Pohjois-Savon käräjäoikeuden työjärjestys

Sivun sisältö

1. Käräjäoikeuden tehtävä ja arvot

Käräjäoikeuden tehtävänä on antaa tuomiopiirissään oikeusturvaa ratkaisemalla sen käsiteltäväksi saatettuja asioita varmasti, luotettavasti, nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin. Käräjäoikeus huolehtii asiakaspalvelusta ja muista yhteyksistä hyvän hallintotavan mukaisesti.

Käräjäoikeuden arvot ovat

Oikeudenmukaisuus

Käräjäoikeuden ratkaisut ovat lain- ja oikeudenmukaisia sekä luottamusta herättäviä. Oikeudenkäynti on oikeudenmukainen siten, että lainkäyttö on riippumatonta ja vapaata ulkopuolisista vaikutteista tai painostuksesta ja asiakkaat kokevat menettelyn oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi sekä tulevat asianmukaisesti kuulluksi asiassaan.

Jokaista työntekijää kohdellaan työyhteisössä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

Asiakaslähtöisyys

Käräjäoikeuden toiminnassa otetaan huomioon toimenpiteiden ja ratkaisujen vaikutukset asianosaisiin ja muihin asiakkaisiin. Käsiteltäväksi saatetut asiat hoidetaan ammattitaitoisesti, varmasti ja mahdollisimman joutuisasti huomioon ottaen myös niistä aiheutuvat kustannukset. Käräjäoikeus hyödyntää sähköisiä työmenetelmiä sekä laissa säädettyjä keinoja oikeudenkäyntien rasitusten ja kustannusten vähentämiseksi oikeusturvasta kuitenkaan tinkimättä.

Ammatillinen osaaminen ja vastuullisuus

Käräjäoikeus huomioi henkilöstön koulutustarpeet ja huolehtii henkilöstön jatkuvasta koulutuksesta. Jokainen työntekijä kehittää jatkuvasti osaamistaan ja ammattitaitoaan ja jakaa osaamistaan työyhteisössä.

Työn tekemisen lähtökohta on jokaisen vastuu omasta työstä mutta myös jokaisen vastuu yhteisestä työstä yksikössä, osastolla ja käräjäoikeudessa. Jokainen työntekijä tukee työtoveriaan laadukkaan tuloksen saavuttamiseksi.

Hyvä työyhteisö

Käräjäoikeudessa jokainen työntekijä edistää toiminnallaan työyhteisön hyvää, keskustelevaa ja avointa ilmapiiriä ja työhyvinvointia, kunnioittaa työtovereitaan, hyväksyy heidän erilaisuutensa ja arvostaa heidän taitojaan sekä kunnioittaa jokaisen oikeutta ajatella ja muodostaa mielipiteensä vapaasti. Jokainen työntekijä suhtautuu toiseen positiivisesti ja rakentavasti ja tukee toinen toistaan. Jokainen huomioi toisen tilapäisten olosuhteiden tai vaikeuksien vaikutuksen työtilanteeseen ja huolehtii siitä, ettei ketään syrjitä taikka jätetä huomiotta eikä jätetä yksin.

2. Käräjäoikeuden organisaatio ja osastojen tehtävät

Käräjäoikeudella on kanslia Kuopiossa ja 1.1.2021 alkaen perustetut pysyvät istuntopaikat Iisalmessa ja Varkaudessa. Käräjäoikeuden johto ja hallinto sijaitsee Kuopiossa. Iisalmessa ja Varkaudessa on istuntopaikat, minkä lisäksi niissä voi olla haastemiesten ja muun henkilökunnan vakituisia, väliaikaisia tai hajautettuun työhön käytettäviä työpisteitä sekä käräjäoikeuden asiakaspalvelupiste. Laamanni päättää henkilökunnan sijoittumisesta kansliaan ja istuntopaikoille. Käräjätuomarit, käräjänotaarit ja käräjäsihteerit toimittavat käräjäoikeuden istuntoja kaikilla käräjäoikeuden istuntopaikoilla niin kuin siitä erikseen määrätään.

Käräjäoikeuden toimintaa johtaa laamanni apunaan johtoryhmä ja laajennettu
johtoryhmä.

Käräjäoikeuteen kuuluu

  • hallintoyksikkö, jossa ovat hallintopäällikkö, talous- ja henkilöstösihteerit,
    hallinnossa toimivia erityis- ja käräjäsihteereitä kulloisenkin tarpeen mukaan,
    ylivirastomestari, virastomestari ja siviilipalvelusvelvolliset
  • kaksi lainkäyttöosastoa, joissa on osastonjohtaja, lähiesihenkilö, tiimiesihenkilö,
    käräjätuomareita, käräjänotaareita ja erityis- ja käräjäsihteereitä
  • lainkäyttöosastolle sijoitettu kirjaamo/asiakaspalveluyksikkö, jossa on kirjaaja,
    kirjaamosihteeri ja kirjaamon erityis- ja käräjäsihteereitä
  • lainkäyttöosastolle sijoitettu tiedoksiantoyksikkö, jossa on haastemiesten esimies
    tai esimiehet ja haastemiehiä
  • lisäksi käräjäoikeudessa voi olla harjoittelijoita, tukityöllistettyjä ja muuta
    tilapäistä henkilökuntaa.

