Organisaatio

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden viraston päällikkönä toimii laamanni, jonka tehtävänä on johtaa käräjäoikeutta ja vastata sen toiminnan tuloksellisuudesta. Käräjäoikeuden laamannina toimii Timo Heikkinen.
Laamannin tukena toimii johtoryhmä, johon kuuluvat laamannin lisäksi hallintojohtaja, osastonjohtajat ja kaksi henkilökunnan edustajaa, jotka lähiesimiehet valitsevat keskuudestaan määräajaksi. Johtoryhmä käsittelee käräjäoikeuden kokonaisjohtamiseen ja -ohjaukseen liittyviä kysymyksiä ja huolehtii siitä, että toiminta etenee yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Käräjäoikeuden rakenne
Käräjäoikeuden organisaatio muodostuu hallinto-osastosta ja viidestä lainkäyttöosastosta. Käräjäoikeudessa työskentelee runsaat 270 henkilöä. Heistä suurin osa työskentelee Vantaalla ja noin kuusikymmentä henkilöä Hyvinkäällä. Haastemiehiä toimii lisäksi Järvenpäässä ja Porvoossa. Osastojen henkilöstömäärä vaihtelee noin kahdestakymmenestäviidestä lähes sataan työntekijään.
Hallinto-osasto
Hallinto-osastoa johtaa hallintojohtaja. Hallintojohtajana toimii Anne Nuutinen. Hallinto-osasto vastaa muun muassa henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävistä sekä tuottaa kirjaamo- ja asiakaspalvelua molemmissa kanslioissa.
Lainkäyttöosastot
Lainkäyttöosastoista neljä sijaitsee Vantaalla ja yksi Hyvinkäällä. Osaston toimintaa johtaa osastonjohtaja. Lainkäyttöosastot 2, 3, 4 ja 5 sijoittuvat Vantaalle ja osasto 6 sijaitsee Hyvinkäälle. Osa lainkäyttöosastoista on erikoistut joko siviili- tai rikosasioihin ja osa toimii sekaosastoina, jotka käsittelevät molempia asiaryhmiä. Joitakin asiaryhmiä on keskitetty käsiteltäväksi vain tietyille osastolle.
Työjärjestys sisältää tarkemmat määräykset käräjäoikeuden työskentelyn järjestämisestä.