Julkinen seloste 12.1.2024, R 23/1349
Julkinen seloste salassa pidettäväksi määrätystä ratkaisusta
Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen 1. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 23.6.2015 – 31.12.2022 ja 2. Seksuaalisesta kajoamisesta lapseen 14.1.2023. Syytteen mukaan A oli asianosaisten yhteisessä kodissa kosketellut tytärpuoltaan B:tä useita kertoja vaatteiden alta ja päältä sukupuolielimistä ja rinnoista ja kerran takapuolesta vaatteiden päältä.
Nyt 17-vuotias B yhtyi syyttäjän syytteeseen isäpuoltaan A:ta vastaan ja vaati tältä korvausta kärsimyksestä sekä tilapäisestä haitasta.
Todisteluna esitettiin B:n esitutkinnassa 13.2.2023 antama videoitu kertomus, A:n kertomus ja B:n äidin kertomus. Lisäksi kuultiin todistajina kaikkiaan seitsemää henkilöä lähinnä siitä, mitä B oli kertonut heille syytteessä kerrotuista tapahtumista. Ainoana kirjallisena todisteena esitettiin 21.12.2023 päivätty lääkärinlausunto B:n psyykkisen puolen diagnooseista.
Käräjäoikeus totesi, että B:n kertomuksen uskottavuus oli keskeisessä asemassa näytön arvioinnissa. Käräjäoikeus katsoi, että B:n kertomus videotallenteella oli väitettyjen tapahtumien osalta varsin suppea ja yleisluonteinen. B ei edes karkeasti osannut arvioida väitettyjen tekojen määrää ja myös tekopaikkojen ja tekojen yksityiskohtien osalta hänen kertomuksensa jäi varsin ylimalkaiseksi. Todistajien kertomusten mukaan B:n kertomukset myös heille jäivät tapahtumien osalta yleensä yleiselle tasolle.
B oli myös vuosina 2018 ja 2021 kertonut isäpuolensa kosketelleen häntä asiattomasti. B oli kuitenkin pian perunut puheensa eikä syytettä noilla kerroilla nostettu.
B:n äiti ei kertomansa mukaan ollut havainnut kotona tilanteita, jolloin A olisi asiattomasti kosketellut B:tä. A sekä B:n äiti katsoivat, että B:n tällaiset puheet ovat voineet olla seurausta suuttumuksesta A:ta kohtaan liittyen mm. kännykän käyttöä ja kotiintuloaikoja koskevia kodissa asetettuja rajoituksia vastaan.
B:llä oli todettu psyykkisiä oireita, mutta esitetyn selvityksen perusteella niihin on voinut olla muitakin syitä kuin A:n B:hen kohdistamat koskettelut.
Näyttöä kokonaisuutena arvioidessaan käräjäoikeus katsoi, että A:n syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily, minkä johdosta käräjäoikeus hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset.
Äänestys. Toinen lautamiehistä katsoi näyttöä arvioidessaan, ettei A:n syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä ja hän olisi tuominnut A:n syytteen mukaisesti.
Käräjätuomari Timo Lehtonen