Lapsenraiskauksista ja muista seksuaalirikoksista useiden vuosien vankeusrangaistus
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 7 vuotta 9 kuukautta vankeutta 27-vuotiaalle miehelle, joka oli syyllistynyt kuuteen lapsenraiskaukseen, 12 seksuaaliseen kajoamiseen, joista 10 lapseen kohdis -tunutta, ja eräisiin muihin rikoksiin maaliskuun 2024 ja kesäkuun 2025 välisenä aikana. Asiassa oli kahdeksan tunnistettua ja neljä tunnistamatta jäänyttä asianomistajaa, jotka olivat rikosten teko-aikana 13–17-vuotiaita tyttöjä.
Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen syytteessä kuvattuihin tekoihin, joista useissa mies oli tehnyt asianomistajille OmeTV- ja Snapchat-sovellusten keskusteluissa ja videopuheluissa sekä muilla viesti-sovelluksilla seksuaalisia tekoja mm. lähettämällä heille kuvia tai videoita omasta sukuelimestään ja itsensä tyydyttämisestä.
Mies oli tiettyä toimintatapaa käyttäen pyrkinyt toistuvasti tutustumaan itseään huomattavasti nuorempiin tyttöihin. Se, miten pitkälle miehen menettely oli kussakin tapauksessa edennyt, oli riippunut asian-omistajan valmiudesta suostua miehen pyyntöihin. Mies ei ollut pyrkinyt tosiasiallisesti selvittämään asianomistajien ikää, eikä hän ollut saamiensa tietojen perusteella vetäytynyt itse tilanteista. Osassa tapauksista mies oli tavannut asianomistajia henkilökohtaisesti ja tehnyt heille seksuaalisia tekoja
asunnossaan tai kulkuneuvoissa. Kuudessa teossa kysymys oli lapsenraiskauksesta miehen oltua sukupuoliyhteydessä 16 vuotta nuoremman lapsen kanssa.
Käräjäoikeus määräsi rangaistuksen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti sekä ottaen huomioon menettelyn laadun ja toistuvuuden, tekojen lukumäärän ja yhteyden toisiinsa, osapuolten välisen ikäeron, asianomistajien painostamisen ja pakottamisen, humalatilan hyväksi käyttämisen, tekotavan ja muut olosuhteet.
Mies määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.
Mies tuomittiin myös maksamaan asianomistajille korvausta aiheuttamastaan kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta sekä kärsimyksestä. Kärsimyskorvauksen määrä vaihtelee asianomistajien kohdalla 1.200 eurosta 8.000 euroon.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lisätietoja: käräjätuomari Vesa Karttunen, puh. 02956 46450
Jäljennöstilaukset tuomiosta: varsinais-suomi.ko@oikeus.fi