HelHO:2026:9

Kyse on tapauksesta, jossa syytteen mukaan Eagle S -niminen Cookinsaarten lipun alla purjehtinut alus oli kulkiessaan 25.12.2024 Suomenlahdella Suomen talousvyöhykkeellä ankkurillaan vahingoittanut merenalaisia kaapeleita. Käräjäoikeus oli jättänyt syytteen törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä sekä asianomistajien vahingonkorvausvaatimukset tutkimatta sillä perusteella, etteivät Suomen tuomioistuimet olleet asiassa toimivaltaisia.

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että Suomen oikeusviranomaisilla on toimivalta tutkia syyttäjän aluksen miehistöä vastaan nostama syyte ja muut vaatimukset. Hovioikeuden mukaan väitetyt rikokset on tehty Suomessa, missä tekojen seuraukset ovat ilmenneet. Suomen kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustaman alueperiaatteen nojalla aluksen miehistön rikosvastuuta voidaan siten arvioida Suomen rikosoikeuden mukaan ja syyte tutkia Suomessa. Hovioikeus on katsonut, ettei syytteen keskeisissä tapahtumissa ole kysymys Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa tarkoitetusta merenkulkuonnettomuudesta. Yleissopimus ei siten rajoita Suomen valtion rikosoikeudellista lainkäyttövaltaa.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 3.10.2025

Asia              R 706/2025/12270

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Törkeä tuhotyö
   Rikoslaki 34 luku 3 § 1 mom.
   25.12.2024 Tunnistamaton

Rikollinen teko on suoritettu Suomen talousvyöhykkeellä ja muualla Suomenlahdella Suomen aluevesien ulkopuolella, mutta rikoksen tunnusmerkistön mukaiset seuraukset ovat ilmenneet Suomessa.

A EAGLE-S -nimisen, Cookin saarten lipun alle rekisteröidyn, — -nimisen varustamon omistaman säiliölaivan (jäljempänä alus) kapteenina (master), B sen yliperämiehenä (first officer) ja C, toisena perämiehenä (second officer) ovat yhdessä tahallaan vahingoittaneet omaisuutta ja siten aiheuttaneet vakavan vaaran energiahuollolle ja muulle tähän rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle. Menettely on uhkaavien ja toteutuneiden vahinkojen pitkäaikaisuuden ja laaja-alaisuuden vuoksi ja muusta syystä aiheuttanut erityisen vakavaa vaaraa. Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

Alus on ollut matkalla Venäjän Ust-Lugan satamasta Suomenlahden kautta kohti Välimerta. Aluksen ollessa Suomenlahdella sen vasemmanpuoleisen ankkurin varmistukset ovat pettäneet ja ankkuri on pudonnut pohjaan. Alus on kuitenkin jatkanut kulkuaan, vaikka sen kulkunopeus ja moottorin kierrosluku ovat ankkurin raahaamisen vuoksi laskeneet merkittävästi. Vastaajat ovat jättäneet vauhdin ja moottorin kierrosluvun laskemisen syyn selvittämättä, vaikka niiden johtuminen alukseen vaikuttaneesta ulkoisesta voimasta on ollut ilmeistä.

Aluksen raahaama ankkuri on vahingoittanut ensin (noin klo 12:26 Suomen aikaa) suomalaisen X:n ja virolaisen Y:n yhdessä omistamaa Estlink2-sähkökaapelia. Suomen viranomaiset ovat vahingosta tiedon saatuaan tiedustelleet (klo 15:20) alukselta ankkureiden sijaintia, jolloin B ja C ovat totuudenvastaisesti ilmoittaneet kummankin ankkurin olevan ylhäällä ja varmistettuna. Vastaajat eivät ole tässäkään vaiheessa ryhtyneet toimenpiteisiin todellisen asiaintilan selvittämiseksi.

Aluksen jatkettua matkaansa on se edelleen vahingoittanut — [neljää muuta kaapelia].

Kaapelien vaurioittamisen seuraukset ovat ilmenneet Suomessa, jossa toimivat kaapeleiden omistajat eivät ole voineet käyttää niitä Suomesta ja Suomeen tapahtuvaan sähkön ja tietoliikenteen välittämiseen.

Alus on vetänyt ankkuria perässään usean tunnin ajan ja noin 90 kilometrin matkan. Ankkuriketju on nostettu ylös vasta Suomen viranomaisten kehotuksesta noin klo 18:50. Noston yhteydessä ankkuri on irronnut ketjun päästä ja löydetty esitutkinnan aikana meren pohjasta.

Alus on jo merelle lähtiessään ollut A:n, B:n ja C:n tieten yleisesti huonokuntoinen. Osa aluksen lukuisista vioista on ollut niin vakavia, että alukseen satamavaltiotarkastuksen tehnyt Traficom on sittemmin 8.1.2025 pysäyttänyt sen Suomeen vikojen korjaamista varten.

Myös aluksen ankkuroimiseen säännönmukaisesti käytetty vasemmanpuoleinen ankkurivinssi ja siihen liittyvät, ankkurin ylhäällä pysymisen varmistavat laitteet ovat olleet kulumisen ja pitkään jatkuneen kunnossapidon laiminlyönnin johdosta huonokuntoisia ja osin rikkonaisia tai puutteellisia seuraavasti:

– Ankkuriketjua nostavan ja laskevan ankkurivinssin ketjupyörän lukitseva kitkajarru on ollut huonokuntoinen ja loppuun kulunut.
– Ankkuriketjun mekaanisen ketjunpysäyttimen runko-osan hahloissa sekä teljessä ja teljen saranassa on ollut suuret välykset, minkä lisäksi ketjupyörän hampaat ovat olleet niin kuluneet, ettei suljettu ketjunpysäytin ole yksin estänyt ankkurin putoamista mereen tilanteessa, jossa ketjun muut varmistukset eivät pidä.
– Huonokuntoisen ketjunpysäyttimen teljen alhaalla pysyminen oli pyritty varmistamaan ankkurin ja kettingin painoon nähden kevytrakenteisella vanttiruuvilla, jonka toinen pää oli kiinnitetty laivan kanteen hitsattuun korvakkeeseen metallisella poikkitapilla. Poikkitapin irtoamisen estävä sokka oli tarkoitukseensa nähden heikko ja sillä tavoin syöpynyt, että se on katkennut siihen kohdistuneen ulkoisen voiman vaikutuksesta.
– Ankkurin ylhäällä pysymisen varmistamiseksi ankkuriketjun silmän läpi pujotettu teräsvaijeri oli huonokuntoiseksi ruostunut ja kiinnitetty sille tarkoitetun koukun sijasta virheellisesti ankkurivinssin rakenteisiin. Virheellisen kiinnityksen vuoksi vaijeri ei ole yksin estänyt ankkurin putoamista, jos muut varmistukset pettävät.

