HelHO:2020:9

A oli saapunut matkakumppaninsa kanssa 5.1.2018 Suomeen Venäjältä pakettiautolla. Pakettiauto oli läpivalaistu, eikä sieltä ollut löytynyt savukkeita. A oli matkakumppaneineen suunnannut pakettiautolla Viroon ja sieltä edelleen muualle Baltiaan. A:n palatessa matkakumppaneineen Virosta Suomeen pakettiautosta oli löydetty 94.500 Valko-Venäjän veromerkein varustettua savuketta kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin. Savukkeet oli takavarikoitu Suomen tulliviranomaisten toimesta. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä veropetoksesta tullivelan, arvonlisäveron ja valmisteveron osalta.

Hovioikeus katsoi, että Suomi oli toimivaltainen jäsenvaltio perimään asiassa tullivelan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan perusteella sekä valmisteveron valmisteverolain 7 §:n, 8 §:n 2 kohdan sekä 75 §:n 1 momentin perusteella. Sen sijaan hovioikeus ei katsonut Suomen olevan toimivaltainen jäsenvaltio perimään arvonlisäveroa. Näin ollen syyte hylättiin tältä osin.

Kysymys myös siitä, oliko Suomen valtiota / Tullia pidettävä valittajan vastapuolena, vaikka se ei ollut ollut läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä eikä siten ollut yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Hovioikeus oli pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastauksen A:n valitukseen sekä kutsunut Suomen valtion / Tullin pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyssä syyttäjä oli luopunut syytteestä arvonlisäveron osalta, minkä johdosta Suomen valtio / Tulli oli esittänyt oman rangaistusvaatimuksen koskien arvonlisäveron osuutta ja lisäksi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hovioikeus katsoi, että Suomen valtio / Tulli oli vastaamalla valitukseen ja olemalla läsnä pääkäsittelyssä ilmoittautunut valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa. Näin ollen Suomen valtiota / Tullia oli pidettävä asiassa valittajan vastapuolena, vaikka se ei ollut vaatinut A:lle rangaistusta käräjäoikeudessa.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 7.3.2018

Asia Törkeä veropetos

SELOSTUS ASIASTA

D ja C ovat yhdessä ja yksissä tuumin veron välttämistarkoituksessa laiminlyöneet verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle ja ovat yrittäneet aiheuttaa veron määräämättä jättämisen.

D ja C ovat yrittäneet tuoda maahan myyntitarkoituksessa Opel Vivaro-pakettiautoon (rekisterinumero O591PC47) kätkettynä 472,50 kartonkia (94.500 savuketta) savukkeita. Vastaajat ovat jättäneet tulliselvityksessä ilmoittamatta tulliviranomaiselle EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta peräisin olevista savukkeista ja ovat siten yrittäneet välttää veroa 33.238,61 euroa.

Veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja teko on savukkeiden kätkemistapa huomioon ottaen tehty erityisen suunnitelmallisesti. Teko on suunnitelmallisuuden perusteella kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syyksilukeminen

Vastaaja D on syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.

Syytteen hylkääminen

Syyte on vastaaja C:n osalta hylätty.

Sovellettavista säännöksistä

Veropetoksesta tuomitaan rikoslain 29 luvun 1 §:n nojalla se, joka aiheuttaa veron määräämättä jäämisen, 1 kohdan mukaan antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta, 2 kohdan mukaan salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan, 3 kohdan mukaan veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai 4 kohdan mukaan muuten petollisesti.

