Hovioikeuden ratkaisu koskien poliisin toimintaa Elokapina-liikkeen mielenosoituksessa 3.10.2020 – sakkorangaistus kolmelle poliisille

Helsingin hovioikeus on tänään antanut ratkaisunsa asiassa, joka koskee poliisin toimintaa Elokapina-liikkeen mielenosoituksessa Helsingissä 3.10.2020. Kysymyksessä olevassa mielenosoituksessa siihen osallistuneet henkilöt olivat häirinneet liikennettä ensin Unioninkadulla ja sen jälkeen Kaisaniemenkadulla istumalla tai makaamalla ajotiellä ja lukittautumalla toisiinsa tai paikalle tuotuihin rakennelmiin. Poliisi oli määrännyt mielenosoittajat poistumaan ajotieltä ja tien tyhjentämiseksi käyttänyt Kaisaniemenkadulla OC-sumutetta, joka oli kohdistettu ajotiellä istuviin mielenosoittajiin. Asiassa on ollut kysymys siitä, onko poliisi voinut antaa kokoontumisvapauttaan käyttäville mielenosoittajille ajotieltä poistumista koskevan määräyksen ja sen toimeenpanemiseksi käyttää mielenosoittajia kohtaan OC-sumutetta.

Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut rangaistusta seitsemälle mielenosoituksessa eri tehtävissä toimineelle poliisille. Asianomistajat olivat yhtyneet syyttäjän rangaistusvaatimuksiin ja vaatineet vahingonkorvausta tilapäisestä haitasta ja terveydenhoitokuluista siinä tapauksessa, että vastaajat tuomitaan tahallisista rikoksista.

Käräjäoikeus oli tuomiossaan 21.6.2023 katsonut mielenosoituksessa yleisjohtajana toimineen poliisin syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen hänen hyväksyttyään OC-sumutteen käytön voimakeinona mielenosoittajia kohtaan. Käräjäoikeuden mukaan OC-sumutteen käyttö ei ollut ollut tilanteessa puolustettavaa eikä suhteellisuusperiaatteen mukaista. Käräjäoikeus oli hylännyt muita poliiseja koskevat syytteet sekä asianomistajien korvausvaatimukset.

Syyttäjä, asianomistajat ja käräjäoikeudessa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomittu poliisi hakivat muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat valituksissaan vastaajien tuomitsemista rangaistukseen ja vahingonkorvauksia pääosin samalla tavalla kuin käräjäoikeudessa. Sakkorangaistukseen tuomittu poliisi vaati, että syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään, hänet jätetään tuomitsematta rangaistukseen tai että rangaistusta ainakin alennetaan.

Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin OC-sumutteen käytön hyväksynyt yleisjohtaja oli tuomittu sakkorangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus on kuitenkin katsonut toisin kuin käräjäoikeus, että myös mielenosoituksessa tilannejohtajana toiminut poliisi ja käytännön toiminnasta vastannut ja alaisilleen poliisimiehille määräyksen OC-sumutteen käyttämisestä antanut poliisi olivat syyllistyneet asiassa tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hovioikeus on muun ohella katsonut, että heillä molemmilla oli ollut mahdollisuus ja myös velvollisuus yleisjohtajan antamasta hyväksynnästä huolimatta harkita itsenäisesti OC-sumutteen käyttämisen edellytyksiä. Hovioikeus on tuominnut seuraamukseksi sakkorangaistuksen. Muilta osin hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pia Sandvik, Heli Sankari ja Aleksi Rantanen (puheenjohtaja). Valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Biljana Wallenius. Ratkaisu on yksimielinen.

Lisätietoja antaa hovioikeuden esittelijä Biljana Wallenius (sähköposti: etunimi.sukunimi(at)oikeus.fi).

Tuomio (19.12.2025 dnro R 23/2281) on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta puh. 029 56 40789, sähköpostiosoite helsinki.ho@oikeus.fi.

Julkaisuvapaa 19.12.2025 klo 10.00

Lisää tiedotteita