Osastojen ja yksiköiden tehtävät määräytyvät työjärjestyksen ja lainkäyttöasioiden
työsuunnitelman ja jako-ohjeen mukaisesti. Osastojen ja yksiköiden henkilöstö ontarvittaessa, esimerkiksi asioiden ruuhkaantuessa, loma-aikoina ja vahvennetuissa
kokoonpanoissa, velvollinen osallistumaan oma-aloitteisesti myös toisen osaston tai yksikön töiden tekemiseen. Viime kädessä tästä päättää laamanni.Käräjäoikeuden henkilöstöryhmät: Lainkäyttöhenkilökuntaan kuuluvat laamanni,
käräjätuomarit ja käräjänotaarit. Kansliahenkilökuntaan kuuluvat kaikki muut
käräjäoikeuden virkamiehet mukaan lukien haastemiehet.

3. Käräjäoikeuden johtamisjärjestelmä

Käräjäoikeus toimii laadukkaasti ja tehokkaasti ja hallintoyksikkö sekä kumpikin osasto ja molemmat edellä mainitut henkilöstöryhmät keskenään avoimesti ja oikeudenmukaisesti. Esihenkilötehtävissä toimivat neuvottelevat keskenään osastojen, yksiköiden ja tiimien välisen yhteistyön kehittämisestä, yhteisistä toimintatavoista sopimisesta sekä työn tasaisesta jakautumisesta.

Käräjäoikeuden johtamisjärjestelmässä määritellään laamannin sekä osastonjohtajien ja lähiesihenkilöiden vastuut. Lähiesihenkilöitä ovat hallintopäällikkö, lainkäyttöosastojen lähiesihenkilöt sekä kirjaaja ja haastemiesten esimies. Johtamisjärjestelmä sisältää myös viestinnän, kehityskeskustelujen ja kokouskäytäntöjen perusteet. Jos lainkäyttöosastolla tai yksikössä on useampi kuin yksi lähiesihenkilö, heidän vastuualueistaan määrätään erikseen. Lainkäyttöosastojen osastonjohtajat, lähiesihenkilöt, kirjaaja ja haastemiesten esimies valitaan käräjäoikeuden vakinaisten viranhaltijoiden joukosta ja määrätään tehtäviinsä enintään kolmen vuoden mittaiseksi määräajaksi. Tiimiesihenkilöt määrätään tehtäviinsä vastaavaksi määräajaksi käräjäoikeuden vakinaisten ja
määräaikaisten viranhaltijoiden joukosta.

Laamanni valitsee ja määrää tehtäviinsä osastonjohtajat ja muut määräaikaisissa
esihenkilötehtävissä toimivat sekä tiimiesihenkilöt.

3.1 Laamanni

Laamanni johtaa käräjäoikeuden toimintaa ja vastaa sen tuloksellisuudesta ja taloudesta. Hän muun ohessa

  • • vastaa käräjäoikeuden toimintakyvystä ja sen kehittämisestä sekä tulostavoitteiden toteutumisesta
  • päättää käräjäoikeuden organisaatiosta ja työjärjestelyistä
  • vahvistaa työjärjestyksen, työsuunnitelman ja jako-ohjeen ja käräjänotaarien harjoittelusuunnitelman sekä muut suunnitelmat ja toiminta- ja menettelytapaohjeet
  • valvoo lain soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta
  • valvoo, että asiat käsitellään huolellisesti ja riittävän joutuisasti
  • määrittää käräjäoikeuden tulostavoitteet johtoryhmää kuultuaan
  • sopii tulostavoitteista Tuomioistuinviraston kanssa
  • määrää henkilökunnan sijoittamisesta osastoille ja yksiköihin
  • huolehtii osastojen välisestä tasaisesta työnjaosta
  • nimittää kansliahenkilökunnan ja haastemiehet ja antaa heille hakemuksesta eron
  • antaa tuomarille hakemuksesta eron
  • määrää osastonjohtajat, vastuutuomarit, lähiesihenkilöt ja tiimiesihenkilöt
  • ratkaisee tuomareiden esteellisyyttä koskevat asiat
  • käy osastonjohtajien kanssa kehityskeskustelut ja hallintopäällikön kanssa kehitys- ja suoritusarviointikeskustelun
  • vahvistaa kansliahenkilökunnan ja haastemiesten suorituspisteet
  • huolehtii koulutuksen määrällisestä ja laadullisesta riittävyydestä
  • osallistuu lainkäyttötoimintaan harkintansa mukaan
  • vahvistaa asioiden jaossa sovellettavat tuomareiden erikoistumisalueet ja työmäärän tasaamisen periaatteet
  • vastaa käräjäoikeutta yleisesti koskevasta tiedottamisesta
  • määrää jäsenet vahvennettuihin kokoonpanoihin
  • määrää käräjänotaarien ja kansliahenkilökunnan ratkaisukelpoisuudesta
  • hyväksyy harkinnanvaraiset virkavapaudet ja poissaolot henkilöstöasiainhoitajan tai esihenkilön esityksestä

Sen lisäksi, mitä on sanottu jäljempänä hallinto- ja talousasioiden ratkaisemisesta,
laamanni voi erikseen tuomioistuinlain 8 luvun 3 §:n nojalla määrätä, että tietyt hallinto- ja talousasiat ratkaisee muu virkamies.

