Helsingin hovioikeus hylkäsi kolmen työntekijän vahingonkorvauskanteet Kätilöopiston sairaalan sisäilmaan liittyvissä riita-asioissa
Helsingin hovioikeus on hylännyt Kätilöopiston sairaalan kolmen entisen työntekijän vahingonkorvauskanteet riita-asioissa, joissa työntekijät olivat vaatineet työnantajaltaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä (HUS) korvausta työpaikan sisäilman aiheuttamista terveyshaitoista ja sairastumisesta.
Hovioikeus totesi, että työnantajalla on työsopimukseen perustuva velvoite huolehtia työympäristön ja työpaikan sisäilmaston terveellisyydestä. Työsuhteeseen perustuvassa korvausriidassa työntekijän tulee osoittaa, ettei työsopimuksen mukaista suoritusta ole tapahtunut eli tässä tapauksessa se, että Kätilöopiston sairaalassa työskenteleminen oli ollut terveydelle haitallista, sekä työntekijälle aiheutunut vahinko ja sen määrä. Työnantajan on puolestaan korvausvastuusta vapautuakseen osoitettava, että se on noudattanut vaadittavaa huolellisuutta vahingon välttämiseksi eli että vahinko ei ole johtunut työnantajan tuottamuksesta.
Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kantajien sairastuminen ja oireilu työskentelytiloissa oli ollut syy-yhteydessä Kätilöopiston olosuhteisiin, erityisesti sairaalassa havaittuihin kosteus- ja mikrobivaurioihin. Kaikilla kolmella kantajalla oli diagnosoitu ammattiastma, jonka todennäköiseksi pääasialliseksi aiheuttajaksi oli arvioitu Kätilöopiston sairaalan olosuhteet.
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei HUS:n tietoon ollut tullut ennen kevättä 2016 Kätilöopiston työntekijöiden laajamittaista ja tavanomaisesta poikkeavaa oireilua eikä ennen kevättä 2017 laajamittaisia kosteus- ja muita vaurioita. Saatuaan tiedon työntekijöiden poikkeavasta oireilusta HUS oli tilannut ulkopuolisen asiantuntijayrityksen tekemän laajan sisäilmastoteknisen korjaustarveselvityksen, jonka tulosten perusteella Kätilöopiston sairaala oli päätetty sulkea syksyllä 2017. Ennen selvityksen tulosten julkaisemista HUS:n tekemät tutkimukset, korjaukset ja muut toimenpiteet Kätilöopiston sairaalassa olivat hovioikeuden arvion mukaan olleet asianmukaisia, laajuudeltaan riittäviä ja oikea-aikaisia. Johtopäätöksenään hovioikeus katsoi, että HUS oli menetellyt työnantajana huolellisesti ja huolehtinut kantajien työturvallisuudesta työturvallisuuslain ja työsopimuslain mukaisesti. Korvauskanteiden hyväksymiselle ei näin ollen ollut perusteita.
Ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten aseman ja asian merkityksen kantajille hovioikeus ei velvoittanut asian hävinneitä kantajia korvaamaan HUS:n oikeudenkäyntikuluja vaan velvoitti asianosaiset vastaamaan itse omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Miikka Kärki ja Anniina Teronen (puheenjohtaja) sekä asessori Nellimari Ruuth. Valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Erkko Meri. Ratkaisu on yksimielinen.
Lisätietoja antaa hovioikeudenneuvos Miikka Kärki (puh. 029 56 40773, etunimi.sukunimi@oikeus.fi).
Tuomiot (3.10.2025, dnrot S 23/2081, S 23/2082 ja S 23/2083) ovat tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta (puh. 029 56 40789 ja helsinki.ho@oikeus.fi).
Julkaisuvapaa kello 9.00