Päijät-Hämeen käräjäoikeus on yksi maamme 20 käräjäoikeudesta. Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomiopiiri käsittää Päijät-Hämeen maakunnan, johon kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Tuomiopiirin asukasluku on noin 206.000 henkilöä.

Henkilökunta

Käräjäoikeuden toimintaa johtaa laamanni. Päijät-Hämeen käräjäoikeuden laamannina toimii Juha Kolu.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa on laamannin lisäksi 16 vakinaista tuomarin virkaa, kansliahenkilökunnan virkoja 32, haastemiehen virkoja 10 ja käräjänotaarin virkoja kuusi. Lisäksi käräjäoikeudessa työskentelee vuosittain korkeakouluharjoittelija ja tradenomiharjoittelija kumpikin kuuden kuukauden ajan. Käräjäoikeuden henkilökunnan kokonaismäärä on 66 henkilötyövuotta.

Talous ja tuloksellisuus

Käräjäoikeus käy kutakin toimintavuotta koskevat tulosneuvottelut Tuomioistuinviraston kanssa. Tulosneuvotteluissa sovitaan seuraavan vuoden toimintamenoista, henkilöstömääristä ja tulostavoitteista sekä tarkastellaan kuluvan vuoden tilannetta. Tulosneuvotteluissa käräjäoikeus on tähän asti säilyttänyt henkilöresurssinsa. Henkilökunnassa on pysyvyyttä kaikkien henkilöstöryhmien osalta.

Käräjäoikeuden arvioidut toimintamenot ovat noin 4.6 miljoonaa euroa, josta suurin osa kohdistuu henkilöstökuluihin. Henkilöstökuluihin kuuluvat henkilökunnan palkkakustannusten lisäksi lautamiehille maksetut palkkiot ja korvaukset. Loppuosa toimintamenoista koostuu palveluiden ostoista kuten vartiointi- ja turvallisuuspalveluihin liittyvistä kuluista, siivouspalveluiden käytöstä ja työterveyskustannuksista.

Käräjäoikeuden keskimääräiset käsittelyajat ovat pysyneet kohtuullisina. Kaikkien asioiden osalta käräjäoikeuden käsittelyajat ovat hyvällä tasolla ja keskimäärin valtakunnallista keskiarvoa lyhyemmät.

Käräjäoikeuden taloudellisuus ja tuottavuus ovat parantuneet. Henkilökunta on tehnyt laadukasta ja aikaansaavaa työtä.