Laamannin sijaisena on tehtävässä vanhin virantoimituksessa oleva osastonjohtaja ja
hänen estyneenä ollessa toinen osastonjohtaja sekä osastonjohtajien estyneenä
ollessa vanhin virantoimituksessa oleva käräjätuomari.

3.2 Johtoryhmä

Käräjäoikeudessa on johtoryhmä laamannin apuna käräjäoikeuden toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Johtoryhmään kuuluvat laamanni, hallintopäällikkö, osastonjohtajat sekä yksi kansliahenkilökunnan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitsema edustaja. Kansliahenkilökunnan edustajaksi valitaan suljetussa lippuäänestyksessä eniten ääniä saanut viranhaltija. Äänioikeutettuja ovat kaikki vakinaiset ja vähintään yhteensä kuudeksi kuukaudeksi viranhoitomääräyksiä saaneet kansliahenkilökuntaan kuuluvat viranhaltijat.

Johtoryhmä käsittelee asioita, jotka koskevat

  • käräjäoikeuden toiminnan kehittämistä
  • työjärjestyksen muuttamista
  • osastojen tehtävien määrittämistä
  • osastojen vuosittaisten toimintasuunnitelmien hyväksymistä
  • henkilökunnan sijoittamista osastoille
  • esitystä käräjäoikeuden tulostavoitteeksi
  • lausunnon antamista käräjätuomarin viran täyttämiseksi
  • laamannin erikseen määräämiä muita asioita

Laajennettuun johtoryhmään kuuluvat lisäksi lainkäyttöosastojen lähiesihenkilöt, haastemiesten esimies sekä kirjaaja, ja siihen kutsutaan tarvittaessa kuultavaksi muitakin viranhaltijoita, joita käsiteltävä asia koskee. Johtoryhmä tai laajennettu johtoryhmä kokoontuu laamannin kutsusta. Johtoryhmän jäsen voi kirjallisesti pyytää, että johtoryhmä tai laajennettu johtoryhmä kokoontuu tietyn asian käsittelemistä varten.

Laajennettu johtoryhmä kokoontuu myös laamannin kutsusta esihenkilöpalaverina.

3.3 Yhteistoiminta ja työsuojelu

Käräjäoikeudessa noudatetaan yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia (1233/2013) ja sopimusta yhteistoiminnan ja työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä käräjäoikeudessa. Yhteistoimintaelimenä toimii yhteistyökomitea. Yhteistyökomiteassa käsitellään sille kuuluvat yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa määrätyt asiat. Yhteistyökomitea käsittelee sopimuksen mukaisesti laajennetussa kokoonpanossa työsuojeluasioita.

Kuopion kansliassa on työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettu ja turvallisuuspäällikkönä toimiva ylivirastomestari. Iisalmen istuntopaikassa on työsuojeluvaltuutettu.

3.4 Hallintoyksikkö ja hallintopäällikkö

Käräjäoikeudessa on hallintoyksikkö, jonka tehtävänä on tukea laamannia, johtoryhmää sekä lainkäyttöosastoja käräjäoikeuden tehtävien toteuttamisessa. Hallintoyksikkö vastaa käräjäoikeuden henkilöstö- ja taloushallinnosta, rekrytoinneista, henkilöstön täydennyskoulutuksen suunnittelusta ja järjestämisestä, hallinto- ja talousasioiden osalta viestinnästä, toimitila- ja turvallisuuspalveluista, työhyvinvointiin ja työterveyteen liittyvistä käräjäoikeuden tehtävistä, tietohallinnosta, tietotekniikasta ja AV-laitteisiin liittyvistä tehtävistä sekä viraston toiminnan muusta yleishallinnosta.

