LEHDISTÖTIEDOTE törkeitä huumausrikoksia ym. koskevassa asiassa R 18/2025/1154
HOVIOIKEUDEN TUOMIO TÖRKEITÄ HUUMAUSAINERIKOKSIA YM. KOSKEVASSA ASIASSA (ns. Case Beta)
Turun hovioikeus on 30.4.2026 antanut tuomionsa vuosina 2023–2025 pääosin Pirkanmaan alueella tapahtuneita törkeitä huumausainerikoksia ja muita lievempiä rikoksia koskevassa asiassa. Rikoksissa on ollut pääasiassa kysymys alfa-PVP:n hankkimisesta, hallussapidosta sekä levittämisestä.
Käräjäoikeus oli tuominnut kaikkiaan 13 vastaajaa huumausaineisiin liittyvistä rikoksista sekä eräistä muista rikoksista eri pituisiin vankeusrangaistuksiin, joista pisin oli yhdelle vastaajalle tuomittu 12 vuoden 6 kuukauden pituinen vankeusrangaistus. Hovioikeudessa asiaa on käsitelty 8 vastaajan osalta.
Hovioikeus on katsonut vastaajien menetelleen pääosin samalla tavalla kuin käräjäoikeus kuitenkin siten, että neljässä syytekohdassa hovioikeus on katsonut huumausainerikoksen kohteena olleen käräjäoikeuden arvioimaa määrää pienempi määrä huumausainetta. Lisäksi hovioikeus on kahdessa syytekohdassa katsonut käräjäoikeuden ratkaisusta poiketen vastaajien toimineen avunantajina, koska heidän osuuksiaan huumausainerikosten toteuttamisessa ei voitu pitää siinä määrin olennaisina, että heidän olisi voitu katsoa osallistuneen rikoksen tekemiseen varsinaisina tekijöinä. Yhden vastaajan osalta syyte törkeästä huumausainerikoksesta on hovioikeudessa hylätty, koska vastaajan ei tekohetkellä vallinneissa olosuhteissa voitu katsoa menetelleen tahallisesti hänen kuljettaessaan toiselle vastaajalle suljetun kassin, jonka on myöhemmin todettu sisältäneen alfa-PVP:tä. Hovioikeus on katsonut käräjäoikeuden tavoin, että tekoja on arvioitava erillisinä rikoksina huumausaine-erittäin.
Hovioikeus on edellä mainitut muutokset huomioon ottaen alentanut käräjäoikeudessa pisimmän vankeusrangaistuksen saaneen vastaajan rangaistuksen 11 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta. Myös kolmen muun vastaajan rangaistuksia on vastaavasta syystä alennettu.
Hovioikeuden ratkaisu on yksimielinen.
Tuomio on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta puh. 029 56 41204, sähköpostiosoite turku.ho@oikeus.fi.
Lisätietoja:
Hovioikeuden esittelijä Ulriikka Tammi
s-posti: ulriikka.tammi@oikeus.fi, puh. 029 56 41268