Perustelut

Näyttö

Vastaajat ovat kiistäneet menetelleensä syytteessä tarkoitetulla tavalla. Molemmat vastaajat ovat kiistäneet olleensa tietoisia savukkeista tai niiden kätkemisestä ajoneuvoon. Asiassa on kysymys vastaajien tahallisuudesta ja tietoisuudesta ajoneuvoon kätketyistä savukkeista ja siitä ovatko vastaajat menettelyllään syyllistyneen veropetokseen. Lisäksi asiassa on kysymys siitä, onko vastaajien menettelyä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Vastaaja D ei ole halunnut tulla asiassa kuulluksi.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Tapahtumankulusta

Asiassa on tullut näytetyksi, että ajoneuvo oli ollut D:lle tuttu. D oli riidattomasti tehnyt ajoneuvolla 11 aikaisempaa matkaa Suomeen. Matkan tarkoituksena oli ollut C:n mukaan lomailu. D oli C:n tyttären aviomies. Vastaajat olivat tulleet Suomeen 5.1.2018, jolloin ajoneuvo oli läpivalaistu ja se oli ollut tuossa vaiheessa puhdas. Asianosaiset olivat matkustaneet Viroon ja Baltian maihin kyseisellä ajoneuvolla ja tulleet takaisin Suomeen 8.1.2018. Tullissa ajoneuvosta oli löytynyt yli 90.000 savuketta, jotka oli takavarikoitu. Savukkeita oli takavarikosta tehdyn pöytäkirjan mukaan löytynyt kätkettynä auton etupenkin alle ja ajoneuvon takaosaan penkit ja lattiarakenteet irrottamalla.

Näytön arviointi koskien rikoksen kohteena olleita savukkeita, kätkemistapaa ja savukkeiden alkuperää

Takavarikkopöytäkirja 9010/R/201/18/TVP/1 tukee syytettä savukkeiden määrän ja rikoksen kohteena olleiden savukkeiden laadun osalta. Savukkeiden merkit osoittavat, että ne on tuotu EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuoliselta alueelta. Savukemerkki oli Euroopan Unionin tulli- ja veroalueen ulkopuoliselta alueelta, savukkeissa oli Valko-Venäjän veromerkit. Takavarikkopöytäkirjasta oli myös havaittavissa tekoaika ja -paikka. Verolaskelma kolmansista maista tuoduista savukkeista osoitti savukkeiden määrän 472,50 kartonkia eli 94.500 savuketta. Vältetty tulli ja vero verolajeineen on ollut yhteensä 33.238,61 euroa eli 70,35 euroa per kartonki. Kirjallisena todisteena esitetty valokuvaliite osoitti savukkeiden kätkemistavan ja paikat ajoneuvon rakenteissa. Syyttäjän kirjalliset todisteet takavarikoiduista savukkeista sekä niiden veroista ja tullista tukevat syytettä.

Näytön arviointi vastaajien tietoisuudesta

D oli riidattomasti tehnyt 11 matkaa Suomeen aikaisemminkin kyseisellä ajoneuvolla. Ajoneuvo oli ollut tuttu. D oli käynyt Baltiassa, Vilnassa tai Riikassa. D oli tuonut savuketuotteita Euroopan Unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta, mitä osoitti savukkeiden valko-venäläinen veromerkki. D oli tehnyt toistuvasti matkoja Suomeen.

Asiassa esitetty näyttö tukee sitä käsitystä, että D oli ollut tekijä ja tietoinen teon osatekijöistä. D oli määritellyt ajoreitin ja paluuajankohdan. Wiberissä käydyn keskustelun perusteella asianosaisten paluu oli yksilöity Turkuun. C:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että D oli käynyt yksinään matkan aikana ravintolassa. C:n mukaan he eivät olleet tavanneet muita henkilöitä matkan aikana. Käräjäoikeus on katsonut, että tämä osoitti, että D:llä oli ollut aika ja tilaisuus savukkeiden kätkemiseksi ajoneuvon rakenteisiin. Käräjäoikeus on pitänyt mahdollisena, että kätkemisen oli tehnyt myös joku muu kuin D. Asiassa ei ole ollut silminnäkijätodistajia siitä, että D olisi kätkenyt tai nähnyt kätkettävän savukkeita.

Käräjäoikeus ei ole pitänyt kuitenkaan uskottavana kätkettyjen savukkeiden määrä ja kätkemistapa ja D:n auton hallinnointi ja omistajuus huomioon ottaen, että tämä olisi voinut tapahtua ilman D:n tietoisuutta kätkemisestä. D oli ollut ainakin tietoinen ajoneuvoon kätketystä tavarasta heidän saapuessa Suomeen. Savukkeista ei ollut tehty tulli-ilmoitusta.