A on aluksen kapteenina vastannut aluksen johtamisesta, kuten aluksen kulusta, merikelpoisuudesta ja turvallisuudesta. Hän on vastannut aluksen miehistön ohjeistamisesta ja miehistön toiminnan valvonnasta. A on laiminlyönyt huolehtia kapteenin ehdottomista velvollisuuksista ja erityisesti siitä, että ankkurilaitteisto varmistuksineen on asianmukaisessa kunnossa, aluksen nopeuden hidastuminen selvitetään, ja että ankkurin asianmukaisesta sijainnista ja kiinnityksestä varmistaudutaan.

A:n välittömänä alaisena toiminut — B on vastannut laivan kansitoiminnoista, kuten ankkurivinttureiden ja ankkurien käyttämisestä ja niiden kiinnitysten varmistamisesta, sekä lisäksi komentosillalla vahtivuorossa klo 16–20 (UTC +3) ollessaan laivan kulusta ja ohjailusta. B on laiminlyönyt huolehtia velvollisuuksistaan ja erityisesti siitä, että aluksen nopeuden hidastuminen selvitetään, ja että ankkurin asianmukaisesta sijainnista ja kiinnityksestä siitä erikseen kysyttäessä varmistaudutaan.

— C on vastannut laivan turvallisuudesta, reittisuunnittelusta ja navigoinnista, sekä komentosillalla ruorissa ja vahtivuorossa klo 12–16 (UTC +3) ollessaan laivan kulusta ja ohjaamisesta. Hän on laiminlyönyt huolehtia velvollisuuksistaan ja erityisesti siitä, että aluksen nopeuden hidastuminen selvitetään, ja että ankkurin asianmukaisesta sijainnista ja kiinnityksestä siitä erikseen kysyttäessä varmistaudutaan.

Säännöllisesti käytetyn ankkurivinssin ja ankkurin varmistusten vakavat viat ja puutteet ovat olleet pitkäaikaisia ja silmämääräisestikin helposti havaittavia.

Aluksen päällystöön kuuluvien A:n, B:n ja C:n on pitänyt asemansa ja tehtäviensä vuoksi olla niistä tietoisia. Heidän on sen vuoksi täytynyt pitää varmana tai ainakin varsin todennäköisenä, että varmistukset pettävät laivan kulussa ollessa normaalien merenkulusta aiheutuvien rasitusten seurauksena, ja että ankkuri silloin putoaa aiheuttaen vakavia vahinkoja, kun kuljetaan Suomenlahden matalilla merialueilla, joilla on paljon aluksen navigointijärjestelmän kartoista näkyviä ja muutenkin heidän tiedossaan olleita meren pohjassa kulkevia kaapeleita ja putkia. Riski ankkurin putoamisesta ja sen aiheuttamista vahingoista on ollut välitön ja jatkuva koko ajan laivan ollessa kulussa.

Teollaan A, B ja C ovat kukin omilla toimillaan ja laiminlyönneillään yhdessä aiheuttaneet vakavan vaaran Suomen ja muiden sanottuja kaapeleita pitkin siirrettävää sähköä ja tietoliikennettä käyttävien maiden energiahuollolle ja siihen yhteiskunnan tärkeänä toimintona rinnastettavalle tietoliikenteelle. Yhteiskunnan tärkeille toiminnoille aiheutettua vaaraa on pidettävä erityisen vakavana katkaistujen sähkönsiirto- ja tietoliikenneyhteyksien suuren kapasiteetin ja sähkönsiirtoyhteyden katkeamisen pitkäaikaisuuden vuoksi, vaikka tietoliikenne- ja sähkönsiirtopalveluita onkin pystytty turvaamaan vaihtoehtoisten kaapeliyhteyksien avulla. Kaapelien vaurioitumisesta on aiheutunut niiden omistajille kaapelien käytön estymisen lisäksi korjauskuluja ja muita kaapelien vaurioitumisesta aiheutuneita kustannuksia ja vahinkoja ilmoitustensa mukaan yhteensä ainakin yli kuudenkymmenen miljoonan euron arvosta.

Ilman Suomen viranomaisten toimenpiteitä olisi alus jatkanut matkaansa ja suurella todennäköisyydellä aiheuttanut lisää merkittäviä vahinkoja vaurioittamalla muita meren pohjassa olevia kaapeleita.

Mainitulla tavalla huonokuntoisella aluksella kulkeminen ja yli kymmenen tonnin painoisen ankkurin raahaaminen aluksen perässä on aiheuttanut edellä kuvattujen vahinkojen lisäksi myös suuren riskin aluksen miehistön turvallisuudelle, muille aluksille ja niiden miehistöille sekä ympäristölle. A:n, B:n ja C:n teko on edellä kerrotut seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Toissijainen rangaistusvaatimus

Tuhotyö
Rikoslaki 34 luku 1 §

Mikäli A:n, B:n ja C:n 1-kohdassa kuvatun teon ei katsota täyttävän törkeän tuhotyön kvalifiointiperusteita, on heidät tuomittava RL 34 luvun 1 § 2 momentin mukaisesta tuhotyöstä.

