Turun HAO 1.10.2026 1942/2026

Valittaja oli sijoittanut irlantilaisen yhtiön tarjoamalla verkkopohjaisella alustalla hinnanerosopimuksiin (Contract for Difference). Verohallinto oli määrännyt valittajalle ennakkoveron 87 559,70 euron pääomatulon perusteella siten, että vero oli laskettu vain hinnanerosopimuksista aiheutuneiden positiivisten hinnanerojen perusteella. Valittajan mukaan positiivisten ja negatiivisten hinnanerojen erotus oli 7 721,48 euroa. Hallinto-oikeus katsoi, että ennakkoveron perusteena olevan pääomatulon määrää laskettaessa oli otettava huomioon hinnanerosopimusten positiivisten hinnanerojen ohella niiden negatiiviset hinnanerot. Oikaisulautakunnan ja Verohallinnon päätökset kumottiin ja asia palautettiin Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus totesi, että hinnanerosopimuksista ei ole tuloverolaissa nimenomaisia säännöksiä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että hinnanerosopimuksesta mahdollisesti aiheutuva negatiivinen hinnanero ei ole tuloverolain 54 §:ssä tarkoitettu tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuva meno, eikä se ole myöskään tuloverolain 50 §:ssä tarkoitettuna luovutustappiona tai muuna luovutustappioon rinnastettavana tappiona vähennyskelpoinen. Sijoitustoiminta on sittemmin monipuolistunut ja siirtynyt yhä enemmän verkkopohjaisille alustoille, ja muita tuloverolaissa kokonaan ilman nimenomaista sääntelyä olevia sijoitusinstrumentteja on tulkittu oikeuskäytännössä tuloverolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi omaisuudeksi. Näin ollen niistä aiheutuneet tappiot on verotuksen symmetriaperiaatetta vastaavasti katsottu tuloverolain 50 §:n nojalla vähennyskelpoisiksi luovutustappioiksi. Kun johdannaissopimusten luovutusvoittoverotuksesta on kuitenkin säädetty tuloverolain 45 §:n 3 momentissa ja 50 §:n 3 momentissa eikä kysymys ollut nyt laissa tarkoitetusta säännellyllä markkinalla tapahtuneesta kaupankäynnistä, hinnanerosopimuksista aiheutuneita negatiivisia hinnaneroja ei voitu pitää tuloverolain 50 §:n mukaisina tai niihin rinnastettavina luovutustappioina.

Hallinto-oikeus katsoi, että hinnanerosopimuksesta aiheutuneessa negatiivisessa hinnanerossa on kysymys tosiasialliselta luonteeltaan menetyksestä eikä menosta. Oikeuskäytännössä on katsottu, että myös menetykset voivat tietyissä tilanteissa olla tuloverolain 54 §:n 1 momentin nojalla vähennyskelpoisia menoja. Valittaja oli sijoittanut hinnanerosopimuksiin 31.7.–22.10.2025 siten, että sijoitusyhtiön raportti sisälsi yli 1 000:tta hinnanerosopimusta koskevat tapahtumat. Sopimukset olivat olleet avoimina yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta alle minuutin mittaisesta ajanjaksosta noin muutamaan tuntiin. Sijoitustoiminta oli siten ollut aktiivista. Positiivisista hinnaneroista muodostunut pääomatulo oli sellaisenaan ja valittajan muihin tuloihin verrattuna huomattava. Valittaja oli siten sijoittanut hinnanerosopimuksiin vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa. Näin ollen ja kun otettiin huomioon verotuksen symmetriaperiaate, negatiiviset hinnanerot tuli ottaa huomioon tuloverolain 54 §:n 1 momentin mukaisina tulonhankkimismenoina valittajan ennakkoveroa laskettaessa.

Verovuosi 2025

Tuloverolaki 31 § 4 mom, 32 § 1 mom, 45 § 1 ja 3 mom, 50 § 1 ja 3 mom sekä 54 § 1 mom

Ks. ja vrt. KHO 2010:74

Ks. KHO 2014:21, KHO 2018:11 ja KHO 2019:42