LEHDISTÖTIEDOTE vahingonkorvausasiassa

Turun hovioikeus on antanut ratkaisun asiassa, joka koskee korvausvaatimusta parantumattoman sairauden tartuttamisesta. Ratkaisu on määrätty pidettäväksi salassa julkisuutta koskevaa ratkaisua, tuomiolauselmaa sekä sovellettuja lainkohtia lukuun ottamatta.

Syyttäjä ja asianomistaja A olivat käräjäoikeudessa vaatineet rangaistusta pahoinpitelystä sillä perusteella, että vastaaja oli tahallaan tartuttanut parantumattoman sairauden A:lle. Toissijaisesti he olivat vaatineet vastaajalle rangaistusta törkeästä vammantuottamuksesta. A oli vaatinut vahingonkorvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta, sairaanhoitokustannuksista sekä pysyvästä haitasta sekä rikos- että siviiliperusteilla.

Vastaaja oli kiistänyt syytteen ja korvausvaatimukset sillä perusteella, että hänellä ei ollut kyseessä olevaa sairautta eikä hän ollut voinut tartuttaa sellaista A:lle. Hänellä ei koskaan ollut ollut mainitun sairauden oireita. Hän oli niissä A:lle lähettämissään viesteissä, joissa A väitti hänen myöntäneen, että hänellä oli mainittu sairaus, tarkoittanut toista, vähemmän vakavaa sairautta, jollainen hänellä oli ollut lapsesta saakka. A oli saanut tartunnan muulla tavoin.

Käräjäoikeus oli hylännyt ensisijaisen syytteen pahoinpitelystä, koska se oli katsonut vastaajan tahallisuuden jääneen asiassa näyttämättä, ja toissijaisen syytteen törkeästä vammantuottamuksesta, koska vastaajan ei näytetty toimineen törkeän huolimattomasti. Syyteoikeus perusmuotoisesta vammantuottamuksesta oli vanhentunut. Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan maksamaan korvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 2500 euroa, pysyvästä haitasta 7000 euroa ja sairaanhoito- ja lääkekuluista 213,26 euroa asianomistajalle katsottuaan, että vastaajan menettely oli syy-yhteydessä A:lle aiheutuneeseen sairauteen.

Vastaajan ja A:n valitettua tuomiosta korvausvelvollisuuden ja oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeuden ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko korvausvelvollisuudelle perusteet ja tuliko korvauksia korottaa. Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn.

Hovioikeus katsoi yksimielisesti samoin kuin käräjäoikeus asiassa näytetyksi A:n kertomuksella ja kirjallisella todistelulla, että A oli saanut mainitun parantumattoman sairauden vastaajalta. Tähän viittasi muun ohella riidaton ajallinen yhteys A:n ja vastaajan kanssakäymisen sekä A:lla todettujen voimakkaiden oireiden välillä, sekä tieto sairauden tavanomaisesta itämisajasta, lääkärinlausunnossa annettu arvio syy-yhteyden todennäköisyydestä ja A:n uskottava kertomus siitä, ettei hän ollut voinut saada sairautta muilta henkilöiltä

Hovioikeuden enemmistö katsoi asiassa näytetyn toteen, että vastaajan menettely oli ollut tuottamuksellista, koska hän oli tiennyt sairastavansa parantumatonta sairautta ja kuitenkin ilmoittanut A:lle, ettei hänellä ollut mitään tauteja. Tietoisuutta osoitti muun ohella se, ettei vastaaja ollut pian osapuolten kanssakäymisen jälkeen lähettämissään viesteissään A:lle kiistänyt, etteikö A olisi voinut saada mainittua sairautta häneltä, vaan hän oli pahoitellut asiaa ja todennut, että hänen olisi pitänyt kertoa sairaudestaan. Lisäksi hän oli vähätellyt A:n huolta ja oireita. Hän ei myöskään ollut osoittanut huolta omasta terveydentilastaan, mikä sopi siihen, että hän tiesi jo sairastavansa samaa sairautta, jonka diagnoosin A oli viesteissään kertonut saaneensa. Lisäksi vastaajan kertomusta siitä, että hän oli ilmoittanut sairaudestaan A:lle näiden kanssakäymisen aikana, ei voitu edellä mainittujen viestien perusteella pitää uskottavana.

Hovioikeus katsoi, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessään 2015:93 antama oikeusohje soveltui asiassa. Vaikka kyseessä oleva sairaus ei ole niin vakava kuin HIV-infektio, se on tarttuva tauti, johon ei ole parannuskeinoa, minkä vuoksi nyt kysymyksessä olevaa sairautta sairastavan ja tästä sairaudestaan tietoisen henkilön vastuu huolehtia varotoimenpiteistä tartunnan ehkäisemiseksi on korostunut. Vastaaja oli antamalla väärää tietoa siitä, oliko hänellä tarttuvia sairauksia, vaikuttanut A:n päätökseen olla hänen kanssaan kanssakäymisessä. Vastaajan oli sen vuoksi katsottava menetelleen tuottamuksellisesti riippumatta siitä, oliko sairaus ollut oireisessa vai oireettomassa vaiheessa, ja hän oli sen vuoksi vastuussa A:lle aiheuttamastaan vahingosta.

Käräjäoikeuden tuomitsemien korvausten tai oikeudenkäyntikuluratkaisusta tekemän ratkaisun muuttamiseen ei ollut aihetta.

Hovioikeus äänesti ratkaisusta. Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen katsoi toisin kuin enemmistö, ettei asiassa ollut näytetty vastaajan tienneen tai pitäneen edes varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että hänellä on mainittu parantumaton sairaus, vaan mahdolliseksi jäi, että vastaaja oli tarkoittanut viestissään jo lapsuudestaan asti sairastamaansa sairautta. Näin ollen eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen katsoi, ettei vastaajan voida katsoa menetelleen tuottamuksellisesti, minkä vuoksi hän olisi kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt A:n kanteen.

Lisätietoja:

Asessori Miika Laaksoharju
s-posti: miika.laaksoharju@oikeus.fi