Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi Vantaan ratikkaa koskevat valitukset

Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen kahteen Vantaan ratikkahanketta koskevaan valitukseen. Ratikan hankesuunnitelman hyväksymistä koskevasta Vantaan kaupunginhallituksen päätöksestä tehty valitus jätettiin tutkimatta ja valitus ratikkahankkeen toteuttamista koskevasta Vantaan kaupunginvaltuuston päätöksestä hylättiin.

Ratikan hankesuunnitelman hyväksymisestä oli päätetty samalla päätöksellä, jolla kaupunginhallitus oli päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle Vantaan ratikkaa toteutettavaksi hankesuunnitelman pääperiaatteiden mukaisesti. Hallinto-oikeus katsoi, että kaupunginhallituksen päätös koski myös hankesuunnitelman hyväksymistä koskevilta osin asian valmistelua, eikä päätös ollut valituskelpoinen.

Kaupunginvaltuuston päätöksestä tehdyn valituksen mukaan hanketta koskevaan päätöksentekoon valtuustokäsittelyä edeltäneissä kaupunkitilalautakunnan ja kaupunginhallituksen kokouksissa oli osallistunut esteellisiä luottamushenkilöitä. Lisäksi valituksessa vedottiin kaupunkitilalautakunnan kokousmenettelyn virheellisyyteen sekä siihen, että kaupunginhallitukselle tehty esitys oli perustunut vääriin tietoihin muun ohella ratikka- ja runkobussivaihtoehtojen välisen kannattavuusvertailun osalta.

Hallinto-oikeuden mukaan kaupunkitilalautakunnan ja kaupunginhallituksen päätöksentekoon osallistuneiden luottamushenkilöiden ei voitu katsoa olleen esteellisiä. Myöskään kaupunkitilalautakunnan kokousmenettelyssä ei todettu lainvastaisuutta. Hallinto-oikeus totesi lisäksi asian selvittämistä koskevan valitusperusteen osalta, että kaupunginhallituksen tehtävänä olisi lähtökohtaisesti itse päättää, mitä selvitystä se katsoi päätöksentekonsa pohjaksi tarvitsevansa. Asiassa ei hallinto-oikeuden mukaan ilmennyt, että kaupunginhallitukselle tehty esitys olisi perustunut valituksessa esitetyllä tavalla vääriin tietoihin. Kaupunginvaltuuston päätös ei näin ollen ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen.

Päätöstilaukset:

tietopyynnot.helsinki.hao@oikeus.fi
Päätösnumero: 5362/2024

Lisää tiedotteita