Hel­HO:2026:3

Hovioikeus katsoi, että lasta hoitavalle perhehoitajalle maksettava perhehoitolain 17 §:n mukainen kulukorvaus oli sellainen sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen myönnetty korvaus, jota ei saanut ulosmitata ja joka ei siten kuulunut ulosottokaaren mukaiseen tulopohjaan, vaikka kulukorvauksen verotuksellinen kohtelu ja ulosottokaaren tulopohjaa koskeva systematiikka puolsivat kulukorvauksen kuulumista ulosmittauksen ja tulopohjassa huomioitavien tulojen piiriin. Kulukorvaus tosiasiassa rinnastui myös perhehoidossa olevan lapsen elatusapuun.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 12.11.2025

Asia              U 25/531

A oli valittanut Ulosottolaitoksen 20.2.2025 antamasta päätöksestä, jonka mukaan perhehoitajana toimivalle A:lle maksettava kustannusten korvaus tultiin jatkossa huomioimaan ulosmittauksessa siinä nettotulossa, jonka perusteella ulosmittauksen määrä laskettiin. A oli vaatinut muun ohella, että Ulosottolaitoksen päätös kumotaan.

Kihlakunnanvouti oli katsonut, että valitus tuli hylätä.

X Oy oli todennut, että kyse oli ulosottoviranomaisen tehtävässään suorittamista virkatoimista, joihin velkojalla ei ollut lisättävää.

Y Oy oli yhtynyt kihlakunnanvoudin lausunnossa esittämään ja katsonut, että valitus tuli hylätä.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Käräjäoikeus katsoi, että vaikka perhehoitolain 17 §:ssä oli kyse sosiaalilainsäädännön nojalla maksettavista kustannusten korvauksista, korvaus ei kuulunut ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan ulosmittauskiellon piiriin, koska kustannusten korvausta ei maksettu hoidettavalle vaan hoitajalle. Kysymys oli hoidettavan hyväksi tehdystä hoitotyöstä, josta maksettava korvaus rinnastui lähinnä työstä maksettavaan palkkaan, ja korvaus tuli siten ottaa huomioon velallisen tulopohjan määräytymisessä.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Tiina Veranen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 5.6.2026

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on 25.11.2025 keskeyttänyt valituksenalaisen ulosmittauspäätöksen täytäntöönpanon.

A:lle on 30.12.2025 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

A on vaatinut, että hovioikeus kumoaa käräjäoikeuden päätöksen ja määrää, että kulukorvausta ei ulosmitata.

—

A työskenteli pitkäaikaisena perhehoitajana ja lyhytaikaisena kriisipäivystysperhehoitajana. Hänelle maksettiin toimeksiantosopimuksen perusteella perhehoitolain 16 §:n mukaista hoitopalkkiota ja 17 §:n mukaista kulukorvausta, joka oli tarkoitettu kattamaan perhehoidossa olevan lapsen hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset eli ravinnon, asumisen, harrastukset, henkilökohtaiset tarpeet ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä terveydenhuollon kustannukset. Kyse oli sosiaalihuoltolain nojalla myönnetystä etuudesta, eikä se rinnastunut työstä maksettavaan palkkaan.

Perhehoitaja ei ollut elatusvelvollinen suhteessa hoidettavaan lapseen, vaan hyvinvointialueella oli velvollisuus huolehtia perhehoitajalle aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta ja niiden oikeasta tasosta. Perhehoitolain 17 §:n kulukorvauksen ja lapsen elatusavun tarkoitus oli hyvin samankaltainen, ja kulukorvaus oli rinnastettavissa sijoitettujen lasten elatusapuun, jota ei saanut ulosmitata.

Oli yleisesti tiedossa, että korvauksia tai etuuksia ei maksettu suoraan lapselle vaan hänen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen. Mikäli kulukorvaus otettiin perhehoitajan tulopohjan laskennassa huomioon siksi, että se maksettiin hänen pankkitililleen, kyse oli tosiasiassa lapselle tarkoitettujen varojen ulosmittauksesta, mikä vaaransi perhehoidossa olevien lasten oikeuden hoitoon ja perustarpeiden tyydyttämiseen.

