Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa liittyen huhtikuussa 2024 tapahtuneeseen ampumisvälikohtaukseen Helsingin keskustassa (R 16/2026/492)

Helsingin käräjäoikeus oli tuomiollaan 5.12.2025 tuominnut vastaajan pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikoksesta ja ampuma-aserikkomuksesta yhteiseen 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vastaaja on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut kaikkien syytteiden hylkäämistä myöntäen kuitenkin syyllistyneensä lievään ampuma-aserikokseen. Lisäksi hän on vaatinut, että rangaistus joka tapauksessa lievennetään sakkorangaistukseksi tai sitä alennetaan. Syyttäjä on vastavalituksessaan vaatinut muun muassa, että vastaajalle tuomittua rangaistusta korotetaan.

Asia on kuulunut hovioikeudessa niin sanotun jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin. Tällaisissa asioissa hovioikeus ensin tutkii sille toimitetun valituksen ja muun aineiston perusteella muun ohella, onko asiassa aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Mikäli jokin laissa tarkoitettu jatkokäsittelyluvan myöntämisen peruste on käsillä, hovioikeus ottaa asian laajempaan käsittelyyn.

Helsingin hovioikeus ei 31.3.2026 antamallaan päätöksellä myöntänyt jatkokäsittelylupaa tuomiosta valittaneelle vastaajalle. Syyttäjän vastavalituksen käsittely raukeaa, kun vastaajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Helsingin käräjäoikeuden tuomio jää näin ollen voimaan.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pia Sandvik, Tiina Nurmimäki ja Jenny Öberg.

Lisätiedot: hovioikeudenneuvos Tiina Nurmimäki, puh. 029 56 40573, etunimi.sukunimi(at)oikeus.fi.

Päätös on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta puh. 029 56 40789, helsinki.ho(at)oikeus.fi.

Julkaisuvapaa 31.3.2026 kello 10.00.

Lisää tiedotteita