Hallintopäällikkö

  • johtaa hallintoyksikköä ja vastaa käräjäoikeuden hallinnon kokonaisuudesta
  • toimii laamannin työparina hallinnollissa asioissa ja huolehtii yhdessä laamannin kanssa käräjäoikeuden hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta sujumisesta
  • osallistuu käräjäoikeuden toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen
  • toimii käräjäoikeuden koko kansliahenkilökunnan ja haastemiesten lähiesihenkilönä
  • käy kehityskeskustelut lainkäyttöosastojen lähiesihenkilöiden ja hallintoyksikön kansliahenkilökunnan kanssa vähintään kerran vuodessa ja suoritusarviointikeskustelut vuosittain
  • huolehtii käräjäoikeuden taloushallinnosta, sen suunnittelusta ja kehittämisestä sekä talousarvion laatimisesta, tulosneuvotteluaineiston keräämisestä ja määrärahaseurannasta
  • osallistuu tulosneuvotteluihin
  • ratkaisee hallinto- ja talousasioita ja hyväksyy käräjäoikeuden tulot ja menot
  • huolehtii tarvittaessa hankintojen asianmukaisesta kilpailutuksesta ja valtuuttaa ja hyväksyy kansliahenkilökunnan tekemät tavanomaiset hankinnat
  • huolehtii käyttöomaisuuden tarkastuksesta, sen luovuttamisesta ja poistamisesta
  • •valmistelee laamannin ratkaistavat hallinto- ja talousasiat sekä nimitysasiat, jollei laamanni ole määrännyt muuta virkamiestä valmistelijaksi
  • hyväksyy hallintoyksikön kansliahenkilökunnan, lainkäyttöosastojen lähiesihenkilöiden, kirjaajan ja haastemiesten esimiehen vuosilomat, sairauspoissaolot ja ei-harkinnanvaraiset poissaolot
  • hyväksyy muiden paitsi laamannin matkasuunnitelmat, matkalaskut ja kilometrikorvaukset. Näissä asioissa hallintopäällikön sijaisena toimii talous-ja henkilöstösihteeri sen mukaisesti kuin talous- ja henkilöstösihteerien työnjaosta määrätään.
  • osallistuu sidosryhmäyhteistyöhön ja verkostoihin vastuualueellaan sekä toimii käräjäoikeuden yhteyshenkilönä hallinnollisissa asioissa
  • huolehtii henkilöstön työhyvinvointiin liittyvistä asioista
  • toimii työterveyshuollon yhteyshenkilönä
  • vastaa perehdytyksen järjestämisestä hallintoyksikössä

3.5 Osastonjohtaja

Osastonjohtaja johtaa lainkäyttöosastoa ja vastaa sen toiminnasta ja tuloksesta. Hän

  • huolehtii ja valvoo, että lainkäyttöasiat tulevat tarkoituksenmukaisesti, huolellisesti ja joutuisasti käsitellyiksi
  • huolehtii ja valvoo, että osaston työ jakautuu oikeudenmukaisesti ja tasaisesti
  • vastaa työn yleisestä suunnittelusta ja järjestämisestä osastolla ja työskentelyn tuloksellisuudesta ja kehittämisestä
  • huolehtii vuosittain osastonsa toimintasuunnitelman laatimisesta ja käsittelemisestä osaston kokouksessa ja johtoryhmässä
  • valvoo oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta osaston ratkaisuissa
  • ratkaisee tuomareiden esteellisyyttä koskevia asioita laamannin poissa ollessa
  • johtaa ja kehittää osaston toimintaa yhteistyössä osaston lähiesihenkilöiden kanssa
  • käy kehityskeskustelut osaston käräjätuomareiden kanssa vähintään kerran vuodessa
  • käy vastuualuettaan koskevat kehityskeskustelut osastonsa lähiesihenkilöiden kanssa vähintään kerran vuodessa
  • vastaa osastolle nimetyn käräjänotaarin yleiskouluttamisesta harjoitteluohjelman mukaisesti ja vastaa yhdessä käräjänotaarien vastuutuomarin ja tutortuomarien kanssa harjoitteluohjelman toteuttamisesta
  • valmistelee yhteistyössä toisen osastonjohtajan kanssa käräjätuomareiden vuosi- ja sairauslomat siten, että käräjäoikeuden toimintakyky säilyy
  • 1. osaston johtaja vastaa käräjäoikeuden rikosprosessin, pakkokeinojen käsittelyn ja tuomioistuinharjoittelun ja 2. osaston johtaja riitaprosessin, hakemusasiaprosessin ja sovittelumenettelyn kokonaisvaltaisesta sujumisesta ja kehittämisestä yhdessä laamannin kanssa
  • voi käsitellä delegoidun toimivallan nojalla myös hallinto- ja talousasioita
  • 1. osaston johtaja valmistelee käräjäoikeuden tuomareiden viikonloppupäivystysvuorot ja kuulee niistä tuomareita sekä huolehtii ja vastaa käräjäoikeuden työviikon aikaisen pakkokeinopäivystyksen järjestämisestä. Osastonjohtajat vastaavat muun tarpeellisen päivystyksen järjestämisestä osastoillaan.
  • käsittelee ja ratkaisee lainkäyttöasioita työsuunnitelman ja jako-ohjeen
    mukaisesti
  • hyväksyy osastolle kuuluvien käräjätuomareiden ja käräjänotaareiden
    sairauspoissaolot, vuosilomat ja ei-harkinnanvaraiset poissaolot
  • laamannin sijaisena toimiva osastonjohtaja hyväksyy laamannin
    matkasuunnitelmat ja matkalaskut
  • vastaa tuomareiden ja käräjänotaarien perehdytyksen järjestämisestä osastollaan

