Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksen alkoholijuomien etämyynnin valmisteverotusta koskevassa asiassa

Saksalainen yhtiö oli myynyt suomenkielisen verkkokaupan kautta valmisteveron alaisia alkoholijuomia yksityishenkilölle. Yhtiön myymät tuotteet Saksasta Suomeen oli kuljettanut ulkopuolinen kuljetusyhtiö, jolle ostaja oli maksanut kuljetuksesta aiheutuneet kustannukset. Yhtiön internet-sivuilla oli alkoholijuomien oston yhteydessä suositeltu nimettyjä kuljetusyhtiöitä ja annettu tietoja ostajalle aiheutuvista kuljetuskustannuksista. Verohallinto oli määrännyt alkoholijuomista suoritettavat valmisteverot yhtiön maksettavaksi.

Hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, oliko yhtiö valmisteverodirektiivin 36 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla välillisesti lähettänyt tai kuljettanut alkoholijuomat, jolloin kysymys oli etämyynnistä ja yhtiö oli verovelvollinen tuotteista Suomessa kannettavista valmisteveroista.

Hallinto-oikeus lykkäsi aiemmassa vaiheessa asian käsittelyä ja esitti Euroopan unionin tuomioistuimelle (EUT) ennakkoratkaisupyynnön tapahtuma-aikana sovellettavan valmisteverodirektiivin 2008/118/EY tulkinnasta. Unionin tuomioistuin ratkaisi hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön 19.12.2024 asiassa C-596/23 antamallaan tuomiolla.

EUT totesi tuomiossaan, että etämyyntiä koskenutta direktiivin 36 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että myyjä on velvollinen maksamaan valmisteveron toisessa jäsenvaltiossa, kun myyjä toimii tavalla, jolla se ohjaa ostajan valintaa, kun ostaja valitsee alkoholijuomien lähettämisestä ja/tai kuljettamisesta vastaavan yhtiön sekä ehdottamalla ja helpottamalla tiettyjen yhtiöiden käyttämistä tuotteiden kuljetuksesta. Sillä seikalla, että ostaja on tehnyt kaksi erillistä sopimusta, eli toisen myyjän ja toisen kuljetusyhtiön kanssa, ei ole merkitystä asian arvioinnissa.

Helsingin hallinto-oikeuden päätös

Helsingin hallinto-oikeus katsoi tänään antamassaan päätöksessä, että yhtiö oli valmisteverodirektiivin 36 artiklan 1 kohdan ja valmisteverotuslain 79 §:n nojalla etämyyjänä verovelvollinen Suomeen myydyistä alkoholijuomista. Hallinto-oikeus hylkäsi yhtiön valituksen Verohallinnon päätöksestä.

Hallinto-oikeus katsoi saadun selvityksen perusteella, että yhtiö oli ehdottanut ja helpottanut tiettyjen kuljetusyhtiöiden käyttämistä ja näin toimiessaan ohjannut toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen ostajan valintaa. Yhtiö oli siten välillisesti osallistunut alkoholijuomien lähettämiseen tai kuljettamiseen. Asian arvioinnissa merkitystä ei ollut sillä, että ostajalla olisi ollut mahdollisuus järjestää ostamilleen juomille kuljetus myös valitsemalla muu kuin yhtiön ehdottama kuljetusyhtiö. Etämyynnin tunnusmerkkien täyttymisen kannalta merkitystä ei ollut silläkään seikalla, että yhtiön internet-sivuilla oli mainittu ostajan velvollisuudesta huolehtia verojen maksamisesta Suomeen.

Päätöstilaukset

tietopyynnot.helsinki.hao@oikeus.fi
Päätösnumero: 4008/2025

Lisää tiedotteita