Pohjois-Suomen HAO 28.3.2024 564/2024
Henkilökohtaisen tulon verotus – Luovutusvoitto – Kauppahintasaatavan menetys
206/2023
564/2024
28.03.2024
Valittaja oli vuonna 2016 myynyt X Oy:n osakkeita kahdelle luonnolliselle henkilölle yhteensä 222 333,34 euron kauppahinnalla. Verotuksessa luovutusvoittoa laskettaessa luovutushintana oli otettu huomioon mainittu kauppahinta. X Oy oli asetettu konkurssiin vuonna 2021. Valittaja vaati luovutusvoiton alentamista ja luovutushintana otettavaksi huomioon 146 979,34 euroa, jonka määrän ostajat olivat vuosina 2016–2020 maksaneet. Valittaja katsoi, että X Oy:n asettaminen vuonna 2021 konkurssiin, ulosottorekisterin mukaiset todistukset ostajien varattomuusesteestä ja ostajien hakeutuminen yksityishenkilön velkajärjestelyyn osoittivat, että osakkeiden kauppahintasaatava 75 354 euroa oli lopullisesti ja pysyvästi menetetty. Vahvistettujen maksuohjelmien, joista toinen päättyy vuonna 2026 ja toinen vuonna 2028, mukaan valittajalle kertyy velan maksua 283,35 euroa.
Asiassa oli kysymys vuoden 2016 luovutusvoittoverotuksesta, jonka osalta muutoksenhakuaika oli jo päättynyt. On epävarmaa, millaiset mahdollisuudet valittajalla olisi saada kauppahintasaatavan menetys huomioon otetuksi jonkin myöhemmän verovuoden verotuksessa siinä tilanteessa, että kauppahintasaatavan lopullisesti menetetyksi tulemisesta saataisiin vielä nyt esitettyä vahvempi selvitys. Tähän nähden sitä, mitä omaisuuden kauppahinnan jäätyä osittain velaksi on pidettävä verotuksessa huomioon otettavana luovutushintana, ei tullut hallinto-oikeuden käsityksen mukaan arvioida täysin samoin perustein kuin sitä, millaisin edellytyksin velkasaatavasta voidaan katsoa aiheutuneen verovelvolliselle tuloverolain 50 §:n 2 momentin 3 kohdan mukainen arvopaperin arvonmenetys. Velallisille vahvistettujen maksuohjelmien sisältö ja muutoin heidän olosuhteistaan esitetty selvitys huomioon ottaen asiassa voitiin pitää ilmeisenä, että valittaja ei tule saamaan velallisilta 283,35 euroa enempää vahvistettujen maksuohjelmien keston aikana eikä siinäkään tilanteessa, että maksuohjelmia jatkettaisiin kahdella vuodella. Näin ollen hallinto-oikeus alensi veronalaista luovutusvoittoa vahvistamalla luovutusvoittoa laskettaessa luovutushintana huomioon otettavaksi maksetun kauppahinnan ja maksuohjelmien mukaan valittajalle kertyvän velan maksun yhteismäärän 147 262,69 euroa.
Tuloverolaki 46 § 1 mom
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden ylituomari Juhana Niemi sekä hallinto-oikeustuomarit Jari Kostilainen, joka on myös esitellyt asian ja Jani Taskila.
KHO:n päätös 7.11.2024 taltionumero 3160/2024: ei valituslupaa.