 100 vuotta Viipurissa hovioikeus siirtyi talvisodan takia Heinolan kautta Kuopioon vuonna 1940. Tilapäisten toimipaikkojen, Heinolan maalaiskunnan ja kaupungin kautta hovioikeuden lopulliseksi sijaintipaikaksi tuli Kuopio, jossa toiminta aloitettiin 6.8.1940 kuopiolaisten hyvin tuntemassa Konttisen liiketalossa osoitteessa Minna Canthin katu 28.
Hovioikeuden nimi muutettiin 2.3.1945 annetulla asetuksella Itä-Suomen hovioikeudeksi.
Kaupungilta vuokratut tilat olivat alkuaankin tarkoitettu vain väliaikaisiksi hovioikeuden toimitiloiksi. Kesti kuitenkin lähes 30 vuotta ennen kuin Kuopion oikeustalon rakennushanke oli toteutunut. Hovioikeus pääsi lokakuun alussa vuonna 1968 muuttamaan arkkitehtitoimisto Heikki Castrén & Co:n suunnittelemaan oikeustaloon. Puistokadun ja Minna Canthin kadun kulmassa sijaitseva oikeustalo käsitti hovioikeuden rakennuksen lisäksi Itä-Suomen vesioikeuden ja Kuopion tuomiokunnan rakennuksen.

Hovioikeuden rakennus on kohotettu fasadilinjasta sisäänvedetyn sokkelikerroksen päälle. Rakennus on väritykseltään betoninharmaa. Ikkunarakenteet on petsattu mustiksi. Tyyliltään se edustaa formalistista ja horisontaalisuutta korostavaa arkkitehtuuria.
Alkuun hyvät ja tarkoituksenmukaiset tilat eivät vastanneet enää kehityksen ja kasvun mukanaan tuomia uusia vaatimuksia. Työhuoneiden ja muiden lisätilojen tarve teki lisärakennuksen rakentamisen välttämättömäksi.
Arkkitehti Juhani Pallasmaan suunnittelema hovioikeuden lisärakennus sekä hovioikeuden ja vesioikeuden rakennusten muutostyö valmistui 1992. Lisärakennus on puolikaaren muotoinen ja se on yhdistetty toisesta kerroksesta vanhaan päärakennukseen teräsrakenteisella ristikkosillalla. Kaariosan ikkunoiden pielet on maalattu spektrin värein, jotka muuttuvat vähitellen itänurkan sinisestä länsinurkan punaiseen. Sama väritys toistuu sisätiloissa huoneiden ovissa.

Hovioikeuden toimitilojen – päärakennuksen ja lisärakennuksen – peruskorjaus tehtiin vuosina 2015–2016. Lisäksi päärakennuksen vesikatto- ja julkisivusaneeraus tehtiin vuonna 2019.
Kouvolan hovioikeus lakkautettiin ja yhdistettiin uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi 1.4.2014 lukien.
Kirjallisuutta:
- Ellilä, Tauno: Viipurin arkiston evakuoiminen Viipurista 11. – 13.3.1940. Lakimies 1950, s. 287–295
- Ikonen, Pauli et al. toim: Wiipurin Itä-Suomen hovioikeus 1839–1989, Kuopio 1992
- Kannel, Wäinö toim: Viipurin hovioikeus 1839–1939, Viipuri 1939
- Kannel, Wäinö: Viipurin hovioikeuden lähtö Viipurista ja toiminta Heinolassa ja Kuopiossa sotavuosina 1939–1944, Kuopion isänmaallinen seura, 2009
- Nuorvala, Kaarlo: Krestyn miehet – kuvaus yhdenvertaisuuslain aiheuttamasta oikeustaistelusta, Helsinki 1939