Vaihtoehtoinen rangaistusvaatimus

Törkeä vahingonteko
Rikoslaki 35 luku 2 §

Mikäli katsotaan, etteivät A, B ja C teollaan aiheuttamat vahingot täytä törkeän tuhotyön tai tuhotyön tunnusmerkistöissä edellytettyä vaaraa, on heidät tuomittava törkeästä vahingonteosta, koska he ovat yhdessä oikeudettomasti vahingoittaneet syytekohdassa 1 mainitulla tavalla toisen omaisuutta ja teolla on aiheutettu mainitussa kohdassa kerrottuja Suomessa aiheutuneita erittäin suuria taloudellisia vahinkoja, ja tekoa on tässäkin tapauksessa pidettävä mainituilla perusteilla kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Viimesijainen rangaistusvaatimus

Yleisvaaran tuottamus
Rikoslaki 34 luku 7 §

Mikäli katsotaan A:n, B:n ja C:n aiheuttaneen syytekohdassa 1 kuvatulla menettelyllään tuhotyön tunnusmerkistössä edellytettyä vaaraa huolimattomuudesta, on heidät tuomittava yleisvaaran tuottamuksesta.

2. Törkeä tietoliikenteen häirintä
   Rikoslaki 38 luku 6 § 1 mom. 1–6 kohta
   25.12.2024 Tunnistamaton

Rikollinen teko on suoritettu Suomen talousvyöhykkeellä, Suomenlahdella mutta rikoksen tunnusmerkistön mukaiset seuraukset ovat ilmenneet Suomessa.

Vastaajat ovat syytekohdassa 1 mainitulla tavalla yhdessä oikeudettomasti estäneet ja häirinneet tele- tai radioviestintää.

1-kohdassa mainitusta tietoliikennekaapelien vaurioitumisesta on aiheutunut niiden omistajille kaapelien käytön estymisen lisäksi korjauskuluja ja muita kaapelien vaurioitumisesta välittömästi aiheutuneita kustannuksia ja vahinkoja yhteensä ainakin miljoonan euron arvosta.

Rikoksella on aiheutettu erityisen tuntuvaa haittaa ja taloudellista vahinkoa ja rikos on kohdistunut laitteisiin, joiden vahingoittaminen vaarantaa energiahuollon, ja muun siihen rinnastettavan yhteiskunnan tärkeän toiminnon. Tietoliikenteen häirintää on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä syytekohdassa 1 kerrotulla tavalla törkeänä.

—

Käräjäoikeuden ratkaisu

Tuomion perustelut

—

Suomen rikosoikeuden soveltamisala talousvyöhykkeellä

Kansalliset säännökset

Rikoslain 1 luvun säännökset

Haastehakemuksen mukaan teko on tapahtunut Suomen aluemeren ulkopuolella, mutta sen tunnusmerkistön mukaiset seuraukset ovat ilmenneet Suomessa. Rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Pykälän 2 momentin mukaan Suomen lain soveltamisesta talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen säädetään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa ja merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Luvun 10 §:n mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Käräjäoikeus toteaa, että lainkohtien perusteella Suomen rikoslakia voidaan periaatteessa soveltaa myös tekoihin, jotka ovat tapahtuneet Suomen alueen ulkopuolella. Ehtona kuitenkin on, että kyseisen rikoksen tunnusmerkistössä kuvatut seuraukset ovat ilmenneet Suomessa.

—

Rikoslain soveltamista Suomen ulkopuolella voi sen sijaan rajoittaa rikoslain 1 luvun 15 §, jonka mukaan, jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä rikoslain 1 luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. Lisäksi on noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä. Lain esitöissä eräänä rikoslain soveltamisalaa rajoittavana sopimuksena on mainittu silloinen aavaa merta ja lisävyöhykettä koskeva yleissopimus, joka monelta osin vastaa Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimusta, mutta juuri nyt kyseessä olevan kaltaisesta tilanteesta esitöissä ei lausuta (HE 1/1996 vp s. 31).

—

Merioikeusyleissopimuksen säännökset

Yleistä

Edellä lausutun mukaisesti Suomi voidaan katsoa väitettyjen rikosten tekopaikaksi rikoslain 1 luvun 1 ja 10 §:n nojalla kohdan 1 vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen ja kohdan 2 perusteella. Asiassa on vielä arvioitava rikoslain 1 luvun 15 §:n perusteella, rajoittaako jokin Suomea velvoittava kansainvälinen sopimus Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa.

Asiassa kysymykseen tuleva Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa mahdollisesti rajoittava kansainvälinen sopimus on Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus, jonka Suomi on ratifioinut ja joka on Suomessa saatettu lailla voimaan (524/1996). Merioikeusyleissopimus on laaja sopimus, jossa on sovittu lukuisista merenkulkuun ja luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvistä asioista. Yleisesti voidaan todeta, että sopimuksen mukaan merialueet jaetaan pääsääntöisesti aluemereen, talousvyöhykkeeseen ja aavaan mereen. Sopimukseen perustuva valtioiden toimivalta eri tilanteissa vaihtelee alueittain.

Väitetyt rikokset ovat tapahtuneet Suomen talousvyöhykkeellä, mutta alukseen ja sen miehistöön kohdistuneet esitutkintatoimet on aloitettu Suomen aluevesillä. Koska väitetyt rikokset on tehty ennen aluksen saapumista Suomen aluevesille, ei Suomen rikosoikeuden soveltamisala voi perustua aluemerta koskeviin oikeusohjeisiin. Arviointiin ei vaikuta, onko alus saapunut Suomen aluevesille vapaaehtoisesti kuten syyttäjä on väittänyt, vai onko se pakotettu sinne, kuten vastaajat ovat esittäneet.

Suomen lainkäyttövalta talousvyöhykkeellä

Merioikeusyleissopimuksen 58 artiklan perusteella talousvyöhykkeellä sovelletaan merenkulun vapautta sekä eräitä muita jäljempänä selostettavia aavaa merta koskevia sopimuksen artikloja. Merioikeusyleissopimuksen toimivaltaa koskevat määräykset talousvyöhykkeellä ja aavalla merellä vastaavat siten toisiaan siltä osin kuin ne tässä asiassa tulevat sovellettaviksi.