D:n toiminta matkan aikana, matkan tarkoitus ja savukkeiden ammattimainen kätkemistapa huomioon ottaen asiassa ei jää järkevää epäilyä tekijästä ja syyllisyydestä. Varteenotettavaa vaihtoehtoista tapahtumankulkua ei ole esitetty. D:n menettely täyttää veropetoksen tunnusmerkistön.

Teon törkeysarviointi

Rikoksella on tavoiteltu huomattavaa yli 30.000 euron taloudellista hyötyä. Oikeuskäytännössä törkeän petoksen rajana on pidetty noin 20.000 euroa. Savukkeita on ollut yli 90.000 kappaletta ja ne on kätketty ajoneuvon rakenteisiin useampaan paikkaan ammattimaisesti. Tavoiteltu hyöty ja kätkemistapa huomioon ottaen tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Näillä perustein käräjäoikeus on katsonut syytteen törkeästä veropetoksesta toteennäytetyksi.

Rangaistusseuraamus

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttumiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Mainitun luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Rikoslain 29 luvun 2 §:n mukaan törkeästä veropetoksesta on tuomittava vankeutta Vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Käräjäoikeus on arvioinut oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 7 kuukautta vankeutta. Rikoksen kohteena olleet savukkeet on saatu takavarikoitua Tullin toimesta. Rikoksella tavoiteltu hyöty tullin laskelman mukaisesti 33.238,61 euroa ja tekotapana savukkeiden kätkeminen auton rakenteisiin huomioon ottaen menettelyä voidaan pitää suunnitelmallisena ja siten kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Koska vastaajaa ei ole aikaisemmin rikoksesta rekisteröity, eikä rikoksen vakavuus edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana, vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

……

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Veera Kankaanrinta.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 17.4.2020

Asian käsittely hovioikeudessa

D:lle on 17.5.2018 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Pääkäsittely on toimitettu 11.12.2019.

Hovioikeus on 11.12.2019 täydentänyt pääkäsittelyä lausumapyynnöllä. D on antanut pyydetyn lausuman 12.12.2019 ja Suomen valtio / Tulli 18.12.2019.

Valitus

D on vaatinut, että syyte törkeästä veropetoksesta ja korvausvaatimukset hylätään ja että hänet vapautetaan rikosuhrimaksusta. Toissijaisesti D on vaatinut, että hänen katsotaan törkeän veropetoksen asemesta syyllistyneen veropetokseen ja syyte enemmälti hylätään. Lisäksi D on vaatinut, että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja lievennetään.

D ei ollut ollut tietoinen hänen autoonsa kätketyistä savukkeista, eikä D:n menettely ollut ollut tahallista. Oli mahdollista, että savukkeet olivat olleet Suomessa jo ennen kuin D oli saapunut Suomeen, ja savukkeet oli kätketty autoon vasta Suomessa D:n tietämättä. D:n aiemmat matkat Suomeen eivät olleet liittyneet lainvastaiseen toimintaan. D oli esittänyt varteenotettavan vaihtoehtoisen tapahtumainkulun eli lomamatkailun Baltian maissa. Savukkeista tai kätköstä ei ollut tehty DNA- tai sormenjälkilöydöksiä. Tullin takavarikoimat savukkeet olivat huonolaatuisia valkovenäläisiä savukkeita, joilla ei ollut markkinoita Suomessa. Arvottomille savukkeille ei ollut mahdollista laskea maahantuontiveroa. Teko ei ollut myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistus oli liian ankara. Oikea rangaistus oli sakkorangaistus.

