Hel­HO:2026:6

Käräjäoikeus oli jatkanut tutkintavankeudessa olevalle vastaajalle määrätyn yleisen yhteydenpitorajoituksen voimassaoloaikaa oikeudenkäynnin aikana. Hovioikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, ettei yleiselle yhteydenpitorajoitukselle ollut edellytyksiä.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 23.7.2026

Käräjäoikeus on 23.7.2026 antamallaan päätöksellä määrännyt, ettei vangittu X saa pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin päätöksessä erikseen nimettyjä henkilöitä lukuun ottamatta. Päätöksellä on pidennetty yhteydenpitorajoituksen voimassaoloaikaa 21.8.2026 asti.

Käräjäoikeus on lisäksi määrännyt, ettei X saa yleisen yhteydenpitorajoituksen voimassaoloajan päättymisen jälkeen olla oikeudenkäynnin aikana yhteydessä päätöksessä erikseen nimettyjen henkilöiden kanssa.

Käräjäoikeus on katsonut, että yleinen yhteydenpitorajoitus vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin heitä nimeämättä oli edelleen välttämätön oikeudenkäynnin turvaamiseksi. Pääasian käsittelyvaiheen sekä X:n aikaisemman menettelyn ja välikäsien kautta tapahtuneiden vaikuttamisyritysten perusteella asiassa oli edelleen rikoksen selvittämiseen liittyviä erityisen painavia syitä rajoittaa X:n yhteydenpitoa yleisesti. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut, että oli perusteet rajoittaa X:n yhteydenpitoa nimettyihin henkilöihin yleisen yhteydenpitorajoituksen voimassaoloajan päättymisen jälkeen, koska oli perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito voi vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen.

Käräjäoikeus on katsonut, että yhteydenpidon rajoittamista voitiin pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevien rikosten törkeys, rikosten selvittämisen tärkeys sekä rikoksista epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Jaana Lehto.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 11.8.2026

Kantelu

X on vaatinut, että yleinen yhteydenpitorajoitus poistetaan.

X oli ollut vapautensa menettäneenä 21.8.2024 alkaen, ja hänen yhteydenpitoansa yleisesti muiden henkilöiden kanssa oli rajoitettu lähes koko ajan. Tutkintavankeus ja yleinen yhteydenpitorajoitus olivat jatkuneet tavanomaista huomattavasti pidempään, ja rajoitus oli sisällöltään ankara. Oikeudenkäynti oli ollut vireillä syyskuusta 2025 alkaen, ja istuntopäiviä oli tähän mennessä ollut lähes sata.

Yleiselle yhteydenpidon rajoittamiselle ei ollut erityisen painavia syitä, eikä rajoituksen voimassaoloajan jatkaminen ollut välttämätöntä. Asiassa ei ollut esitetty ajankohtaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että oli olemassa konkreettinen vaara, että yhteydenpito vankilan ulkopuolisiin henkilöihin vakavasti vaarantaisi tutkintavankeuden tarkoituksen. Mahdollinen riski todisteluun vaikuttamiselle oli torjuttavissa käräjäoikeuden määräämillä yksilöidyillä yhteydenpitorajoituksilla. Yleinen yhteydenpitorajoitus oli tarpeeton ja suhteeton pakkokeino.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että kantelu hylätään.

X:lle määrätty yleinen yhteydenpitorajoitus oli ollut voimassa 21.8.–21.10.2024 sekä yhtäjaksoisesti 19.12.2024 alkaen. X:ä koskevan asiakokonaisuuden käsittely oli alkanut 2.10.2025 ja päättyi arvion mukaan tammikuussa 2027.

X oli maaliskuussa 2026 pyrkinyt vaikuttamaan asianomistaja B:n kertomukseen käräjäoikeudessa lähettämällä tälle lapsensa välityksellä kirjeen juuri ennen kuin tätä kuultiin käräjäoikeudessa. X oli lisäksi loka–joulukuussa 2024, kun yleinen yhteydenpitorajoitus ei ollut ollut voimassa, ollut yhteydessä useisiin henkilöihin pyytäen näitä olemaan yhteydessä samaan asianomistajaan B saadakseen tämän muuttamaan kertomuksensa hänelle edulliseksi. Vaikka kyseisen asianomistajan asian käsittely oli päättynyt käräjäoikeudessa, oli kuitenkin mainittujen seikkojen vuoksi riski, että X pyrkisi vaikuttamaan syyteasian toisiin asianomistajiin ja todistajiin muiden henkilöiden välityksellä.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että asiassa on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset rajoittaa tutkintavankina olevan X:n yhteydenpitoa käräjäoikeuden päätöksessä nimettyihin henkilöihin. X:n aiemman menettelyn vuoksi on perusteltua syytä epäillä, että hänen yhteydenpitonsa nimettyihin henkilöihin vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen oikeudenkäynnin ollessa kesken. Yhteydenpidon rajoitusta on tältä osin pidettävä myös pakkokeinolain 1 luvun yleisten periaatteiden mukaisena.

Tämän jälkeen on arvioitava, onko asiassa pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisia erityisen painavia syitä rajoittaa X:n yhteydenpitoa yleisesti muiden henkilöiden kanssa.