Suomen rikosoikeuden soveltamisalan kannalta merkitystä on ensinnäkin sopimuksen 92 artiklalla, jonka 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan alukset saavat käyttää vain yhden valtion lippua ja lukuun ottamatta kansainvälisissä sopimuksissa tai merioikeusyleissopimuksessa mainittuja poikkeustapauksia kuuluvat aavalla merellä sen yksinomaiseen lainkäyttövaltaan. Käräjäoikeus toteaa, että artiklan sanamuodon mukaan se koskee alusta, mutta ei esimerkiksi aluksella olevia henkilöitä. Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei artikla estä muiden valtioiden kuin aluksen lippuvaltion rinnakkaista lainkäyttövaltaa (ks. Matti Tupamäki, Valtion rikosoikeudellisen toimivallan ulottuvuus kansainvälisessä oikeudessa, Helsinki 1999, s. 195). Käräjäoikeuden arvion mukaan merioikeusyleissopimuksen 92 artiklassa ei siten ole kyse rikoslain 1 luvun 15 §:n tarkoittamasta rajoituksesta Suomen rikosoikeuden soveltamisalaan.

Merioikeusyleissopimuksen 97 artiklan 1 kohdan mukaan yhteentörmäyksessä tai muussa merenkulkuonnettomuudessa, johon alus joutuu aavalla merellä ja joka asettaa aluksen päällikön tai muun aluksen palveluksessa olevan henkilön rikosoikeudellisesti tai kurinpidollisesti vastuuseen, rikosoikeudelliseen tai kurinpidolliseen menettelyyn tällaista henkilöä vastaan saa ryhtyä vain lippuvaltion tai sen valtion, jonka kansalainen hän on, oikeus- tai hallintoviranomaisten edessä.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että artikla sulkee pois sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa muiden kuin siinä mainittujen valtioiden toimivallan rikosasioissa (ks. Dan Helenius, Straffrättslig jurisdiktion, 2014, s. 409 ja Tupamäki, s. 196 sekä Alexander Proelss ym., United Nations Convention on the Law of the Sea – A commentary, 2017, s. 722).

Merioikeusyleissopimuksessa ei kuitenkaan tarkemmin määritellä, mitä merenkulkuonnettomuudella (incident of navigation) tarkoitetaan. Vastaava säännös on sisältynyt merioikeusyleissopimusta edeltäneeseen vuoden 1958 aavaa merta koskeneeseen yleissopimukseen, jonka osalta on katsottu, että merenkulkuonnettomuus voi tarkoittaa muun ohella merenalaisten kaapeleiden vaurioitumista (International Law Commission, Articles concerning the Law of the Sea with commentaries, 1956, s. 281).

Merioikeusyleissopimuksen VII liitteen mukaisen välitystuomioistuimen Enrica Lexie -ratkaisussa on otettu kantaa merenkulkuonnettomuuden määritelmään. Ratkaisun mukaan aiheutuneen vahingon tulee liittyä aluksen ohjaamiseen tai liikkumiseen (manoeuvering or movement), jotta kysymys voisi olla merioikeusyleissopimuksen 97 artiklan 1 kohdan tarkoittamasta merenkulkuonnettomuudesta. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin esitetty, että artiklaa ei välttämättä sovellettaisi tilanteissa, joissa alus tahallaan vetää perässään ankkuria tarkoituksenaan vahingoittaa merenalaisia kaapeleita, tai joissa muuten kaapeleita vahingoitetaan tarkoituksellisesti (International law association, Submarine cables and pipelines under international law, [third] interim report 2024, kohta 46).

Merenalaisten kaapeleiden vahingoittamiseen liittyy vielä merioikeusyleissopimuksen 113 artikla, joka velvoittaa jokaisen valtion säätämään rangaistavaksi sellainen tahallinen teko tai tuottamuksellinen laiminlyönti, jolla sen lippua käyttävä alus tai sen lainkäyttövaltaan kuuluva henkilö on katkaissut aavalla merellä olevan merenalaisen kaapelin tai vahingoittanut sitä siten, että siitä seuraa lennätin- tai puhelinyhteyksien katkeaminen tai häiriintyminen, tai vastaavasti katkaissut merenalaisen putken tai suurjännitekaapelin tai vahingoittanut sitä. Artiklan sanamuoto on jossain määrin epäselvä sen vaikutuksista muiden valtioiden kuin aluksen lippuvaltion mahdollisuuksiin soveltaa kaapelien vaurioittamiseen omaa lainsäädäntöään, mutta oikeuskirjallisuudessa on katsottu artiklan rajaavan toimivallan aluksen lippuvaltiolle (Proelss, s. 782). Tulkintaa tukee artiklan mukaisen lainsäädäntövelvoitteen Suomessa toteuttava laki eräiden vedenalaisten johtojen suojelemisesta, jonka perusteella vedenalaisen johdon katkaisemisen tai vahingoittaminen on rangaistavaa kaikilla merialueilla. Lain 1 §:n 2 momentin mukaan sitä kuitenkin sovelletaan aluevesirajan ulkopuolella vain Suomen lipun alla purjehtivaan alukseen, Suomen kansalaiseen ja suomalaiseen yhteisöön. Lain esitöissä todetaan, että pykälän soveltamisalan rajaus johtuu merioikeusyleissopimuksen 113 artiklasta (HE 53/2004 vp s. 40).

Johtopäätös Suomen rikosoikeuden soveltamisesta

Käräjäoikeus katsoo, että merioikeusyleissopimuksen 97 artiklan selvän sanamuodon mukaan toimivalta merenkulkuonnettomuuksissa kuuluu vain artiklassa mainituille valtioille silloinkin, kun kysymys on rikollisesta teosta. Artiklan sanamuoto ei puolla sitä syyttäjän esittämää tulkintaa, että artiklaa ei sovellettaisi tahallisiin rikoksiin.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella aluksen ankkuri on pudonnut sen kiinnitysmekanismin rikkouduttua ja vastaajien väitetyt laiminlyönnit ovat liittyneet heidän tehtäviinsä aluksella. Käräjäoikeuden arvion mukaan syytteessä kuvatut tapahtumat ovat välittömästi liittyneet Enrica Lexie -ratkaisusta ilmenevin tavoin aluksen liikkumiseen ja ohjaamiseen. Asiassa ei ole edes väitetty, että aluksen ankkuria olisi edellä oikeuskirjallisuudessa kuvatuin tavoin käytetty kaapelien tarkoitukselliseen vahingoittamiseen. Kysymys on siten ollut merioikeusyleissopimuksen 97 artiklan tarkoittamasta merenkulkuonnettomuudesta.