Vastaukset

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään. Syyttäjä on täsmentänyt syytettä lisäämällä sanat "tai muuten petollisesti" syytteen ensimmäiseen kappaleeseen ja luopunut syytteestä siltä osin kuin syyte on koskenut arvonlisäveroa. Vältettävän veron määrä oli ollut 25.666,76 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. D oli ollut 19.7.2017–5.1.2018 lukuisia kertoja liikkeellä kyseisellä pakettiautolla. D oli ollut tietoinen auton rakenteisiin rakennetuista kätköpaikoista. Lyhyttä matkaa talviaikana Baltiaan ei ollut tehty lomailutarkoituksessa, vaan tarkoituksena oli ollut suuren määrän savukkeita maahantuonti ammattimaisesti kätkettynä ja myyntitarkoituksessa yrittäen aiheuttaa veron määräämättä jättäminen. Väite siitä, että joku ulkopuolinen olisi kätkenyt savukkeet D:n tietämättä, ei ollut uskottava. Suomessa oli markkinoita valkovenäläisille savukkeille.

Oikeuskäytännössä törkeän veropetoksen tunnusmerkistön edellyttämänä huomattavana hyötynä oli pidetty noin 20.000 euroa. Tekoa oli pidettävä törkeänä myös sen suunnitelmallisuuden vuoksi.

Suomen valtio / Tulli on vaatinut, että valitus hylätään, ja että D velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 500 eurolla korkoineen. Suomen valtio / Tulli on vaatinut D:lle rangaistusta syyttäjän alkuperäisen syyteen mukaisesti koskien arvonlisäveroa.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. Ajoneuvo oli ollut D:lle tuttu, ja hän oli tehnyt sillä useamman matkan Suomeen. Asiassa ei ollut jäänyt varteenotettavaa epäilystä siitä, että D oli tiennyt autoon kätketyistä savukkeista. Sillä seikalla, missä savukkeet oli kätketty autoon, ei ollut merkitystä. Myöskään savukkeiden laadulla tai määränpäällä ei ollut merkitystä asiassa, koska savukkeet oli tuotu joka tapauksessa laittomasti Suomeen, eikä niistä ollut maksettu maahantuontiveroja Suomessa. Jos maahantuoja ei esittänyt tavarasta kauppalaskua, tuontitulli määrättiin tilastoarvon perusteella. Savukkeille oli määrätty alhaisin savukkeille käytettävä tullausarvo 12,45 euroa kartongilta. Tupakkavero määrättiin tuotteen vähittäismyyntiarvosta. Säännösten vastaisesti maahantuotujen tupakkatuotteiden vähittäismyyntihintana pidettiin vastaavien tuotteiden vähittäismyyntihintaa Suomessa. Jollei vastaavia tuotteita ollut, verotusarvona oli verohallinnon vahvistama tuoteryhmän vähittäismyyntihinnan painotettu keskiarvo.

Lisälausumat

Suomen valtio / Tulli ei ollut ollut paikalla käräjäoikeuden pääkäsittelyssä eikä siten yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Näin ollen Suomen valtio / Tulli ei lähtökohtaisesti ollut valittajan vastapuoli hovioikeudessa. Hovioikeus oli 17.5.2018 pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastausta D:n valitukseen sekä kutsunut Suomen valtion / Tullin 11.12.2019 toimitettuun pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyssä syyttäjä oli luopunut rangaistusvaatimuksestaan arvonlisäveron osalta, minkä johdosta Suomen valtio / Tulli oli esittänyt oman rangaistusvaatimuksensa koskien arvonlisäveron osuutta. Suomen valtio / Tulli oli vastauksessaan esittänyt lisäksi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Hovioikeus on 11.12.2019 pääkäsittelyn päättymisen jälkeen täydentänyt pääkäsittelyä varaamalla asianosaisille tilaisuuden lausua siitä, tuliko Suomen valtion / Tullin pääkäsittelyssä esittämät vaatimukset mainituissa olosuhteissa tutkia.

D on lausumassaan 12.12.2019 vaatinut, että Suomen valtion / Tullin vaatimukset jätetään tutkimatta.

Suomen valtio / Tulli on lausumassaan 18.12.2019 vaatinut, että vaatimukset tutkitaan.

Asianomistajan oikeus vaatia rangaistusta hovioikeudessa ei ollut riippuvainen siitä, oliko asianomistaja käyttänyt puhevaltaa käräjäoikeudessa. Suomen valtiolla / Tullilla oli asianomistajana oikeus ottaa ajaakseen syyttäjän peruuttama syyte, eikä oikeutta ollut rajoitettu koskemaan alioikeuksia. Peruutetun syytteen ajettavaksi ottaminen ei edellyttänyt sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt siihen ennen sen peruuttamista.

