Käräjäoikeus tuomitsi vankeutta terveyden vaarantamisesta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut 22.2.2024 tuomionsa asiassa, joka koski juomaveden ottoon käytetyn vesikaivon saastuttamista ihmisen ulosteella ja sinilevää sisältäneellä järvivedellä heinäkuussa 2018 Kiteellä. Saastuneelle vedelle oli altistunut juomalla 12 ihmistä, joista suurin osa oli sairastunut ja saanut vatsaoireita.

Teko oli kohdistunut suureen ihmismäärään, mutta siitä ei ollut aiheutunut vakavaa terveyden vaaraa kuin kahdelle asianomistajista. Tekoa ei siksi voitu pitää törkeänä. Käräjäoikeus tuomitsi tekijän terveyden vaarantamisesta 2 vuoden 2 kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alensi hyvitys, johon tekijä oli oikeutettu valtion vastuulla olleen oikeudenkäynnin pitkän keston perusteella.

Kaivoveden saastuttaminen kiusanteko- ja vahingoittamistarkoituksessa oli merkinnyt asianomistajien henkilökohtaisen koskemattomuuden vakavaa loukkausta. Asianomistajat olivat siksi oikeutettuja vaatimaansa kärsimyskorvaukseen, jonka määräksi käräjäoikeus harkitsi kunkin kohdalla 1.000 euroa. Myös kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta tuomittiin eri suuruisia korvauksia.

Teosta oli aiheutunut saastuneen omaisuuden puhdistustarvetta. Syyteoikeus vahingonteosta, jolla ei ollut aiheutettu erittäin suurta taloudellista vahinkoa, oli kuitenkin vanhentunut, minkä vuoksi syyte ja korvausvaatimukset tältä osin hylättiin.

Lisätietoja: käräjätuomari, osaston johtaja Laura Karjalainen

Tuomio ei ole lainvoimainen

Jäljennöstilaukset: pohjois-karjala.ko@oikeus.fi

Lisää tiedotteita