Käräjäoikeuden tuomio Nurmeksessa tapahtuneessa jäteauton ja junan törmäystä koskevassa asiassa

Asiassa syyttäjä oli vaatinut rangaistusta jäteauton kuljettajalle Nurmeksessa 7.8.2024 tapahtuneesta perusmuotoisesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syytteen mukaan kuljettaja olisi Nurmeksella sijaitsevassa vartioimattomassa tasoristeyksessä laiminlyönyt noudattaa STOP-merkillä osoitettua väistämisvelvollisuuttaan sekä noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Kuljettaja oli tämän seurauksena ajanut jäteautollaan junaraiteille noin 80 kilometrin tuntinopeudella liikkuneen junan/kiskobussin eteen ja juna oli törmännyt auton oikeaan takaosaan.

Kuljettaja oli kiistänyt syytteen ja katsonut, ettei hän ollut toiminut asiassa huolimattomasti. Hän oli ajanut huolellisesti ja varovaisesti ja pysähtynyt ennen tasoristeystä. Huolellisesta ja varovaisesta ajotyylistään huolimatta hän ei ollut nähnyt tulevaa junaa ja oli lähtenyt ylittämään junarataa. Kyseessä oli ollut monien epäonnisten sattumien summa ja onnettomuus. Kuljettaja oli katsonut toimineensa tilanteessa, jota ei olisi voinut kohtuudella vaadittavalla huolellisuudella estää.

Käräjäoikeudessa kysymys oli ennen kaikkea rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyn huolimattomuuden arvioinnista ja siitä mitä kuljettajalta oli voitu olosuhteiden perusteella odottaa.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että kuljettaja oli pysähtynyt ennen tasoristeystä olevan STOP-merkin kohdalle, mutta hän oli lähtenyt tämän jälkeen ylittämään tasoristeystä havaitsematta lähestyvää junaa. Asiassa oli perustetta katsoa, että kuljettajan kykyyn havaita oikealta tulevaa junaa oli vaikuttanut sekä tasoristeyksen profiili ja kasvillisuus että myös jäteauton ohjaamon näköesteet. Risteys oli kuitenkin kuljettajalle tuttu ja myös ajoneuvon ja risteysalueen näkyvyyteen vaikuttavat seikat olivat käräjäoikeuden arvion mukaan kuljettajan tiedossa. Siten käräjäoikeus katsoi kuljettajan huolimattomuudella rikkoneen tieliikennelain 3 §:n 1 momentin sekä 11 §:n 2 momentin säännöksiä ja luki hänen syykseen perusmuotoisen liikenneturvallisuuden vaarantamisen syytteen teonkuvauksen mukaisena.

Käräjäoikeus arvioi rikoksen seuraamusta yhtäältä sen vakavuuden ja vaarallisuuden ja toisaalta huolimattomuuteen liittyvän, tavanomaista vähäisemmän moitittavuuden kannalta. Kuljettaja oli myös tapahtuman seurauksena vakavasti loukkaantunut, mistä syystä käräjäoikeus sovelsi rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan kohtuullistamisperustetta. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen kuljettajalle tuomittiin 20 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus.

Lisätietoja: Käräjätuomari Jose Saranpää

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuomio (R 713/2025/1072) on tilattavissa Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden kirjaamosta pohjois-karjala.ko@oikeus.fi

Lisää tiedotteita