3.6 Lainkäyttöosaston lähiesihenkilö

Lainkäyttöosastolla on lähiesihenkilö, joka

  • toimii osaston kansliahenkilöstön lähiesihenkilönä lukuun ottamatta
    osastolle sijoitettua kirjaamo/asiakaspalveluyksikköä tai tiedoksiantoyksikköä
  • vastaa vastuualueellaan toiminnan asianmukaisesta sujumisesta
  • huolehtii siitä, että vastuualueelle määrätyt lainkäyttöasiat tulevat
    tarkoituksenmukaisesti, huolellisesti ja joutuisasti käsitellyksi
  • johtaa ja kehittää yhteistyössä osastonjohtajan kanssa vastuualueensa
    kansliahenkilökunnan toimintaa
  • käy vastuualueensa kansliahenkilökunnan kehityskeskustelut vähintään
    kerran vuodessa ja suoritusarviointikeskustelun vuosittain
  • määrää yhdessä osastonjohtajan kanssa kansliahenkilökunnan sijoittamisesta
    vastuualueensa työpareihin ja tiimeihin
  • huolehtii vastuualueensa kansliahenkilökunnan tasaisesta työnjaosta ja
    työmenetelmien kehittämisestä
  • huolehtii vastuualueensa kansliahenkilökunnan sijaisuus- ja
    päivystysjärjestelyistä sekä lomasuunnittelusta
  • hyväksyy vastuualueelleen kuuluvien kansliahenkilöiden sairauspoissaolot,
    vuosilomat ja ei-harkinnanvaraiset poissaolot
  • ratkaisee delegoidun toimivallan nojalla hallinto- ja talousasioita
  • vastaa käräjäsihteerien ja harjoittelijoiden perehdytyksen järjestämisestä
    vastuualueellaan
  • huolehtii lainkäyttöosastolla käytössä olevien laitteiden ja järjestelmien
    käyttöön perehdyttämisestä ja kouluttamisesta
  • lähiesihenkilön apuna ja sijaisena lainkäyttöasioissa toimii osaston
    käräjäsihteereiden tiimiesihenkilö

3.7 Haastemiesten (tiedoksiantoyksikön) esimies

  • toimii käräjäoikeuden tiedoksiantoyksikön lähiesihenkilönä
  • johtaa, valvoo ja kehittää haastemiesten toimintaa ja työmenetelmiä yhdessä
    osastonjohtajan kanssa
  • vastaa, että tiedoksiantotehtävät suoritetaan joutuisasti
  • valvoo, että haastemiesten työ jakaantuu tasaisesti
  • käy haastemiesten kanssa kehityskeskustelut vähintään kerran vuodessa ja
    suoritusarviointikeskustelun vuosittain
  • huolehtii haastemiesten sijaisuus- ja päivystysjärjestelyistä ja lomasuunnittelusta
  • hyväksyy haastemiesten sairauspoissaolot, vuosilomat ja ei-harkinnanvaraiset poissaolot
  • huolehtii Iisalmen ja Varkauden istuntopaikkojen käräjäpäivystyksestä
    yhdessä virastomestarien kanssa
  • vastaa perehdytyksen järjestämisestä vastuualueellaan
  • huolehtii haastemiesyksikössä käytössä olevien laitteiden ja järjestelmien
    käyttöön perehdyttämisestä ja kouluttamisesta
  • huolehtii, että haastemiesten työtavat ovat turvallisia ja että heillä on
    asianmukaiset turvavarusteet, sekä huolehtii niiden käyttökoulutuksesta ja
    valvoo, että niitä käytetään koulutuksen mukaisesti
  • suorittaa muut hänelle määrätyt tai haastemiehelle muutoin kuuluvat
    tehtävät

‍3.8 Kirjaamo- ja asiakaspalveluyksikkö

Kirjaamo- ja asiakaspalveluyksikkö huolehtii lainkäyttö- ja hallinnollisten asioiden kirjaamiseen ja vireille laittamiseen liittyvistä tehtävistä, juttujaosta osastoille, muutoksenhakuun ja tietopalveluun liittyvistä tehtävistä, myyntilaskutuksesta ja asiakirjajäljennösten postituksesta, asiakaspalvelusta, arkistointiin liittyvistä tehtävistä sekä muista laamannin määräämistä tehtävistä. Kirjaamo- ja asiakaspalveluyksikön vastuullisena lähiesihenkilönä toimii kirjaaja.

Kirjaaja

  • toimii kirjaamon ja asiakaspalveluyksikön lähiesihenkilönä
  • vastaa vastuualueellaan toiminnan asiamukaisesta sujumisesta
  • johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa yhdessä osastonjohtajan kanssa
  • huolehtii siitä, että vastuualueelle määrätyt asiat tulevat
    tarkoituksenmukaisesti, huolellisesti ja joutuisasti käsitellyksi
  • huolehtii kirjaamon henkilöstön tasaisesta työnjaosta ja työmenetelmien
    kehittämisestä
  • käy vastuualueensa henkilöstön kanssa kehityskeskustelut vähintään kerran
    vuodessa ja suoritusarviointikeskustelun vuosittain
  • huolehtii kirjaamon henkilöstön sijaisuus- ja päivystysjärjestelyistä sekä
    lomasuunnittelusta
  • hyväksyy vastuualueensa henkilöstön sairauspoissaolot, vuosilomat ja eiharkinnanvaraiset poissaolot
  • vastaa käräjäoikeuden arkistonhoidosta
  • vastaa perehdytyksen järjestämisestä vastuualueellaan
  • huolehtii kirjaamossa käytössä olevien laitteiden ja järjestelmien käyttöön
    perehdyttämisestä ja kouluttamisesta

3.9 Arkistotyöryhmä

Käräjäoikeudessa voi olla arkistotyöryhmä, joka huolehtii Kuopion kanslian ja Iisalmen ja Varkauden istuntopaikkojen arkistojen säännösten ja määräysten mukaisuudesta yhdessä kirjaajan kanssa.