Asianomistajalla oli muutoksenhakuoikeus ratkaisuun siitä riippumatta, oliko hän käyttänyt asiassa puhevaltaa. Suomen valtion / Tullin oikeusturva edellytti, että se voi ottaa ajaakseen syyttäjän peruuttaman syytteen riippumatta puhevallan käyttämisestä käräjäoikeudessa. Suomen valtio / Tulli oli vastaamalla valitukseen ilmoittanut halustaan valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa.

Syyttäjä ei ole antanut lausumaa.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Muutoksenhakua hovioikeuteen koskevissa säännöksissä esiintyy useassa kohdassa käsite vastapuoli. Kun tuomitun valitus koskee vain rangaistusta, hovioikeuden pyytäessä kirjallista vastausta vastapuolelta tällaisena pidetään vakiintuneesti vain sitä, jonka vaatimuksesta rangaistus on tuomittu. Samoin menetellään kutsuttaessa valittajan vastapuoli pääkäsittelyyn, jos sellainen valituksen johdosta toimitetaan.

Eräissä tapauksissa vastapuolen asemaan oikeutettua henkilöä kohdellaan muutoksenhaussa valittajan vastapuolena vasta sen jälkeen, kun hän on itse ilmoittautunut muutoksenhakumenettelyyn. Esimerkiksi asianomistajaa, joka ei ole käräjäoikeudessa yhtynyt syyttäjän ajamaan syytteeseen eikä tehnyt asiassa muitakaan vaatimuksia, ei hovioikeudessa ainakaan heti alussa pidetä valituksen tehneen syytetyn vastapuolena, vaan tämä asema kuuluu yksin syyttäjälle. Asianomistajalla on kuitenkin oikeus tulla vastapuolen asemaan muutoksenhakumenettelyssä – samoin kuin hänellä olisi ollut oikeus valittaa itsekin tuomiosta – jos hän ilmoittaa halustaan valittajan vastapuoleksi hovioikeudelle. Edellytys vastapuoleksi tulemiselle on se, että asianomistajalla olisi ollut oikeus valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta, jos se olisi ollut hänelle epäedullinen. (Antti Jokela, Hovioikeusmenettely 2010, s. 177–178)

Tässä tapauksessa hovioikeus on pyytänyt Suomen valtiolta / Tullilta vastausta D:n valitukseen. Suomen valtio / Tulli on vastannut valitukseen ja ollut läsnä hovioikeuden pääkäsittelyssä. Näillä toimillaan se on ilmoittautunut valittajan vastapuoleksi hovioikeudessa. Hovioikeus katsoo, että Suomen valtio / Tulli on käsillä olevassa asiassa valittajan vastapuoli siitä huolimatta, ettei se ole vaatinut D:lle rangaistusta käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan asianomistajalla on oikeus ottaa ajaakseen syyte, jonka syyttäjä tai toinen asianomistaja on peruuttanut. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 82/1995 vp s. 44) on todettu, että siirryttäessä asianomistajan toissijaiseen syyteoikeuteen on tärkeää turvata se, ettei asianomistajan tarvitse yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen vain säilyttääkseen oman syyteoikeutensa sen varalta, että syyte peruutetaan. Myös Vuorenpää on katsonut, että peruutetun syytteen ajettavaksi ottaminen ei edellytä sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt syytteeseen ennen sen peruuttamista (Mikko Vuorenpää, Asianomistajan oikeudet rikosprosessissa 2014, s. 54).

Hovioikeus toteaa, että asianomistajalla on lain esitöissä lausutuin perustein katsottava olevan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 15 §:n 1 momentin mukainen oikeus ottaa ajaakseen syyte myös silloin, kun syyttäjä on luopunut syytteestä tai rajoittanut sitä. Asianomistajan syyteoikeuden käyttäminen ei edellä todetusti edellytä sitä, että asianomistaja olisi yhtynyt syyttäjän nostamaan syytteeseen käräjäoikeudessa. Lisäksi hovioikeus toteaa, että D:llä on ollut mahdollisuus vastata asianomistajan syytteeseen, koska hänet on käräjäoikeudessa tuomittu asianomistajan rangaistusvaatimuksen mukaisesta teosta.