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista velvoitti ottamaan kaikissa sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelinten lapsia koskevissa toimissa ensisijaisesti huomioon lapsen edun. Kulukorvauksen ulosmittaaminen ei ollut lasten edun mukainen ratkaisu, ja se rajoitti kohtuuttomasti erityisen suojelun tarpeessa olevien sijoitettujen lasten perusoikeuksia kuten taloudellista turvaa. Sellaisia perustuslakivaliokunnan edellyttämien perusoikeuksien yleisiä rajoitusedellytyksiä, joiden nojalla lapsen oikeuksien rajoittaminen olisi sallittua, ei ollut käsillä. Kulukorvauksen ulosmittaus asettaisi kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset eriarvoiseen asemaan kuin muut, eikä heille voitaisi turvata heidän oikeuksiinsa kuuluvaa välttämätöntä hoitoa ja huolenpitoa.

Vastaukset

X Oy on ilmoittanut, että sillä ei ole lausuttavaa asiassa.

Y Oy ei ole vastannut valitukseen.

Lausumat

Ulosottolaitos on vaatinut, että valitus hylätään.

Perhehoitajalle maksettavaa palkkiota tai kulukorvausta ei ollut säädetty verovapaaksi tuloksi, vaan se oli tuloverolain 29 ja 61 §:n nojalla veronalaista ansiotuloa. Perhehoitajan toimeksiantosopimuksen perusteella saama kulukorvaus katsottiin työkorvaukseksi. Koska perhehoitajalla ei ollut perhehoidossa olevien henkilöiden elatusvelvollisuutta, perhehoitaja sai vähentää verotuksessaan perhehoidosta maksetut kustannusten korvaukset tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina tuloverolain 29 §:n perusteella. Näin ollen perhehoitajalle perhehoitolain 17 §:n perusteella suoritettavaan kulukorvaukseen voitiin soveltaa palkan ulosmittausta koskevia säännöksiä.

Perhehoitolain 17 §:ssä säädetty kulukorvaus oli perhehoitajalle määrättyyn tarkoitukseen myönnettävä kustannusten korvaus. Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan ulosmittauskielto koski vain etuuden ulosmittaamista etuudensaajan velasta, eikä esimerkiksi palveluntuottajalle maksettavan suorituksen ulosmittaamista tämän velasta. Perhehoitajan saama kulukorvaus oli työkorvausta, eikä ulosmittauskielto siten soveltunut siihen.

Perhehoitolain mukaista kulukorvausta ei voitu rinnastaa elatusapuun. Kulukorvaus oli toimeksiantosopimukseen perustuvaa veronalaista tuloa toisin kuin lapselle maksettava elatusapu. Elatusapua ja elatustukea koskivat omat erityiset säännöksensä.

Säännöstä, joka kielsi perhehoitolain 17 §:n mukaisen kulukorvauksen huomioimisen ulosottokaaren mukaisessa tulopohjassa, ei ollut.

—

Hovioikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Ulosottolaitos on päätöksellään 20.2.2025 muuttanut A:lta ulosmitattavaa määrää. Päätöksen mukaan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin maksamat perhehoitajan kustannusten korvaukset huomioidaan jatkossa siinä nettotulossa, jonka perusteella ulosmittauksen määrä lasketaan. Käräjäoikeus on hylännyt A:n päätöstä koskeneen ulosottovalituksen.

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko lasta hoitavalle perhehoitajalle maksettava perhehoitolain 17 §:n mukainen kulukorvaus ulosmittauskelpoista ja velallisen tulopohjassa huomioitavaa tuloa vai onko ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn ulosmittauskiellon katsottava koskevan myös sanottua kulukorvausta. Arvioitavana on myös, mikä merkitys kulukorvauksen tuloverotukselliselle käsittelylle ja toisaalta lapsen oikeuksia koskevalle yleissopimukselle sekä perhehoidossa olevan lapsen edulle ja oikeuksille on asian arvioinnissa annettava.

Sovellettavat ulosmittauskiellon arviointia koskevat säännökset ja oikeusohjeet

Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, ulosmitata ei saa avustusta tai kustannusten korvausta, joka on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen. Momentin 4 kohdan mukaan lapselle tulevaa elatusapua ei saa ulosmitata.

Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan säännös vastaa asiallisesti aikaisempia ulosottolain 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan (469/2006) ja ulosottolain 4 luvun 7 §:n 3 momentin (939/1988) säännöksiä. Viimeksi mainitun säännöksen säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 4/1988 vp s. 10) ilmenee, että säännös otettiin ulosottolakiin turvaamaan se, etteivät sellaiset eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyihin tarkoituksiin suoritettavat avustukset ja kustannusten korvaukset, joita oli maksettu tämän uudistuksen piiriin kuuluvien lakien nojalla, tulisi ulosmittauskelpoisiksi samalla, kun eläkkeet ja muut vastaavat toimeentuloetuudet saatettiin ulosmittauskelpoisiksi.

Ulosottolain 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan (469/2006) esitöistä (HE 13/2005 vp s. 52) puolestaan ilmenee, että ulosmittauskielto on tarkoitettu koskemaan etuuden ulosmittaamista etuudensaajan velasta, eikä esimerkiksi palveluntuottajalle maksettavan suorituksen ulosmittaamista tämän velasta. Säännöksen nojalla ulosottokelvottomia ovat esimerkiksi toimeentulotuki, elatustuki, asumistuki ja lapsilisä. Oikeuskirjallisuudessa edellä mainittua hallituksen esityksen perustelua on selvennetty siten, että ulosmittauskielto suojaa vain avustuksen tai korvauksen saajaa itseään, eikä avustusta tai korvausta toisin sanoen voida ulosmitata hänen velastaan. Jos sen sijaan etuutta ei makseta etuudensaajalle, vaan suoraan jollekin palveluntuottajalle, varat voidaan luonnollisesti ulosmitata palveluntuottajan velasta, koska kysymys on tällöin palveluntuottajan saamasta liiketulosta eikä avustuksesta tai korvauksesta. (Linna, Tuula–Leppänen, Tatu–Kärki, Anssi: Ulosotto-oikeus II, 2023, s. 61.)

Ulosottokaaren 4 luvun 45 §:n 1 momentin mukaan ulosmitattava määrä lasketaan palkan ulosmittauksessa velallisen tulojen ja toimeentuloetuuksien yhteismäärästä (tulopohja). Tulopohjaan kuuluvat kaikki velallisen saamat palkat ja luontoisedut sekä ulosmittauskelpoiset ja ulosmittauskelvottomat eläkkeet sekä muut palkan sijasta maksettavat toimeentuloetuudet. Tulopohjaan eivät kuulu saman luvun 19 §:ssä erikseen mainitut avustukset, korvaukset tai muut varat.

Ulosottokaaren 4 luvun 2 §:n mukaan palkalla tarkoitetaan kaikenlaista palkkaa, palkkiota, luontoisetua sekä muuta etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa, samoin kuin ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua muuta etuutta. Ulosmittaamatta jätetään kohtuullinen korvaus matkakuluista, omien työvälineiden käyttämisestä ja muista työn suorittamisen edellyttämistä kustannuksista. Säännöksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että viittaus ennakkoperintälain muuhun etuuteen on otettu lakiin tulkinnanvaraisuuksien vähentämiseksi ja ulosottokäytännön helpottamiseksi on perusteltua, että palkan käsite ulosotossa pitkälti vastaa palkan käsitettä veron ennakkoperinnässä (HE 13/2005 vp s. 36).

Ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan palkalla tarkoitetaan kokouspalkkiota, henkilökohtaista luento- ja esitelmäpalkkiota, hallintoelimen jäsenyydestä saatua palkkiota, toimitusjohtajan palkkiota, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehen nostamaa palkkaa sekä luottamustoimesta saatua korvausta.

Tuloverolain 29 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ovat jäljempänä säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (luonnolliset vähennykset). Lain 61 §:n 2 momentin mukaan veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus. Verohallinnon ohjeen (VH/282/00.01.00/2025) mukaan perhehoitajan kulukorvausta ei ole säädetty verovapaaksi tuloksi, joten se on tuloverolain 29 ja 61 §:n nojalla veronalaista ansiotuloa. Koska perhehoitaja saa kulukorvauksen toimeksiantosopimuksen perusteella, se on työkorvausta.