3.10 Iisalmen ja Varkauden istuntopaikkojen vastaavat

Iisalmen ja Varkauden istuntopaikoilla voi olla istuntopaikkojen vastaavat, jotka

  • huolehtivat heille delegoitujen hallinto- ja muiden asioiden hoitamisesta ja toiminnan sujuvuudesta asemapaikoillaan
  • toimivat hallinnon yhdyshenkilöinä istuntopaikan ja Kuopion hallintoyksikön
    välillä
  • suorittavat muut heille kuuluvat tai uskotut tehtävät

‍3.11 Tietosuojavastaava

Käräjäoikeudessa on tehtävään nimetty tietosuojavastaava.

3.12 Esihenkilöiden sijaiset

Osastonjohtajan estyneenä ollessa hänen sijaisenaan toimii toinen virantoimituksessa oleva osastonjohtaja ja molempien osastonjohtajien estyneenä ollessa osaston
vanhin virantoimituksessa oleva käräjätuomari. Osastonjohtajan sijaisen
valitsemisesta on soveltuvin osin voimassa mitä tuomioistuinlain 8 luvun 5 §:ssä
säädetään osastonjohtajan tehtävään määräämisestä.

Osastonjohtajat, hallintopäällikkö, lainkäyttöosastojen lähiesihenkilöt, haastemiesten
esimies ja kirjaaja toimivat toisten esihenkilöiden sijaisina toisen esihenkilön esteen
vuoksi lomien ja poissaolojen hyväksymistä koskevissa asioissa. Laamanni voi
tarvittaessa määrätä lähiesihenkilölle sijaisen.

3.13 Kokouskäytännöt

Käräjäoikeudessa pidetään kokouksia asioiden tehokkaan ja laadullisesti
korkeatasoisen käsittelyn edistämiseksi. Kokoukseen osallistuminen on sen
kohderyhmälle virkatehtävä ja siihen on osallistuttava henkilökohtaisesti läsnä ollen,
ellei toisin ilmoiteta.

Laamanni voi kutsua kokoon muun muassa osastonjohtajien kokouksen,
tuomarikokouksen, esihenkilöiden kokouksen ja koko henkilökunnan kokouksen.

Tuomarikokouksessa keskustellaan muun muassa lain soveltamista koskevista
kysymyksistä käytännön yhdenmukaistamiseksi ja käsitellään tuomarien osalta
lainkäyttöasioiden työsuunnitelmaa ja jako-ohjetta, joka sisältää asioiden
jakoperusteet.

Osastonjohtaja voi kutsua kokoon muun muassa osastonsa lähiesihenkilöiden
kokouksen, tuomarien kokouksen ja koko osaston kokouksen.

Hallintopäällikkö voi kutsua kokoon lähiesihenkilöiden tai koko kansliahenkilökunnan
kokouksen.

Lähiesihenkilö voi kutsua kokoon muun muassa vastuualueensa henkilökunnan
kokouksen.

Vastuutuomari voi kutsua kokoon vastuutuomareiden tai vastuualueensa
tuomareiden, käräjänotaareiden ja kansliahenkilökunnan kokouksen.

3.14 Viestintä

Käräjäoikeus huolehtii avoimesta, totuuteen perustuvasta ja riittävän aktiivisesta
sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä.

Käräjäoikeus tiedottaa viipymättä henkilöstölle kaikista käräjäoikeutta tai sen
henkilökuntaa koskevista tapahtumista ja suunnitelmista. Laamanni pitää tarvittaessa
henkilökunnalle tarkoitettuja tiedotus- ja kyselytilaisuuksia. Jokaisella
esihenkilöasemassa olevalla on velvollisuus viipymättä vastata alaistensa tekemiin
työasioita koskeviin kysymyksiin.

Käräjäoikeus suhtautuu myönteisesti asiakkaidensa, yleisön ja tiedotusvälineiden
tiedon tarpeeseen. Käräjäoikeuden yleisestä ulkoisesta viestinnästä huolehtii
laamanni tai hänen määräämänsä viranhaltija. Käräjäoikeudessa on tehtävään
nimetty mediatuomari. Käsiteltäviä tai käsiteltyjä asioita koskevasta tiedottamisesta
huolehtii asiaa käsittelevä käräjätuomari tai asian niin vaatiessa osastonjohtaja tai
laamanni. Käräjäoikeus antaa omasta aloitteestaan oikeudenkäynnin julkisuudesta
yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:ssä tarkoitetun julkisen selosteen sekä
yleistä huomiota herättäneissä tai laajempaa yhteiskunnallista merkitystä omaavissa
asioissa mediatiedotteen.

3.15 Kehityskeskustelut

Käräjäoikeuden henkilökunnan kanssa käydään vuosittain ja tarvittaessa useamminkin kehityskeskustelut sekä muiden kuin tuomareiden ja käräjänotaarien kanssa
vuosittain henkilökohtaisen palkanosan määräytymiseen liittyvä suoritusarviointi.

