Käräjäoikeuden tuomio tammikuussa 2012 tehdystä henkirikoksesta
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa rikosasiassa, jossa 35-vuotiasta naista syytettiin Turussa 21.1.2012 tehdystä taposta. Henkirikoksen uhriksi joutunut nainen oli kadonnut, eikä häntä ole koskaan löytynyt. Tutkinnassa oli sittemmin selvinnyt, että hänen ruumiinsa oli paloiteltu tapahtumapaikalla ja hävitetty.
Asiassa oli selvitetty, että vastaajaksi haastettu nainen oli viettänyt iltaa edesmenneen naisen ja tämän miesystävän kanssa miehen asunnolla. Vastaaja kiisti tehneensä uhrille väkivaltaa, mutta hän kertomansa mukaan tiesi uhrin tulleen tapetuksi ja paloitelluksi, ja hän oli erään toisen miehen kanssa osallistunut ruumiin kuljettamiseen pois asunnolta ja hävittämiseen. Uhrin miesystävä oli kuollut sairautensa vuoksi
kaksi päivää myöhemmin, joten häntä ei ollut voitu kuulla asunnon tapahtumista.
Käräjäoikeus katsoi, että kukaan ulkopuolinen henkilö ei ollut esitetyn todistelun perusteella käynyt asunnolla rikoksen tekoaikana. Ratkaistavaksi siten jäi, oliko vastaaja vastuussa taposta yksin tai yhdessä uhrin miesystävän kanssa vai oliko mies tappanut naisystävänsä yksin. Vaikka tarkka tapahtumainkulku oli jäänyt jossain määrin epäselväksi, käräjäoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että vastaaja oli tehnyt uhrille teräaseella vakavaa väkivaltaa heidän välisensä riidan seurauksena. Myös uhrin miesystävä oli todistelun perusteella osallistunut väkivallan tekoon viimeistelemällä tapon uhrin kaulan viiltämällä sen jälkeen, kun uhri oli ollut jo vastaajan käyttämän väkivallan seurauksena kuolemaisillaan. Vastaaja ja mies olivat tappaneet uhrin tahallaan yhdessä.
Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan taposta 10 vuoden vankeusrangaistukseen sekä maksamaan edesmenneen kummallekin lapselle 10.000 euroa korvaukseksi kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lisätietoja: käräjätuomari Eeva Palaja, puh. 02956 46280
Jäljennöstilaukset tuomiosta: varsinais-suomi.ko@oikeus.fi