Käräjäoikeus katsoi vastaajan syyllistyneen raiskaukseen, kun asianomistaja ei ollut ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyksiin vapaaehtoisesti.
Helsingin käräjäoikeuden ratkaisutiedote 17.6.2025
Helsingin käräjäoikeus on 17.6.2025 tuominnut vastaajan 2.9.2023 ravintolan inva-WC:ssä tehdystä raiskauksesta 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Tekoaikaan 19-vuotias vastaaja (mies) ja 18-vuotias asianomistaja (nainen) olivat menneet ravintolan wc-tilaan, jossa he olivat olleet sukupuoliyhteydessä siten, että asianomistaja oli kahteen eri kertaan ottanut vastaajan sukupuolielimen suuhunsa ja vastaaja oli työntänyt sormensa asianomistajan emättimeen. Lisäksi vastaaja oli yrittänyt olla asianomistajan kanssa anaaliyhdynnässä siinä kuitenkaan onnistumatta. Asianomistaja oli ilmaissut vastentahtoisuutensa sukupuoliyhteyksille ennen ensimmäistä sukupuoliyhteyttä ja myös sen jälkeen ennen seuraavia sukupuoliyhteyksiä. Asianomistaja ei ollut kuitenkaan nimenomaisesti kieltänyt vastaajaa toimimasta eikä vastustellut tilanteessa. Sen sijaan asianomistaja oli ollut itsekin aktiivinen ottaessaan vastaajan sukupuolielimen suuhunsa.
Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi tiennyt tai että hänen olisi täytynyt ymmärtää, että asianomistaja ei uskaltanut kieltäytyä seksistä vastaajan kanssa. Näin ollen vastaajan ei katsottu tahallaan käyttäneen hyväkseen asianomistajan pelkotilaa ollessaan sukupuoliyhteydessä tämän kanssa eikä kyse siten ollut raiskauksesta tällä perusteella.
Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että asianomistaja ei ollut sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavoin ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyksiin vapaaehtoisesti, vaan päinvastoin tilanteen alussa ja sen aikana ilmaissut vastentahtoisuuttaan sukupuoliyhteyksille. Vastaajan oli täytynyt käsittää näistä asianomistajan ilmaisuista, ettei tämä osallistunut sukupuoliyhteyksiin vapaaehtoisesti. Vastaaja oli tällä perusteella syyllistynyt raiskaukseen. Asiassa on sovellettu 1.1.2023 voimaan tullutta raiskausta koskevaa uutta rangaistussäännöstä.
Asianomistajalla ei ole ollut asiassa mitään vaatimuksia vastaajaa kohtaan. Asia on ratkaistu yhden tuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanossa. Ratkaisu on yksimielinen.
Käräjäoikeuden ratkaisu on julkinen muuten paitsi asianomistajan henkilöllisyyden osalta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lisätietoja: Tuomio asiassa R 706/2025/5365 on saatavissa Helsingin käräjäoikeuden
kirjaamosta 17.6.2025 kello 14.30 lukien (puh. 029 56 44273 tai sähköposti
helsinki.ko@oikeus.fi)