Hovioikeuden tuomio törkeää kiskontaa koskevassa asiassa
Rovaniemen hovioikeus antoi 19.6.2024 ratkaisun asiassa, joka koski väitettyjä 17.9.2009–6.4.2016 oululaisessa ruokaravintolassa tapahtuneita törkeitä kiskontarikoksia.
Oulun käräjäoikeus oli tuominnut 8.6.2023 kaksi vastaajaa viidestä törkeästä kiskonnasta ehdottomiin kahden vuoden vankeusrangaistuksiin sekä velvoittanut vastaajat maksamaan yhteisvastuullisesti vahingonkorvauksena ravintolassa työskenneille asianomistaja A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle taloudellisesta vahingosta yhteensä noin 621 669 euroa sekä loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä yhteensä 37 000 euroa. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi vastaajat korvaamaan valtiolle aiheutuneita todistelu- ja oikeudenkäyntikuluja. Käräjäoikeuden mukaan vastaajat olivat vaatineet asianomistajia noudattamaan huomattavan epäasiallisia työaikoja eikä asianomistajille ollut maksettu ylityökorvauksia tai ilta- ja viikonloppulisiä eikä lomakorvauksia säännöllisen työajan ylittävästä työstä. Vastaajat olivat käyttäneet hyväksi asianomistajien taloudellista ahdinkoa ja riippuvaista asemaa sekä ymmärtämättömyyttä työsopimuksen yhteydessä ja siten hankkineet itselleen taloudellista etua.
Vastaajat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaativat, että syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset hylätään. Syyttäjä ja asianomistajat vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.
Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 15.–17.4., 22.–24.4., 29.–30.4. ja 7.5.2024.
Hovioikeudessa vastaanotettiin käräjäoikeudessa esitetyn todistelun lisäksi uutta kirjallista todistelua sekä kuultiin uusia todistajia. Hovioikeus totesi, että asianomistajien kertomukset olivat yksityiskohtaisia, pääosin muuttumattomia ja keskenään samankaltaisia ja ne tukivat toisiaan. Kertomukset saivat osin tukea myös kirjallisista todisteista ja henkilötodistelusta. Toisaalta hovioikeus katsoi, että myös vastaajien kertomukset olivat yksityiskohtaisia ja muuttumattomia ja kertomukset saivat monilta osin tukea sekä kirjallista todisteista, riidattomista seikoista että ennen kaikkea tekoaikaan ravintolassa työskennelleiden useiden todistajien kertomuksista. Hovioikeus totesi, että asianomistajien kertomusten näyttöarvoa yli 12 tunnin pituisten työvuorojen jatkuvasta ja säännönmukaisesta teettämisestä heikensivät useat heidän kertomuksiaan vastaan puhuvat seikat. Arvioituaan asianomistajien ja vastaajien kertomuksia ja näyttöä kokonaisuutena hovioikeus katsoi, että vastaajien esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli olennaisilta osin mahdollinen ja asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voitu riittävällä varmuudella poissulkea. Näin ollen vastaajien syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily ja sen vuoksi syytteet törkeistä kiskonnoista oli hylättävä ja vastaajat oli vapautettava heille tuomituista rangaistuksista. Lisäksi vastaajat vapautettiin velvollisuudesta maksaa vahingonkorvauksia asianomistajille ja todistelu- ja oikeudenkäyntikuluja valtiolle.
Hovioikeuden tuomio on julkinen.
Hovioikeuden tuomio (R 23/666) on saatavissa kirjaamosta puhelin 029 56 41841 tai rovaniemi.ho@oikeus.fi.