Suomen rikosoikeuden soveltamista vastaan puhuu myös merioikeusyleissopimuksen 113 artikla ja siihen perustuvan eräiden vedenalaisten johtojen suojelemisesta annetun lain edellä selostettu esityölausuma. Lainsäätäjä on käräjäoikeuden arvion mukaan tarkoittanut, että Suomen alueen ulkopuolella ainoastaan Suomen kansalaisen ja suomalaisen aluksen aiheuttamat kaapelivauriot käsitellään Suomen lain mukaan, ja että muilta osin toimivalta määräytyy merioikeusyleissopimuksen 113 artiklan mukaisesti. Syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset on sen vuoksi rikoslain 1 luvun 15 §:n nojalla jätettävä tutkimatta. Johtopäätös on sama kaikkien rikoslain 1 luvun liityntäsääntöjen osalta, eikä vastaajien menettelystä ole tarpeen enemmälti lausua.

—

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomarit Antti Ignatius, Ismo Räty ja Anu Vannassalo.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 27.8.2026

Asian käsittely hovioikeudessa

Valitukset

Syyttäjä sekä asianomistajat X ja Y ovat muun muassa vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja Suomen valtiolla todetaan olevan asiassa rikosoikeudellinen toimivalta.

—

Vastaukset

A, B ja C ovat muun muassa vaatineet, ettei syyttäjän ja asianomistajien valituksia oteta tutkittavaksi Suomen valtion puuttuvan toimivallan takia. Toissijaisesti vastaajat ovat vaatineet, että hovioikeus ratkaisee ainoastaan kysymyksen Suomen valtion toimivallasta ja mikäli asian katsottaisiin kuuluvan Suomen valtion toimivaltaan, palauttaa asian ensisijaisesti Helsingin käräjäoikeuteen merioikeusasiana käsiteltäväksi tai toissijaisesti Helsingin käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

—

Hovioikeuden ratkaisu

Suomen lainkäyttövalta

Käräjäoikeus on jättänyt syytteen ja siihen liittyvät korvausvaatimukset tutkimatta puuttuvan kansainvälisen toimivallan perusteella. Asiassa on siten ensin arvioitava, tuleeko Suomen rikoslaki sovellettavaksi siihen menettelyyn, josta syyttäjä on vaatinut A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta siten, että syytteen tutkiminen kuuluu Suomen tuomioistuimen toimivaltaan.

Kansallinen lainsäädäntö

Rikoslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Saman luvun 10 §:n mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni.

Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevista rajoituksista säädetään rikoslain 1 luvun 15 §:ssä. Pykälän mukaan, jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä tässä luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. Sen estämättä, mitä tässä luvussa säädetään, on lisäksi noudatettava niitä Suomen lain soveltamisalan rajoituksia, jotka johtuvat kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetuista säännöistä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan syyte rikoksesta tutkitaan sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä rikos on tehty. Rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen seuraus ilmeni, tai jos rikos jäi yritykseksi, missä täytetyn rikoksen seuraus olisi ilmennyt. Jos rikos on tehty useilla, eri tuomiopiireihin kuuluvilla paikkakunnilla, on kunkin paikkakunnan tuomioistuin toimivaltainen. Saman luvun 2 §:n mukaan syyte Suomen ulkopuolella tehdystä rikoksesta tutkitaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, syytettävän asuin-, oleskelu- tai tapaamispaikkakunnan tuomioistuimessa taikka asianomistajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Kansainvälinen oikeus

Rikosoikeuden alalla sovelletaan lähtökohtaisesti alueperiaatetta. Alueperiaatteesta seuraa, että jos rikos on tehty Suomessa, sovelletaan siihen Suomen rikosoikeutta ja Suomen tuomioistuimet ovat toimivaltaisia sitä käsittelemään. Alueperiaatetta noudatetaan myös kansainvälisessä oikeudessa. Näin ollen, jos rikoksen vaikutukset ilmenevät Suomen alueella, rikos on myös kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettujen periaatteiden mukaan tehty Suomessa (ks. esim, pysyvän kansainvälisen välitystuomioistuimen 21.5.2020 antama ratkaisu asiassa ”Enrica Lexie” (No 2015–28, jäljempänä Enrica Lexie) kohta 840).

Hovioikeus siten toteaa, että Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa ja tuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännökset ovat yhdenmukaiset kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustettujen sääntöjen kanssa.

Merioikeussopimus

Kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden soveltamista saattaa kuitenkin rajoittaa sopimusvaltioiden välisissä suhteissa yleissopimusten ja muiden valtiosopimusten sisältämät määräykset.

Nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa väitetyt teot on tehty Cookinsaarten lipun alla purjehtivassa aluksessa siten, että alus on riidattomana tekoajankohtana purjehtinut Suomen talousalueella. Väitetyn rikoksen seuraukset ovat ilmenneet Suomessa. Suomen kansallisen lain mukaan, joka vastaa kansainvälisessä oikeudessa noudatettua alueperiaatetta, väitetty rikos on siten tehty Suomessa. Koska Eagle S-alus on purjehtinut Cookinsaarten lipun alla, väitetty rikos on tehty myös Cookinsaarilla (ks. esim. Enrica Lexie kohta 839).

Merenkulussa sovelletaan yleisesti Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimusta (merioikeussopimus). Suomi ja Cookinsaaret ovat sanotun yleissopimuksen osapuolia. Asiassa on siten arvioitava, sisältääkö merioikeussopimus määräyksiä, jotka antavat yksinomaisen toimivallan rikosoikeuden alalla jommallekummalle edellä mainituista valtioista ja siten mahdollisesti rajoittaa Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa ja vastaavasti Suomen tuomioistuimien toimivaltaa.

Merioikeussopimuksen 27 artiklassa määrätään rikosoikeudellisesta lainkäyttövallasta viattomassa kauttakulussa olevassa ulkomaisessa aluksessa silloin, kun alus kulkee rantavaltion aluemeren kautta. Artiklan 1 kappaleen mukaan rantavaltio ei saa käyttää rikosoikeudellista lainkäyttövaltaansa sen aluemeren kautta kulkevassa ulkomaisessa aluksessa pidättääkseen henkilöitä tai tehdäkseen laivassa sen kauttakulun aikana tehtyyn rikokseen liittyviä tutkimuksia paitsi milloin: a) rikoksen seuraukset ulottuvat rantavaltioon; b) rikos on sen luonteinen, että se häiritsee rantavaltion rauhaa tai yleistä järjestystä aluemerellä; c) aluksen päällikkö tai sen valtion diplomaattiedustaja tai konsuliviranomainen, jonka lipun alla alus purjehtii, on pyytänyt paikallisten viranomaisten apua; tai d) tällaiset toimet ovat välttämättömiä huumausaineitten tai psykotrooppisten aineitten laittoman kaupan ehkäisemiseksi.

