Adoptio
Suomalaisen lapsen adoption vahvistamista haetaan kirjallisella hakemuksella adoptionhakijan kotikunnan mukaan määräytyvältä käräjäoikeudelta.
Alaikäisen lapsen adoptio voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon lapsen toivomukset ja mielipide lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Täysi-ikäisen henkilön adoptio voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että adoptoitava on alaikäisenä ollut adoptionhakijan hoidettavana ja kasvatettavana tai että hänen ja hakijan välille on hänen ollessaan alaikäinen muutoin muodostunut vakiintunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde.
Adoptioon vaaditaan useimmissa tapauksissa adoptiolupa, jonka saaminen edellyttää laissa säädettyjen edellytysten täyttämisen lisäksi selvitystä adoptioneuvonnan saamisesta. Kansainvälisessä adoptiossa luvan saaminen edellyttää lisäksi kansainvälisen adoptiopalvelun saamista.
Lapsen vanhemman, joka aikoo antaa alaikäisen lapsensa adoptiolapseksi, ja henkilön, joka aikoo adoptoida alaikäisen lapsen,on pyydettävä adoptioneuvontaa kotikuntansa mukaan määräytyvältä hyvinvointialueelta tai luvan saaneelta adoptiotoimistolta.
Tarkempaa tietoa adoptiosta saat asuinkuntasi mukaan määräytyvältä hyvinvointialueelta.
Tarkempaa tietoa adoptiosta saa oman kunnan sosiaalitoimesta.
