Helsingin käräjäoikeudelta välituomio ns. Ullanlinnan murhaoikeudenkäynnissä

Helsingin käräjäoikeus on 29.1.2024 antanut välituomion Ullanlinnan murhaoikeudenkäynnissä. Välituomio on osittain julkinen.


Välituomiossa käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että vastaaja Roope Tikkanen on menetellyt syytteen teonkuvauksen mukaisella, rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Tikkasen menettelyä ei kuitenkaan ole näytetty olleen syytteessä kerrotulla tavalla ennalta valmisteltua tai suunniteltua. Myöskään asiassa muun muassa ei ole katsottu näytetyksi, että teon motiivina olisi ollut mustasukkaisuus.


Välituomion perusteella Tikkasen mielentilaa on määrätty edelleen tutkittavaksi. Mielentilatutkimus oli alun perin määrätty suoritettaviksi jo esitutkinnan aikana. Mielentilatutkimus on nyt aloitettu Vaasan vanhassa sairaalassa 4.1.2024. Asian käsittelyä on lykätty jatkettavaksi, kunnes mielentilatutkimus on valmistunut.


Välituomiossa ei ole otettu kantaa asian rikosoikeudelliseen arviointiin, toisin sanoen, mihin rikokseen Tikkanen on menettelyllään syyllistynyt ja onko teko tehty esimerkiksi vakaasti harkiten, onko teko ollut erityisen raaka ja julma ja onko teko ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Välituomiossa ei myöskään ole otettu kantaa Tikkasen tahallisuuden asteeseen. Näihin asioihin käräjäoikeus ottaa kantaa mielentilatutkimuksen valmistuttua tuomiossa.


Tikkanen on määrätty edelleen pidettäväksi vangittuna. Lisäksi käräjäoikeuden 9.3.2023 asettama ja 3.7.2023 jatkettavaksi määrätty vakuustakavarikko on määrätty edelleen pidettäväksi voimassa.
Asianomistajien vaatimuksiin ja asian vahingonkorvausoikeudellisiin kysymyksiin, käräjäoikeus ottaa kantaa vasta lopullisessa tuomiossa.

Lisää tiedotteita