Talousvyöhykkeen osalta merioikeussopimuksessa ei ole 27 artiklaa vastaavaa määräystä. Sopimuksen 58 artiklassa määrätään muiden valtioiden oikeuksista ja velvollisuuksista rantavaltion talousvyöhykkeellä. Artiklan 1 kappaleen määräykset eivät kuitenkaan ole merkityksellisiä nyt kysymyksessä olevan asian kannalta, koska ne koskevat valtioiden oikeuksia hyödyntää talousvyöhykkeen merialuetta. Artiklan 2 kappale sisältää yleisen viittauksen, jonka mukaan talousvyöhykkeeseen sovelletaan yleissopimuksen 88–115 artiklaa sekä muita asianomaisia kansainvälisen oikeuden sääntöjä sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa talousvyöhykettä koskevan osan kanssa.

Sopimuksen 59 artiklassa määrätään talousvyöhykettä koskevien oikeuksien ja lainkäyttövallan määräytymiseen liittyvien ristiriitojen ratkaisuperusteesta. Artiklan mukaan milloin yleissopimus ei osoita talousvyöhykettä koskevia oikeuksia tai lainkäyttövaltaa rantavaltiolle tai muille valtioille ja rantavaltion ja jonkun muun valtion tai muiden valtioiden etujen välille syntyy ristiriita, tämä tulisi ratkaista kohtuuden mukaan ja kaikkien asianhaarojen valossa siten, että otetaan huomioon kyseisten etujen tärkeys asianosaisille ja koko kansainväliselle yhteisölle.

Merioikeussopimuksen 92 artiklan 1 kappaleen mukaan alukset saavat käyttää vain yhden valtion lippua ja kuuluvat aavalla merellä lähtökohtaisesti sen yksinomaiseen lainkäyttövaltaan. Edellä todetulla tavalla määräystä sovelletaan myös talousvyöhykkeellä 58 artiklan 2 kappaleen nojalla.

Sopimuksen 94 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisen valtion tulee tehokkaasti käyttää lainkäyttö- ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua.

Rikosoikeudellisesta lainkäyttövallasta suhteessa kapteeniin ja miehistöön asioissa, jotka koskevat yhteentörmäystä tai muuta merenkulkuonnettomuutta, määrätään merioikeussopimuksen 97 artiklassa. Artiklan 1 kappaleen mukaan yhteentörmäyksessä tai muussa merenkulkuonnettomuudessa, johon alus joutuu aavalla merellä, tai edellä mainitun viittausmääräyksen perusteella talousvyöhykkeellä, ja joka asettaa aluksen päällikön tai muun aluksen palveluksessa olevan henkilön rikosoikeudellisesti tai kurinpidollisesti vastuuseen, rikosoikeudelliseen tai kurinpidolliseen menettelyyn tällaista henkilöä vastaan saa ryhtyä vain lippuvaltion tai sen valtion, jonka kansalainen hän on, oikeus- tai hallintoviranomaisten edessä.

Merioikeussopimuksen 113 artiklassa velvoitetaan sopimusvaltioita kriminalisoimaan sellainen tahallinen teko tai tuottamuksellinen laiminlyönti, jolla sen lippua käyttävä alus tai sen lainkäyttövaltaan kuuluva henkilö on katkaissut aavalla merellä olevan merenalaisen kaapelin tai vahingoittanut sitä siten, että siitä seuraa lennätin- tai puhelinyhteyksien katkeaminen tai häiriintyminen, tai vastaavasti katkaissut merenalaisen putken tai suurjännitekaapelin tai vahingoittanut sitä. Suomessa nykyisen merioikeussopimuksen 113 artiklaa vastaava aavaa merta koskevan yleissopimuksen 27 artiklan määräys on saatettu voimaan eräiden vedenalaisten johtojen suojelemisesta annetulla lailla. Sanotun lain 2 §:n mukaan joka tahallaan tai huolimattomuudesta katkaisee vedenalaisen johdon tai vahingoittaa sitä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, vedenalaisen johdon rikkomisesta sakkoon.

Teonkuvaus

Syytteen sisältämä teonkuvaus on laaja ja tuomioistuimen toimivallan kannalta ei ole tarkoituksenmukaista arvioida sitä kokonaisuudessaan. Hovioikeus perustaa Suomen lainkäyttövaltaa koskevat arvionsa teonkuvauksen kannalta keskeisimpinä pitämiinsä elementteihin.

Syytteen teonkuvauksen mukaan Suomen viranomaiset ovat 25.12.2024 kello 15.20 saatuaan tiedon siitä, että EstLink2-sähkökaapeli oli vahingoittunut, tiedustelleet Eagle S-aluksen miehistöltä aluksen ankkurin sijaintia, jolloin viranomaisille teonkuvauksen mukaan on totuudenvastaisesti ilmoitettu molempien ankkuroiden olevan ylhäällä ja varmistettuina. Asiassa on riidatonta, että aluksen kulkunopeus ja moottorin kierrosluku oli jo tuolloin laskenut merkittävästi tavanomaisesta. Alus on silti jatkanut matkaansa raahaten vasemmanpuoleista ankkuriaan noin 90 kilometrin matkan vahingoittaen noin kolme tuntia viranomaistiedustelun jälkeen vielä neljää eri merikaapelia.

Asiassa on pidettävä riidattomana, että kysymyksessä olevat kaapelit ovat olleet keskeisiä merialueen rantavaltioiden välisiä sähkö- ja tietoliikennekaapeleita ja että niiden vahingoittuminen on ollut tapahtumana myös yhteiskunnallisesti vakava asia. Lisäksi kaapeleiden vahingoittumisesta on aiheutunut niiden omistajille merkittävää taloudellista vahinkoa.