Sovellettavat perhehoitoa ja lapsen oikeuksia koskevat säännökset

Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Sosiaalihuoltolain 14 §:n 3 momentin 14 kohdan mukaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvina sosiaalipalveluina on huolehdittava myös muun ohella perhehoidon järjestämisestä sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään perhehoitolaissa. Edelleen lastensuojelulain 49 §:n 2 momentin mukaan lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona taikka muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Lastensuojelulain 56 §:n mukaan perhehoitoon sovelletaan, mitä perhehoitolaissa säädetään.

Perhehoitolain 1 §:n mukaan tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalisia suhteita. Lain 3 §:n mukaan perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Hyvinvointialue tekee toimeksiantosopimuksen perhehoitajan kanssa tai sopimuksen perhehoidon järjestämisestä yksityisen perhehoidon tuottajan kanssa. Lain 10 §:n 3 momentin mukaan laissa tarkoitetun toimeksiantosopimuksen tehnyt ei ole työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa sopimuksen tehneeseen hyvinvointialueeseen.

Perhehoitolain 16 §:n 1 momentin mukaan jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu, perhehoitajalla on oikeus saada hoidosta palkkiota (hoitopalkkio). Lain 17 §:n 1 momentin mukaan perhehoidossa olevan henkilön hoidosta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista perhehoitajalle maksetaan todellisten kustannusten mukainen korvaus (kulukorvaus), kuitenkin vähintään 410,66 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kalenterikuukaudessa, jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu. Pykälän 2 momentin mukaan kulukorvaus kattaa perhehoidossa olevan ravinnosta, asumisesta, harrastuksista, henkilökohtaisista tarpeista ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Lisäksi kulukorvaus sisältää lastensuojelulain nojalla perhehoitoon sijoitetulle lapselle tai nuorelle hänen omaan käyttöönsä mainitun lain nojalla annettavat käyttövarat. Perhehoitolain 17 §:n yksityiskohtaisista perusteluista (HE 256/2014 vp s. 26) ilmenee, että kulukorvauksen tarkoituksena on korvata todelliset kulut.

Lastensuojelulain 55 §:n 1 momentin mukaan kun lapsi tai nuori on sijoitettu kodin ulkopuolelle sijoitusta avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltoa koskevien säännösten mukaisesti, hyvinvointialueen on huolehdittava, että hänen opintojaan ja harrastuksiaan tuetaan tarvittaessa taloudellisesti. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa mainitun taloudellisen tuen lisäksi lapselle tai nuorelle on hänen omaan käyttöönsä henkilökohtaisia tarpeita varten annettava kalenterikuukaudessa käyttövaroja iästä ja kasvuympäristöstä riippuen momentissa mainitut määrät. Pykälän 3 momentin mukaan alaikäisellä on oikeus itse päättää 2 momentin perusteella maksettujen varojen käytöstä sen estämättä, mitä holhoustoimesta annetussa laissa säädetään.

Lapsen elatuksesta annetun lain 1 §:n mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Se käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelulain nojalla muun ohella sijaishuoltona lapselle annetusta perhehoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi voidaan, milloin se on asianomaisten toimeentulon edellytykset ja huollolliset näkökohdat huomioon ottaen perusteltua, periä lapsen vanhemmilta maksu, joka saa määrältään olla enintään lapsen elatuksesta annetun lain 1–3 §:n perusteella määräytyvän elatusavun suuruinen. Pykälän 2 momentin mukaan hyvinvointialue voi maksua vahvistamatta periä ja nostaa lapselle tulevat elatusavut siltä ajalta, jolta lapsi saa muun ohella pykälässä tarkoitettua perhehoitoa, sekä käyttää ne perhehoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 20 artiklan 1 kohdan mukaan lapselle, joka on tilapäisesti tai pysyvästi vailla perheen turvaa tai jonka edun mukaista ei ole antaa hänen pysyä perhepiirissä, on oikeus valtion antamaan erityiseen suojeluun ja tukeen.

