Alaikäinen vastaaja määrättiin mielentilatutkimukseen ns. Pyhtään jutun välituomiossa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tänään antanut välituomion murhaa ynnä muuta koskevassa
rikosasiassa. Asiassa rangaistusvaatimuksen esittäjät ovat vaatineet tekoaikaan 15-vuotiaalle nuorelle
rangaistusta nuorena henkilönä tehdyistä murhasta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja
kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 1.-2.11.2023 Pyhtäällä.

Välituomiollaan käräjäoikeus on määrännyt edellä tarkoitetun nykyisin 17-vuotiaan vastaajan
mielentilan tutkittavaksi. Käräjäoikeus on määrännyt vastaajan pidettäväksi edelleen vangittuna.
Samalla käräjäoikeus on määrännyt välipalkkioista.

Asian käsittelyä käräjäoikeudessa jatketaan mielentilatutkimuksen valmistuttua erikseen
ilmoitettavana ajankohtana.

Välituomiollaan henkirikosta koskevassa syytekohdassa käräjäoikeus on katsonut vastaajan
tunkeutuneen 2.11.2023 vuorokauden puolella yöaikaan hänelle entuudestaan tuntemattoman uhrin
asuntoon ja aloittaneen väkivallan teon uhrin makuuhuoneessa. Käräjäoikeus on katsonut uhrin
paenneen verta vuotavana asunnon makuuhuoneesta pihamaalle vastaajan seuratessa perässä.
Käräjäoikeus on katsonut vastaajan lyöneen pihalla pakenevaa uhria vesurilla takaraivoon ja jatkaneen
kallo murtuneena pihalle toimintakyvyttömänä päätyneen uhrin pahoinpitelyä lyömällä uhria vesurilla
ainakin viisi kertaa voimakkaasti kasvoihin ja kaulaan. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut vastaajan
kohdistaneen väkivaltaa uhriin vesurilla pinnallisemmin toistakymmentä kertaa.

Uhri on menehtynyt omalla pihallaan. Uhrin kuolinsyyksi on todettu terävällä lyömäaseella aiheutetut
pään ja kaulan vammat. Uhri ei ole ollut enää kasvoista ulkoisesti tunnistettavissa.

Vastaaja on ensin esitutkinnassa tunnustanut tehneensä henkirikoksen, mutta myöhemmin
esitutkinnassa peruuttanut tekemänsä tunnustamisen. Vastaaja on käräjäoikeudessa kiistänyt
syytteen henkirikoksesta. Vastaajan mukaan teon oli tehnyt vastaajalle entuudestaan tuntematon
tummaihoinen henkilö, jonka vastaaja oli sovittua korvausta vastaan kuljettanut tekopaikalle.

Käräjäoikeus on pystynyt asiassa esitetyn näytön ja erityisesti rikospaikalla tehdyn kattavan
rikospaikkatutkinnan tulosten perusteella poissulkemaan vastaajan esittämän vaihtoehtoisen
tapahtumainkulun mahdollisuuden. Vastaajan teko on jäänyt motiiviltaan selittämättömäksi.

Käräjäoikeus on hylännyt henkirikosta koskevan syytteen teonkuvauksen vain siltä osin, kun asiassa
on jäänyt selvittämättä, että vastaaja olisi saapunut uhrin asunnolle vesurilla varustautuneena.

Käräjäoikeus lausuu myöhemmin tuomiossaan vastaajan tahallisuudesta, menettelyiden
oikeudellisesta arvioinnista sekä siitä, mihin rikoksiin vastaaja on asiassa syyllistynyt. Lisäksi
käräjäoikeus päättää myöhemmin seuraamuksista ja ratkaisee asiassa esitetyt muut vaatimukset.


Lisätietoja

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 17.10.2025 asiassa R 748/2025/11081 antama välituomio nro
10374354 on tilattavissa käräjäoikeudesta (ita-uusimaa.osasto5.ko@oikeus.fi). Tilauksen yhteydessä
on mainittava ratkaisun tiedot.

Lisää tiedotteita