4. Muun henkilöstön tehtävät

Käräjäoikeuden kaikki viranhaltijat suorittavat tehtävänsä asianmukaisesti. Viranhaltijan on noudatettava työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä sekä annettuja ohjeita. Viranhaltijalta edellytetään virkamieslain mukaisesti asiallista käyttäytymistä ja mielipiteen ilmaisua sekä virka-aikana että varsinaisen viranhoidon ulkopuolella.

4.1 Käräjätuomari

  • käsittelee ja ratkaisee lainkäyttöasioita työsuunnitelman ja jako-ohjeen
    mukaisesti
  • vastaa siitä, että hänelle jaetut asiat tulevat huolellisesti, asiallisesti ja
    joutuisasti käsitellyiksi
  • toimii laamannin määräämänä vastuutuomarina hänen vastuulleen
    määrätyissä tehtävissä
  • vastaa vuorollaan käräjänotaarin tutortuomarina käräjänotaarin
    kouluttamisesta ja töiden valvonnasta
  • vastaa ensisijaisesti käsittelemäänsä asiaan kuuluvasta tiedottamisesta, ellei
    asian laadun tai esimerkiksi yhdenmukaisuuden vuoksi ole syytä, että
    tiedottamisesta huolehtii osastonjohtaja tai laamanni
  • osallistuu asiaryhmän vastuutuomarina tai siihen erikoistuneena tuomarina
    käräjänotaarien koulutukseen ja ohjaukseen
  • ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan osallistumalla tarjolla olevaan
    koulutukseen
  • sekä huolehtii muutoin tuomarille lain, työjärjestyksen tai työsuunnitelman
    ja jako-ohjeen taikka esimiehen määräyksen mukaan kuuluvien asioiden
    hoitamisesta joutuisasti, tehokkaasti ja hyvin

4.2 Kansliahenkilökunta

Kansliahenkilökuntaan kuuluvat lainkäytön käräjäsihteerit käsittelevät ja ratkaisevat
heille jaettuja lainkäyttöasioita virkavastuullaan niillä edellytyksillä ja siinä
laajuudessa kuin tuomioistuinlain 19 luvun 6 §:ssä säädetään, osallistuvat
päivystykseen ja hoitavat laamannin, osastonjohtajan, hallintopäällikön tai
lähiesimiehen heille määräämät tai heille työjärjestyksen ja työsuunnitelman ja jako-ohjeen mukaan tai muutoin kuuluvat tehtävät.

Haastemiesten esimies ja haastemiehet hoitavat haaste- ja muut
tiedoksiantotehtävät, osallistuvat käräjäpäivystykseen ja muuhun päivystykseen
laamannin, osastonjohtajan, hallintopäällikön tai haastemiesten esimiehen
määräyksen mukaisesti sekä hoitavat muut edellä mainittujen heille määräämät tai
heille lain mukaan kuuluvat tehtävät.

Hallinnon ja kirjaamon henkilökuntaan kuuluvat hoitavat laamannin,
osastonjohtajan, hallintopäällikön tai lähiesimiehen heille määräämät tai heille
työjärjestyksen ja työsuunnitelman ja jako-ohjeen mukaan tai muutoin kuuluvat
tehtävät. Hallinnon ja kirjaamon henkilökuntaan kuuluva voi Tuomioistuinlaitoksen
taloussäännön 5.3.1 ja 5.3.2 mukaisesti asiatarkastaa ja hyväksyä käräjäoikeuden
toimintaan liittyvän menon sekä Tuomioistuinlaitoksen taloussäännön 6.1 ja 6.2
mukaisen tulon.

Virastomestarien tehtävänä on toimia käräjäpäivystäjinä, valvoa järjestystä ja
siisteyttä oikeustalossa, huolehtia asiakkaista, huolehtia siviilipalvelusvelvollisten
perehdyttämisestä ja ohjaamisesta, huolehtia kiinteistön lukitus-, valvonta- ja
säätöjärjestelmistä, auttaa muuta henkilöstöä istuntojen toimittamiseen liittyvissä
tehtävissä, huolehtia etäyhteyksistä ja niiden toiminnasta, huolehtia istuntosalien ja
odotustilojen asianmukaisesta varustuksesta ja siististä yleisilmeestä sekä suorittaa
muut heille määrätyt tehtävät. Laamanni tai hallintopäällikkö voivat määrätä
virastomestarin huolehtimaan postituksesta ja lautamiesasioista sekä suorittamaan
tarvittavia hankintoja. Ylivirastomestari toimii käräjäoikeuden turvallisuuspäällikkönä.

4.3 Käräjänotaari

Käräjänotaari suorittaa tuomioistuinharjoittelun harjoittelusuunnitelman sekä
osastonjohtajan tai käräjänotaarien vastuutuomarin antamien määräysten mukaisesti
hänelle määrättyjen tutortuomareiden ohjauksessa. Käräjänotaari käsittelee ja
ratkaisee lain ja laamannin antaman määräyksen nojalla tuomioistuinharjoittelusta
annetun lain 13 – 16 §:ssä tarkoitettuja asioita sekä suorittaa kaikki muut tehtävät,
jotka hänelle on määrätty. Tuomioistuinharjoittelua ja käräjänotaarien työnjakoa
koskevat yleiset ohjeet antaa laamanni.

