LEHDISTÖTIEDOTE murhaa ym. koskevassa asiassa R 18/2025/400

LEHDISTÖTIEDOTE murhaa ym. koskevassa asiassa R 18/2025/400

Turun hovioikeus on 15.1.2026 antanut tuomion asiassa, joka koskee muun ohella tapahtumia Tampereen Hämeenkadulla 12.9.2024. Hovioikeus tuomitsi vastaajan murhasta ja muista rikoksista elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Syyttäjä on vaatinut vastaajalle rangaistusta muun ohella murhasta. Syytteen mukaan vastaaja oli ampunut asianomistajaa ylävartaloon. Asianomistaja oli lähtenyt pakenemaan, jolloin vastaaja oli ampunut toisen laukauksen asianomistajan selkärankaan. Vastaaja oli seurannut pakenevaa asianomistajaa ja ampunut vielä tähdätyn laukauksen tämän takaraivoon, minkä seurauksena asianomistaja oli kaatunut maahan ja menehtynyt vammoihinsa. Lisäksi syyttäjä on vaatinut vastaajalle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, koska murhan asianomistajaan osuneista luodeista kaksi oli jatkanut kulkuaan, jolloin yksi luodeista oli osunut sivullista pakaraan ja toinen luoti toisen sivullisen päällä olleeseen haalariin. Vielä syyttäjä on vaatinut vastaajalle rangaistusta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, jota koskevan syytteen mukaan vastaaja oli henkirikoksen jälkeen paettuaan kieltäytynyt tulemasta ulos asunnosta ja uhannut käyttää väkivaltaa poliiseja kohtaan kiinniottotilanteessa.

Pirkanmaan käräjäoikeus on 12.2.2025 antamallaan tuomiolla tuominnut vastaajan murhasta ja muista rikoksista elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, että tappo on tehty vakaasti harkiten sekä vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen ja että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, mutta ei pitänyt tappoa erityisen raakana tai julmana. Käräjäoikeus luki muun ohella vastaajan syyksi myös törkeän pahoinpitelyn, törkeän pahoinpitelyn yrityksen ja virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen.

Käräjäoikeuden tuomioon hakivat muutosta vastaaja ja uhrin lapsi. Vastaaja vaati, että syyksilukeminen lievennetään tapoksi, ja että syyte törkeästä pahoinpitelystä, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta hylätään. Uhrin lapsi vaati, että vastaajan syyksi luetaan murha myös sillä perusteella, että tappo on tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että tappo on tehty vakaasti harkiten ja vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen sekä siitä, ettei tekoa ollut pidettävä murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla erityisen julmana. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi kuitenkin, että tappo oli tehty myös erityisen raa’alla tavalla. Arvioinnissaan hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että vastaajan menettely oli ilmentänyt sitkeää surmaamispyrkimystä. Vastaaja oli ampunut asianomistajaa kerran, minkä jälkeen vastaaja oli juossut pakenevan asianomistajan perässä ja ampunut tätä lähietäisyydeltä selkään ja viimeisen laukauksen teloitustyylisesti päähän. Asianomistaja oli ollut puolustuskyvytön viimeistään siinä vaiheessa, kun vastaaja oli ampunut tätä ensimmäisen kerran. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että tekoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ja siten vastaajan syyllistyneen murhaan.

Muiden kadulla liikkuneiden ihmisten osalta hovioikeus katsoi, että vaikka ampuminen oli aiheuttanut näille vaaraa, vastaajan ei ollut kuitenkaan täytynyt pitää varsin todennäköisenä sitä, että luodit osuttuaan asianomistajaan jatkavat etenemistään osuen sivullisiin ruumiinvamman aiheuttavalla tavalla. Siten vastaajan ei katsottu sivullisia kohtaan syyllistyneen tahalliseen pahoinpitelyrikokseen ja syyte törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin.

Myöhemmän vastaajan kiinniottamiseen liittyvän tapahtuman osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että vastaaja oli uhannut poliiseja ja siten syyllistynyt menettelyllään virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Hovioikeuden ratkaisu on yksimielinen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuomio on tilattavissa hovioikeuden kirjaamosta puh. 02956 41204, sähköpostiosoite turku.ho@oikeus.fi.

Lisätietoja:

Hovioikeuden esittelijä Milla Suonperä
s-posti: milla.suonpera@oikeus.fi

Lisää tiedotteita