Ottamatta kantaa syyksi lukemiseen, hovioikeus katsoo ottaen huomioon teonkuvauksesta ilmenevät seikat sekä väitettyjen vahinkojen laatu ja laajuus, ettei syytteessä ole rikosnimikkeestä riippumatta kysymys vähäisenä pidettävästä epäillystä rikoksesta. Lisäksi seuraukset ovat olleet vakavat.

Arviointi ja johtopäätökset

Suomen kansallisen lain ja kansainvälisen oikeuden alueperiaatteen mukaan Suomen rikosoikeutta voidaan soveltaa kysymyksessä olevaan tekoon ja rangaistusvaatimukset Eagle S-aluksen ohjaamisesta vastuussa olevia henkilöitä vastaan voidaan tutkia Suomessa.

Merioikeussopimuksessa 92 artiklassa edellä todetusti todetaan, että lippuvaltion alukset kuuluvat aavalla merellä sen yksinomaiseen lainkäyttövaltaan. Artiklassa ei kuitenkaan säädetä siitä, minkä valtion rikoslainsäädäntöä sovelletaan rikokseen, joka on tehty sekä lippuvaltion aluksessa että jonkun toisen valtion alueella sillä perusteella, että seuraukset ovat ilmenneet tuossa toisessa valtiossa. Hovioikeus katsoo, että rikoksiin voidaan näissä olosuhteissa lähtökohtaisesti soveltaa joko lippuvaltion tai seurausvaltion lakia. Merioikeussopimuksen 92 artikla ei siten sulje pois Suomen rikoslain soveltamista nyt kysymyksessä oleviin rikossyytteisiin, koska rikokset on tehty myös Suomessa. Molemmilla valtioilla on siten toimivalta; Suomella alueperiaatteen nojalla ja Cookinsaarilla merioikeussopimuksen 92 artiklan nojalla, mutta tämä toimivalta on rinnakkainen (ks. Enrica Lexie, kohta 839).

Merioikeussopimuksen 97 artiklassa kuitenkin rajataan tätä rinnakkaista toimivaltaa rikosasioissa silloin, kun on kysymys yhteentörmäyksestä tai muusta merenkulkuonnettomuudesta, johon alus joutuu aavalla merellä tai viittausmääräyksen perusteella talousvyöhykkeellä. Jos tällaisessa tilanteessa asetetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen aluksen päällikkö tai muu aluksen palveluksessa oleva henkilö, rikosoikeudelliseen menettelyyn tällaista henkilöä vastaan saa ryhtyä vain lippuvaltion tai sen valtion, jonka kansalainen hän on, oikeus- tai hallintoviranomaisten edessä.

Kysymys on siten lähtökohtaisesti siitä, että voidaanko teonkuvauksen mukaista rikossyytettä käsitellä Suomen tuomioistuimissa, jossa rikoksen seuraus toteutui, vai ainoastaan Cookinsaarten tuomioistuimissa, jonka lipun alla Eagle S-alus on purjehtinut, tai vastaajien kansalaisuusvaltiossa.

Merioikeussopimuksen 97 artiklassa määrätään aluksen päällikköön tai muun aluksen palveluksessa olevaan henkilöön kohdistuvasta rikosoikeudellisesta vastuusta silloin, kun kysymyksessä on yhteentörmäyksestä tai muusta merenkulkuonnettomuudesta. Artiklassa ei määrätä tuomioistuimen toimivallasta rikosasiassa suhteessa miehistöön muihin tapauksiin nähden.

Yhteentörmäyksestä ei tässä tapauksessa ole kysymys, joten arvioitavaksi jää, onko teonkuvauksen mukainen menettely katsottava merenkulkuonnettomuudeksi. Merioikeussopimuksen suomenkielinen teksti ei ole sen 320 artiklan nojalla todistusvoimainen. Tämä on otettava huomioon tulkittaessa sopimuksessa käytettyjen käsitteiden tarkoitusta.

Merenkulkuonnettomuudesta käytetään sopimuksen englanninkielisessä tekstissä, joka on todistusvoimainen, käsitettä incident of navigation. Merioikeussopimuksen 97 artiklan 1 kappale on laadittu ensisijaisesti siinä tarkoituksessa, ettei aluksen merenkulusta vastaava henkilö, jonka menettely on aiheuttanut yhteentörmäyksen, joudu vastaamaan yhteentörmäystä koskevassa asiassa muussa kuin aluksen lippuvaltion tai kansalaisuusvaltionsa tuomioistuimissa. Määräyksellä on haluttu muuttaa aiempaa pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen ns. ”Lotus”-tapaukseen (S.S. Lotus (France v. Turkey), Judgment of 7 September 1927, P.C.I.J. Series A, No 10) perustuvaa oikeustilaa, jonka mukaan yhteentörmäyksessä molempien alusten lippuvaltioilla on rikosoikeudellinen toimivalta miehistöön nähden.

Oikeustilaa pidettiin kansainvälisen merenkulun kannalta epätyydyttävänä, ja sen seurauksena rikosoikeudellinen toimivalta on sittemmin rajattu vastaajan aluksen lippuvaltiolle tai vastaajan kansalaisuusvaltiolle (ks. ratkaisu Enrica Lexie kohdat 644–645 alaviitteineen). Lotus-ratkaisu ja sitä seuranneet uudistukset osoittavat, että tavoitteena on ollut rajata sovellettavaa rikoslainsäädäntöä ja rikosoikeudellista toimivaltaa lähtökohtaisesti lippuvaltiolle tilanteessa, jossa kysymys on merenkulkuun liittyvästä rikosvastuusta.

Pysyvä välitystuomioistuin on Enrica Lexie -ratkaisussaan arvioinut muun muassa sitä, mitä on pidettävä merenkulkuonnettomuutena merioikeussopimuksen 97 artiklan 1 kappaletta sovellettaessa. Kysymyksessä olevan tapauksen tosiseikat poikkeavat merkittävästi nyt käsillä olevasta tapauksesta. Tuossa tapauksessa Italian lipun alla purjehtivassa Enrica Lexie -aluksessa olleet sotilaat olivat epäillen merirosvoustilanteen käsillä oloa ampuneet kohti Intian talousalueella purjehtinutta intialaista kalastusalusta, sillä seurauksella, että kaksi kalastajaa menetti välikohtauksessa henkensä.