Kynnys yleisen yhteydenpitorajoituksen määräämiselle on korkeampi kuin yksilöityihin henkilöihin kohdistettavan yhteydenpitorajoituksen. Perustuslakivaliokunta on mainittua säännöstä koskevasta lakiesityksestä antamassaan lausunnossa katsonut, että yhteydenpidon rajoittaminen yleisesti muodostaa syvällekäyvän puuttumisen yksityiselämän suojaan (PeVL 98/2022 vp s. 3). Lain esitöiden mukaan erityisen painavien syiden harkinnassa tulisi kiinnittää huomiota muun ohessa rikoksen vakavuuteen, kyseisen rikoskokonaisuuden erityispiirteisiin, tutkinnan vaiheeseen, nimeämisen mahdottomuuteen käytännössä sekä siihen, jos kyseisessä rikoskokonaisuudessa olisi erityisen painavia syitä olla saattamatta rikoksesta epäillyn tietoon muita asiaan liitettyjä henkilöitä (HE 217/2022 vp s. 107–108; LaVM 30/2022 vp s. 8).

Säännöksestä ilmenevin tavoin yleinen yhteydenpitorajoitus on voimassa vain määräajan, jonka jatkamista pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on pyydettävä tuomioistuimelta ennen määräajan umpeutumista erikseen. Hallituksen esityksen mukaan olennaista on, että yhteydenpitorajoitus ja sen pidentäminen edellyttäisi aina erityisen painavien syiden olemassaoloa käsittelyhetkellä. Vastaavasti olisi 4 momentin johdosta selvää, että momentin mukaista yhteydenpitorajoitusta ei saisi pitää voimassa pitempään kuin on välttämätöntä. (HE 217/2022 vp s. 108.)

X:ä vastaan nostetut syytteet koskien muun muassa ihmiskauppa- ja seksuaalirikoksia ovat sinänsä laadultaan vakavia. Lisäksi hän on omalla käytöksellään konkreettisesti vaarantanut rikoksen selvittämistä ainakin lähettämällä yhdelle asianomistajalle kirjeen juuri ennen tämän kuulemista oikeudenkäynnissä.

Asiassa on kuitenkin otettava huomioon, että esitutkinta on päättynyt ja syyteharkinta valmistunut ja että myös asiakokonaisuuden pääkäsittely on alkanut lähes vuosi sitten. Syyttäjä ei ole edes väittänyt, että asiaan liittyisi tuntemattomia henkilöitä, joita olisi kuultava esitutkinnassa tai joiden vielä kirjaamattomiin kertomuksiin X voisi vaikuttaa. Lisäksi X:n tiedossa on syytteen nostamisen jälkeen ollut kaikkien asiaan liittyvien henkilöiden henkilöllisyydet. Perusteltu epäily tutkintavankeuden tarkoituksen vakavasta vaarantamisesta liittyy vaaraan tiedossa olevien henkilöiden kertomuksiin vaikuttamisesta. Nämä henkilöt onkin nimetty käräjäoikeuden päätöksessä, ja X:n yhteydenpitoa heihin on rajoitettu.

Syyttäjä ei ole myöskään väittänyt, että käräjäoikeudessa käsiteltävän rikoskokonaisuuden asianomistajat olisivat rikosten erityispiirteet huomioon ottaen erityisen alttiita X:n mahdollisille vaikuttamisyrityksille. X:n maaliskuussa 2026 tapahtunut sekä esitutkinnan aikaiset väitetyt vaikuttamispyrkimykset ovat kohdistuneet ainoastaan yhteen asianomistajaan, ja hänen osaltaan asian käsittely käräjäoikeudessa on jo päättynyt. Muita asianomistajia koskevia konkreettisia vaikuttamispyrkimyksiä ei ole edes väitetty tapahtuneen.

Hovioikeus katsoo lisäksi, että X:n mahdollisten epäasiallisten vaikuttamispyrkimysten torjumiseksi on käytettävissä muita vähemmän yksityiselämää rajoittavia keinoja kuin yleinen yhteydenpitorajoitus. Tutkintavankeuslain 8 luvun 2 §:n ja 9 luvun 1 §:n nojalla vankilan virkamiehillä on omalla päätöksellään laajat toimivaltuudet valvoa tarvittaessa tutkintavangin kirjeenvaihtoa ja tapaamisia vankilan ulkopuolisten henkilöiden kanssa tutkintavankeuden tarkoituksen turvaamiseksi. Tutkinnasta vastaava tai sitä tunteva viranomainen voi olla valvonnasta vastaavaan viranomaiseen yhteydessä sen varmistamiseksi, että viimeksi mainitulla olisi tieto yhteydenpidossa valvottavista seikoista. Sen sijaan tuomioistuimien toimivaltaan ei enää kuulu yhteydenpidon valvomisesta päättäminen. (HE 217/2022 vp s. 109–110.)

Punnittuaan mainittuja seikkoja hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole laissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä yleiselle yhteydenpitorajoitukselle, ja se on näin ollen poistettava.

—

Päätöslauselma

Muutokset käräjäoikeuden päätökseen:

Yleinen yhteydenpitorajoitus poistetaan.

Yhteydenpitorajoitus jää voimaan siltä osin, kuin siinä on määrätty, ettei X saa olla oikeudenkäynnin aikana yhteydessä päätöksessä nimettyihin henkilöihin. Käräjäoikeuden päätöslauselmassa määrätystä poiketen yhteydenpitorajoitus on voimassa heti.

Muilta osin käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

—

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Arto Perälä
Hovioikeudenneuvos Salla Vaahtera
Asessori Jesse Numminen

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Ami Kähäri

Ratkaisu on yksimielinen.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 12.10.2026.