Järjestäytynyt rikollisryhmä toi Suomeen ja levitti suuren määrän amfetamiinia

Poliisi oli keväällä 2024 ottanut kiinni useita henkilöitä ja takavarikoinut huomattavan määrän amfetamiinia ryhmältä, joka oli ehtinyt toimia Suomessa vähintään marraskuun lopusta 2023 alkaen. Maahantuodut, hallussa pidetyt ja osin levitetyt huumausainemäärät olivat yhteensä noin 40 kilogrammaa. Huumausaineita oli säilytetty kahdessa eri asunnossa Espoon Kirstinmäessä. Poliisi oli takavarikoinut toisesta asunnosta myös toimintakuntoisen taskuaseen ja siihen sopivia patruunoita sekä yhden vastaajan päällä kiinniottohetkellä yllä olleen takin taskusta yli 13.000 euroa käteistä rahaa.

Vastaajana ollut perheen isä oli tuonut yli 15 kilogrammaa amfetamiinia perheen palatessa lasten kanssa vierailulta sukulaisten luota Ruotsista. Miehen puoliso tuomittiin avunannosta tähän samaan törkeään huumausainerikokseen. Huumausaineiden myynnistä saatua rikoshyötyä oli kuljetettu Suomesta autolla Saksaan ja sieltä eteenpäin. Saksan poliisi oli takavarikoinut kahden henkilön hallusta ajoneuvon verhoilun sisään ja vaatteisiin piilotettuna käteistä rahaa 56.525 euroa. Asiassa oli viitteitä siitä, ettei kaikkea piilotettua rahaa ollut löydetty, mutta käräjäoikeus ei katsonut tätä tulleen riittävällä varmuudella näytetyksi toteen.

Tekijät olivat käyttäneet kiinnijäämisen riskin pienentämiseksi yhteydenpitoon erilaisia pikaviestisovelluksia. Poliisi oli kuitenkin kohdistanut kahteen pääepäiltyyn teknistä kuuntelua, josta ja muuta tutkinnassa saatua tietoa yhdistämällä oli saatu olennaista tietoa ryhmän toiminnasta usean kuukauden ajalta.

Asiassa oli yhteensä kahdeksan tuomittua rikoksentekijää. Tekijät olivat pääosin Kosovon kansalaisia. Suomessa huumausaineen maahantuontiin ja sen levitykseen keskeisesti osallistuneelle henkilölle tuomittiin kahdesta eri teosta yli kymmenen vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään huumausaineiden myynnistä saatua rikoshyötyä sekä menettämään valtiolle hallustaan takavarikoidut varat, huumausaineiden säilyttämiseen käytetyn vuokra-asunnon arvon osaksi sekä osamaksulla ostetun Mercedes Benz -merkkisen ajoneuvon arvon, jolla autolla huumausaineet oli tuotu Suomeen. Muut vastaajat tuomittiin 1,5 vuodesta 7 vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä huumausainerikoksista tai avunannosta siihen. Rangaistuksia kovennettiin kahden tekijän osalta, koska rikokset oli tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmän toimintaa. Toimintaa oli johdettu Ruotsista. Yhden epäillyn henkilön osalta asia on vielä käsittelemättä. Hänet on poissaolevana vangittu ja tuotu Suomeen syytetoimia varten. Syyte on määrä nostaa 19.12.2024 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Asia käsiteltiin ja ratkaistiin yhden ammattituomarin ja kahden maallikkotuomarin kokoonpanossa. Pääkäsittely toimitettiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 30.9.–16.10.2024.

Lisää tiedotteita