Välitystuomioistuin ei pitänyt tapahtunutta merioikeussopimuksen 97 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna merenkulkuonnettomuutena. Yhteenvetona ratkaisun kohdista 649–656 voidaan todeta, että ollakseen merenkulkuonnettomuus, kysymys on oltava tapahtumasta, joka on liittynyt aluksen kulkuun ja ohjaamiseen, ja josta on aiheutunut vahinkoa.

Eagle S-alusta koskevassa asiassa kaapeleiden vaurioituminen on teonkuvauksen mukaan aiheutunut siitä, että alusta on kuljetettu Suomenlahdella raahaten tonneja painavaa ankkuria merenpohjaa pitkin. On selvää, että esitetyissä olosuhteissa kaapeleiden vaurioituminen on aiheutunut siitä, että alusta on kuljetettu merellä. Jos alus olisi pysähtynyt viranomaisten otettua yhteyttä sen miehistöön, ja miehistö olisi tarkastanut ankkuroiden tilan, olisi ainakin neljä viimeistä kaapelia jäänyt vaurioitumatta. Näin ei kuitenkaan ole teonkuvauksen mukaan toimittu, vaan viranomaisille on totuuden vastaisesti ilmoitettu tietoja ankkureista, ja kulkua on jatkettu selvittämättä aluksen nopeuden hidastumista, moottorin kierrosluvun laskua ja ankkurien sijaintia ja kiinnitystä.

Vaikka incident on käsitteenä onnettomuutta laajempi, pitää se asiayhteys huomioon ottaen sisällään sen, että kysymys on yhteentörmäykseen rinnastettavasta sattumuksesta, joka ei ole tahallinen suhteessa sattumuksen seuraukseen.

Hovioikeus katsoo, että ankkurin yllättävää putoamista ja siihen liittyviä vahinkoja voidaan pitää sattumuksena (incident) ja siten myös merenkulkuonnettomuutena. Ottaen kuitenkin huomioon miehistön väitetty toiminta viranomaisyhteydenoton aikana ja sen jälkeen, ankkurin raahaamisen jatkaminen teonkuvauksen mukaisissa olosuhteissa yli kolmen tunnin ajan, tapahtunutta ei voi hovioikeuden näkemyksen mukaan enää pitää sattumuksena eikä siten myöskään 97 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna merenkulkuonnettomuutena.

Hovioikeus siten katsoo, että teonkuvauksen mukainen tapahtumainkulku ei täytä kysymyksessä olevissa olosuhteissa merenkulkuonnettomuuden määritelmää. Se, että merenalaisten kaapeleiden vaurioituminen on aavaa merta koskevan yleissopimuksen esitöissä (Report to the General Assembly, Articles concerning the Law of the Sea with commentaries, 1956) esitetty esimerkkinä merenkulkuonnettomuudesta, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Sillä, että sopimusvaltiot on merioikeussopimuksen 113 artiklassa velvoitettu kriminalisoimaan merenalaisten kaapeleiden vaurioittaminen, ei ole merkitystä arvioitaessa tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa rikosasiassa. Kun merioikeussopimuksen 97 artiklan 1 kappale ei siten tule sovellettavaksi tässä tapauksessa, voidaan edellä esitetysti Suomen kansallisen lain ja kansainvälisen oikeuden rikosoikeuden alalla yleisesti tunnustetun alueperiaatteen nojalla miehistön rikosvastuuta tapahtumiin liittyen arvioida Suomen rikosoikeuden mukaan ja rikossyytteet voidaan käsitellä Suomen tuomioistuimissa.

Vaikka myös Cookinsaarten tuomioistuimilla on edellä todetuin tavoin merioikeussopimuksen 92 artiklan nojalla toimivalta käsitellä tapahtumia koskevia rikossyytteitä, ja Suomen ja Cookinsaarten välillä siten on lainkäyttövallan osalta positiivinen ristiriita, tulee tällainen ristiriita merioikeussopimuksen 59 artiklan mukaan ratkaista kohtuuden mukaan ja kaikkien asianhaarojen valossa siten, että otetaan huomioon kyseisten etujen tärkeys asianosaisille ja koko kansainväliselle yhteisölle. Nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa voidaan pitää kohtuullisena, ottaen erityisesti huomioon Suomessa aiheutuneiden rikosseurausten mittavuus, että rikossyytteet käsitellään Suomessa eikä Cookinsaarilla.

Siltä osin kuin vastaajat ovat katsoneet, että rikosoikeudellinen laillisuusperiaate on esteenä väitettyjen rikosten tutkimiselle Suomessa, hovioikeus toteaa seuraavaa. Edellä todetulla tavalla Suomen tuomioistuimilla on toimivalta kansainvälisen oikeuden ja kansallisten säännösten perusteella.

Merioikeussopimuksen 97 artikla on tästä poikkeussäännös. Se, että 97 artikla ei tapaukseen sovellu, ei laajenna Suomen rikosoikeudellista toimivaltaa. Näin ollen myöskään rikoslain 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta laillisuusperiaatteesta ei aiheudu estettä käsitellä asia Suomessa.

Edellä todetuin perustein hovioikeus katsoo, että käräjäoikeus on menetellyt virheellisesti, kun se on puuttuvan toimivallan perusteella jättänyt A:n, B:n ja C:n kohdistetut rikossyytteet ja vahingonkorvausvaatimukset tutkimatta. Tämän vuoksi käräjäoikeuden tuomio on kumottava. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia on palautettava Helsingin käräjäoikeuteen käsittelyn jatkamiseksi. Koska kysymys ei ole merioikeusasiasta, Helsingin käräjäoikeus on toimivaltainen tuomioistuin.

Päätöslauselma

—

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi tämän ratkaisun tultua lainvoimaiseksi tai asianosaisten suostumuksella sitä ennenkin. Käräjäoikeuden on asian ratkaistessaan lausuttava myös hovioikeudessa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Maarit Leppänen
Hovioikeudenneuvos Jenny Öberg
Asessori Wiking Vuori

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 26.10.2026.