4.4 Vastuutuomarit

Laamanni voi määrätä osastonjohtajan tai käräjätuomarin tietyn vastuualueen
vastuutuomariksi.

Vastuutuomari käsittelee erikseen määrätyllä tavalla vastuualueensa asioita, ylläpitää
ja syventää vastuualueensa oikeudellista ja muuta osaamista käräjäoikeudessa ja
osallistuu vastuualueensa luonteen mukaisesti vastuualueensa toiminnan
kehittämiseen.

Vastuutuomari:

  • seuraa vastuualueensa lainsäädäntöhankkeita ja -muutoksia, kirjallisuutta ja
    oikeuskäytäntöä
  • jakaa edellä mainittuihin asioihin liittyvää tietoa esimerkiksi osasto- ja
    tuomaripalavereissa
  • tuo tarvittaessa keskusteluun vastuualueeseensa liittyviä erityiskysymyksiä
  • toimii vastuualueensa ohjaavana tuomarina, mukaan lukien käräjänotaarien
    ohjaaminen vastuualueella
  • osallistuu vastuualuettaan koskevien lausuntojen yms. valmisteluun
  • osallistuu vastuualuettaan koskeviin kehittämishankkeisiin
  • pitää yhteyttä vastuualueensa kannalta merkityksellisiin sidosryhmiin kuten
    valtakunnalliseen vastuutuomariverkostoon yhteistyössä osastonjohtajan ja
    laamannin kanssa
  • käräjänotaarien vastuutuomari huolehtii yhdessä laamannin ja
    osastonjohtajan kanssa tuomioistuinharjoittelun sekä käräjänotaarien
    perehdyttämisen, kouluttamisen ja tutoroinnin järjestämisestä ja
    sujumisesta sekä käräjänotaarien töiden tasaisesta jakautumisesta ja
    sujumisesta. Käräjänotaarien vastuutuomari toimii yhdyshenkilönä
    käräjänotaarien vastuutuomariverkoston, Tuomarinkoulutuslautakunnan ja
    Tuomioistuinviraston ja käräjäoikeuden välillä.

    Vastuutuomarilla on mahdollisuus osallistua muuhunkin kuin oikeusministeriön
    järjestämään vastuualuettaan koskevaan koulutukseen määrärahojen puitteissa.

5. Asioiden jako

Käräjäoikeuden käsiteltäviksi toimitetut lainkäyttöasiat jaetaan kirjaamosta suoraan osastoilla asiaryhmälle määrätyille ratkaisijoille ja käsittelijöille mahdollisimman tasaisesti. Asiat ohjautuvat ratkaisijoille ja käsittelijöille sattumanvaraisesti ottaen kuitenkin huomioon, että erikoistumisryhmien asiat jaetaan niihin erikoistuneille ja niitä kulloinkin käsitteleville tuomareille. Asioiden tasaista jakautumista seurataan.

Osastonjohtaja voi yksittäistapauksessa määrätä poikettavaksi jakojärjestyksestä perustellusta syystä osastolla. Laamanni voi yksittäistapauksessa tai yleisesti määrätä poikettavaksi vahvistetusta jakoperusteesta tai määrätä asioiden siirtämisestä osastojen tai tuomareiden kesken työmäärän tasaamiseksi tai muusta perustellusta syystä. Yksittäisten asioiden tai istuntopäivien uudelleen jakamisesta ja vaihtamisesta voidaan osastojen ja tuomareiden tai käräjänotaareiden kesken sopia esimerkiksi matkakäräjistä aiheutuvan ajanhukan ja kustannusten välttämiseksi. Osastonjohtajat hyväksyvät tuomareiden ja käräjänotaareiden sopimat juttujen tai istuntopäivien vaihdot.

Laamanni ratkaisee jakoperusteiden soveltamisessa syntyvät erimielisyydet.

Laamanni voi päättää tuomarin käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi jaetun asian uudelleen jakamisesta vastoin tuomarin tahtoa tuomioistuinlain 8 luvun 8 §:ssä mainituilla edellytyksillä. Päätös on perusteltava.

6. Nimitysmenettely

Virat ja erityistehtävät, jotka käräjäoikeus itse täyttää, julistetaan haettavaksi joko yleisesti tai käräjäoikeuden sisäisenä hakuna tuomioistuinlain ja kulloinkin voimassa olevan rekrytointiohjeen mukaisesti. Laamannin päätöksellä voidaan sisäisessä haussa olevien tehtävien haku rajoittaa koskemaan tiettyä henkilöstöryhmää.

Virkaan tai virkasuhteeseen nimittämisestä laaditaan nimitysmuistio, joka perustellaan.

7. Työjärjestyksen soveltaminen ja voimaantulo

Laamanni antaa tarvittaessa tarkemmat ohjeet työjärjestyksen soveltamisesta ja ratkaisee sitä koskevat erimielisyydet.

Tämä työjärjestys tulee voimaan 1.11.2024

Käsitelty johtoryhmässä 7.10.2024

Käsitelty YT-toimikunnassa sähköpostikokouksessa 16.10.2024

Työjärjestys on vahvistettu 16.10.2024


Juha Nieminen
Laamanni