Hovioikeus antoi tuomion Joensuussa tapahtunutta lapsen törkeää pahoinpitelyä ynnä muuta koskevassa asiassa

Itä-Suo­men ho­vioi­keus on tä­nään an­ta­mas­saan tuo­mios­sa kat­so­nut, että vas­taa­ja­na ol­lut lap­sen äiti (jäl­jem­pä­nä äiti) oli syyl­lis­ty­nyt kä­rä­jä­oi­keu­den hä­nen syyk­seen lu­ke­maan tör­ke­ään kuo­le­man­tuot­ta­muk­seen. Ho­vioi­keus on li­säk­si kat­so­nut, että äiti oli syyl­lis­ty­nyt pa­hoin­pi­te­lyyn sil­tä osin kuin hän oli jät­tä­nyt hank­ki­mat­ta lap­sel­le hoi­toa täl­lä ol­lei­siin va­ka­viin ja erit­täin ki­vu­liai­siin pa­lo­vam­moi­hin. Ho­vioi­keus on edel­leen kat­so­nut, et­tei lap­sen bio­lo­gis­ta isää (jäl­jem­pä­nä isä) ol­lut pi­det­tä­vä va­hin­gon­kor­vaus­lain tar­koit­ta­mal­la ta­val­la lap­sel­le eri­tyi­sen lä­hei­se­nä hen­ki­lö­nä, min­kä joh­dos­ta hä­nen kor­vaus­vaa­ti­muk­sen­sa hy­lät­tiin. Ho­vioi­keus on vie­lä kat­so­nut, että lap­sen iso­äi­tiä (jäl­jem­pä­nä iso­äi­ti) oli pi­det­tä­vä va­hin­gon­kor­vaus­lain tar­koit­ta­mal­la ta­val­la lap­sel­le eri­tyi­sen lä­hei­se­nä hen­ki­lö­nä ja että iso­äi­dil­lä oli oi­keus saa­da vaa­ti­man­sa kor­vauk­set toi­se­na vas­taa­ja­na ol­leel­ta äi­din asuin­kump­pa­nil­ta (jäl­jem­pä­nä asuin­kump­pa­ni).

Hovioikeudessa oli kysymys syyttäjän ja isän valitusten johdosta siitä, oliko äiti syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemien rikosten lisäksi pahoinpitelyrikokseen ja oliko äidille tuomittua vankeusrangaistusta korotettava. Lisäksi isän valituksen johdosta oli kysymys siitä, oliko häntä pidettävä lapselle erityisen läheisenä henkilönä ja oliko hänellä oikeus äidiltä vaatimaansa kärsimyskorvaukseen. Hovioikeudessa oli kysymys isoäidin valituksen johdosta siitä, oliko häntä pidettävä lapselle erityisen läheisenä henkilönä ja oliko hänellä oikeus asuinkumppanilta vaatimiinsa korvauksiin kärsimyksestä ja kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvista sairaanhoitokustannuksista, muista kuluista sekä ansionmenetyksestä. Hovioikeudessa oli kysymys äidin valituksen johdosta siitä, oliko hän syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan törkeään kuolemantuottamukseen ja oliko hänelle tuomittua vankeusrangaistusta ainakin alennettava ja se määrättävä ehdolliseksi. Hovioikeudessa oli vielä kysymys asuinkumppanin vastavalituksesta, mutta hovioikeus oli päätöksellään 5.6.2024 jättänyt vastavalituksen tutkimatta. Päätös oli jäänyt lainvoimaiseksi.

Hovioikeus katsoi äidin lapsen suojelemisesta vastuullisena ja lapsen palovammoista tietoisena jättäneen hankkimatta lapselle riittävää hoitoa tällä olleisiin vakaviin ja erittäin kivuliaisiin palovammoihin ja sanotulla passiivisella menettelyllään syyllistyneen pahoinpitelyyn. Hovioikeus katsoi, ettei äidin syyksi luettu menettely kuitenkaan täyttänyt törkeän pahoinpitelyn kvalifiointiperusteita, minkä johdosta rangaistusvaatimus törkeästä pahoinpitelystä hylättiin. Hovioikeus tuomitsi äidin käräjäoikeuden hänen syykseen lukemien varkauden, huumausainerikoksen ja törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi pahoinpitelystä yhteiseen vankeusrangaistukseen kolmeksi vuodeksi kymmeneksi kuukaudeksi.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei isän ja lapsen suhde ollut vahingonkorvauslaissa tarkoitetulla tavalla erityisen läheinen, minkä johdosta hänellä ei ollut oikeutta kärsimyksestä vaatimaansa korvaukseen.

Hovioikeus katsoi, että isoäidin ja lapsen suhde oli näyttäytynyt tavanomaista isovanhemman ja lapsen välistä suhdetta läheisempänä heidän yhteydenpitonsa ja isoäidin lapsen asioiden hoitamiseen osallistumisen johdosta. Isoäidillä katsottiin siten olevan oikeus asuinkumppanilta vaatimiinsa korvauksiin vahingonkorvauslaissa tarkoitettuna lapselle erityisen läheisenä henkilönä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tanja Makkonen ja Tero Vauhkonen (puheenjohtaja) sekä asessori Sini Toskala. Ratkaisu on yksimielinen.

Lisätietoja antaa asessori Sini Toskala, puh. 029 56 41409.

Julkinen tuomio (Dnro R 24/307) on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta, puh. 029 56 41530, ita-suomi.ho(at)oikeus.fi.