Asian arviointi

Ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan ulosmittauskielto koskee muun muassa kustannusten korvauksia, jotka on myönnetty eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen. Hovioikeus toteaa, että perhehoitolaki on osa sosiaalilainsäädäntöä. Laissa säädetään muun muassa lastensuojelulain mukaisesta sijaishuollosta, jonka yksi muoto on perhehoito. Perhehoitajalle voidaan perhehoitolain nojalla suorittaa sekä hoitopalkkiota että kulukorvausta, jotka eroavat edellä mainituin tavoin tarkoituksiltaan toisistaan. Perhehoitolain 17 §:n ja sitä koskevien esitöiden perusteella on selvää, että kulukorvaus on tarkoitettu perhehoidossa olevien lasten todellisten kulujen kattamiseen heidän oleskellessaan tukiperheen luona. Kulukorvaukseen sisältyy myös lapselle omaan käyttöön tarkoitettuja käyttövaroja. Hovioikeus katsoo, että kulukorvauksessa on näin ollen nimenomaisesti kysymys todellisten kustannusten korvaamisesta eikä korvauksesta perhehoidossa olevan lapsen hyväksi tehdystä hoitotyöstä tai palkkaan rinnastuvasta korvauksesta. Perhehoitolain 17 §:ssä säädetty kulukorvaus on siten ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdassa määriteltyä sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen myönnettyä korvausta. Näin ollen hovioikeus katsoo säännöksen sanamuodon puoltavan sitä tulkintaa, että ulosmittauskielto koskisi myös kulukorvausta.

Ulosottokaaren perusteella palkat ja palkan sijasta maksettavat etuudet otetaan mahdollisesta ulosmittauskelvottomuudestaan huolimatta huomioon velallisen tulopohjassa toisin kuin 4 luvun 19 §:ssä mainitut korvaukset ja muut etuudet. Ulosottolaitos on vedonnut siihen, että kulukorvauksessa on kyse toimeksiantosuhteen perusteella maksettavasta työkorvauksesta, joka on tuloverolain 29 ja 61 §:n nojalla veronalaista ansiotuloa, ja että perhehoitajalla on oikeus vaatia verotuksessaan vähennyksenä perhehoidosta maksetut kustannukset tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina, minkä vuoksi kulukorvaukseen voitiin soveltaa palkan ulosmittausta koskevia säännöksiä.

Hovioikeus toteaa, että tuloverolaki koskee muun ohella ansio- ja pääomatulojen verotusta ja sitä sovelletaan myös perhehoitajalle perhehoitolain 17 §:n perusteella maksettuun kulukorvaukseen. Palkan käsite ulosotossa vastaa edellä mainitusti pitkälti palkan käsitettä veron ennakkoperinnässä. Hovioikeus katsoo, että kulukorvauksen tuloverotuksellinen luonne verotettavana ansiotulona vähennyskelpoisuuksineen puoltaa yhdessä ulosottokaaren tulopohjaa koskevan systematiikan kanssa kulukorvauksen ulosmittauskelpoisuutta.

Kulukorvauksen ulosmittauskelpoisuutta puoltaa vähäisessä määrin myös se, että ulosottokaaressa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole erikseen kielletty perhehoitolain 17 §:n nojalla maksettavan kulukorvauksen ulosmittaamista taikka huomioimista tulopohjassa toisin kuin useiden muiden ulosmittauksen ulkopuolelle jäävien etuuksien tai korvausten kohdalla.

Käräjäoikeus on katsonut, etteivät ulosmittauskiellon edellytykset täyty, koska kustannusten korvaus maksetaan perhehoitajalle eikä tosiasialliselle edunsaajalle eli lapselle. Edellä mainitulla tavalla ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan ulosmittauskiellon on esitöiden mukaan tarkoitettu koskevan etuuden ulosmittaamista etuudensaajan velasta, eikä esimerkiksi palveluntuottajalle maksettavan suorituksen ulosmittaamista tämän velasta. Hovioikeus kuitenkin toteaa ottaen huomioon perhehoitolain 10 ja 11 §:ään perustuva sopimustyyppijako perhehoitajan ja yksityisen perhehoidon tuottajan välillä ja se, että perhehoitajalle maksetussa kulukorvauksessa ei ole kysymys liiketoiminnasta vaan lapsen elatusta varten suoritettavista korvauksista, ettei toimeksiantosopimuksen perusteella perhehoitoa suorittavaa perhehoitajaa voida yksiselitteisesti tulkita edellä mainituissa ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momenttia koskevissa esitöissä tarkoitetuksi palveluntarjoajaksi. Hovioikeus katsoo siten toisin kuin käräjäoikeus, että kulukorvauksen ei voida katsoa jäävän ulosmittauskiellon ulkopuolelle sillä perusteella, että perhehoitoon sijoitetulle lapselle tarkoitettu tuki on suoritettu perhehoitajalle eikä lapselle itselleen.

Edellä mainitulla tavalla hyvinvointialueella on oikeus periä ja nostaa lapselle tulevat elatusavut ja käyttää ne perhehoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Kuten todettu, perhehoitajalle maksettavaan kulukorvaukseen sisältyy myös lapselle omaan käyttöön tarkoitettuja käyttövaroja. Nämä seikat sekä perhehoitolain 17 §:n 2 momentissa säädetty kulukorvauksen käyttötarkoitus puoltavat vahvasti sitä tulkintaa, että kulukorvaus on tosiasiallisesti elatusapuun rinnastuvaa tukea perhehoidossa olevalle lapselle.

Hovioikeus toteaa edelleen, että lapsen elatuksesta annetun lain 1 §:ssä säädetty lapsen oikeus riittävään elatukseen vastaa lain tarkoituksen osalta perhehoitolain 17 §:ssä säädettyä tarkoitusta turvata lapsen elatus ja hyvinvointi silloin, kun lapsi on sijoitettuna tukiperheeseen. Tähän nähden perhehoitajalle maksettavan kulukorvauksen ulosmittaus asettaisi lastensuojelullisista syistä perhehoidossa olevat lapset eriarvoiseen asemaan kuin muut lapset ja olisi siten vastoin lapsen etua ja vaarantaisi lapselle kuuluvan ehdottoman oikeuden riittävään elatukseen myös perhehoidossa. Tällainen tulkinta olisi ristiriidassa myös lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja perustuslain 19 §:n 3 momentin kanssa.

Johtopäätös

Arvioidessaan ulosmittauskiellon ulottumista lasta hoitavalle perhehoitajalle perhehoitolain 17 §:n nojalla maksettavaan kulukorvaukseen hovioikeus toteaa, että sovellettavaksi tulevan ulosmittauskieltoa koskevan säännöksen sanamuoto on avoin ja osaltaan puoltaa tulkintaa siitä, että kulukorvaus olisi ulosmittauskiellon piirissä. Toisaalta kulukorvauksen verotuksellinen kohtelu ja ulosottokaaren tulopohjaa koskeva systematiikka puoltavat lasta hoitavalle perhehoitajalle maksettavan kulukorvauksen kuulumista ulosmittauksen ja tulopohjassa huomioitavien tulojen piiriin. Ottaen kuitenkin huomioon perhehoitolain mainitun säännöksen tarkoitus korvata lapsen elatuksesta, hoidosta ja käyttövaroista aiheutuvat kustannukset sekä lapsen etu ja lasten yhdenvertainen kohtelu hovioikeus katsoo, että lasta hoitavalle perhehoitajalle maksettava perhehoitolain 17 §:n mukainen kulukorvaus tosiasiassa rinnastuu perhehoidossa olevan lapsen elatusapuun ja että kysymyksessä on sellainen ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen sosiaalilainsäädännön nojalla määrättyyn tarkoitukseen myönnetty korvaus, jota ei saa ulosmitata ja joka ei siten kuulu ulosottokaaren 4 luvun 45 §:n mukaiseen tulopohjaan.

—

Päätöslauselma

Ulosottolaitoksen päätös 20.2.2025 ulosmitattavan määrän muuttamisesta kumotaan.

—

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera
Hovioikeudenneuvos Heikki Kemppinen
Hovioikeudenneuvos Minna Kauranen

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Olli Tirri

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 4.8.2026.