Näillä perusteilla hovioikeus tutkii Suomen valtion / Tullin hovioikeudessa esittämän rangaistusvaatimuksen sekä oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Pääasiaratkaisu

1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

D oli matkakumppaninsa kanssa 5.1.2018 saapunut Suomeen Venäjältä pakettiautolla. Pakettiauto oli tuolloin läpivalaistu eikä sieltä ollut löytynyt savukkeita. D oli matkakumppaneineen suunnannut pakettiautolla Viroon ja sieltä edelleen muualle Baltiaan, joko Latviaan tai Liettuaan. D:n palatessa matkakumppaneineen 8.1.2018 Virosta Suomeen pakettiautosta oli löydetty 94.500 Valko-Venäjän veromerkein varustettua savuketta kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin. Savukkeet oli takavarikoitu Suomen tulliviranomaisten toimesta.

Asiassa ei ole edes väitetty, että savukkeet olisi tuotu Suomeen suoraan Euroopan unionin ulkopuolelta, vaan selvää on, että ne ovat tulleet Suomen alueelle toisen jäsenvaltion kautta. Tämän johdosta asiassa on ensin ratkaistava, onko Suomi toimivaltainen jäsenvaltio kantamaan tuontitullin, valmisteveron ja arvonlisäveron D:n kuljettamista savukkeista. Tämän jälkeen ratkaistavana on, onko D:n menettely ollut tahallista ja mikäli on, onko asiassa kysymys veropetoksesta vai törkeästä veropetoksesta.

Euroopan unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisussaan C-230/08 (kohta 102) todennut, että toimivaltaa tullien, valmisteveron ja arvonlisäveron osalta on arvioitava toisistaan erillään. Näin ollen hovioikeuden on ratkaistava Suomen toimivalta tullin, valmisteveron ja arvonlisäveron kantamiseen toisistaan erillään.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 unionin tullikoodeksista (jälj. tullikoodeksi) 79 artiklan 1 kohdan mukaan tuontitullin alaisista tavaroista syntyy tuontitullivelka jokaisessa seuraavista tapauksista: a) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden tuomista unionin tullialueelle, niiden siirtämistä pois tullivalvonnasta taikka kyseisten tavaroiden kuljetusta, jalostusta, varastointia, väliaikaista varastointia, väliaikaista maahantuontia tai niistä vapautumista kyseisellä alueella; b) kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee tavaroiden tiettyä käyttötarkoitusta unionin tullialueella; c) kun ei täytetä jotakin edellytystä, joka koskee muiden kuin unionitavaroiden asettamista tullimenettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan tullivelka syntyy jompanakumpana seuraavista ajankohdista: a) ajankohta, jona velvollisuutta, jonka täyttämättä jättämisestä tullivelka syntyy, ei täytetä tai ei enää täytetä; b) ajankohta, jona hyväksytään tulli-ilmoitus tavaroiden asettamisesta tullimenettelyyn, jos myöhemmin todetaan, ettei jokin edellytys, joka koskee tavaroiden asettamista kyseiseen menettelyyn taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tosiasiallisesti ollut täyttynyt.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisia ovat: a) henkilö, jonka oli täytettävä kyseiset velvollisuudet; b) henkilö, joka tiesi tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta ei täytetty, ja joka toimi sen henkilön lukuun, jonka piti täyttää velvollisuus, tai joka osallistui toimintaan, joka johti velvollisuuden täyttämättä jättämiseen; c) kyseiset tavarat hankkinut tai niitä hallussaan pitänyt henkilö, joka tavarat hankkiessaan tai vastaanottaessaan on tiennyt taikka jonka olisi tällöin kohtuudella pitänyt tietää, ettei tullilainsäädännön mukaista velvollisuutta täytetty.

Edelleen saman artiklan 4 kohdan mukaan edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisena on henkilö, jonka on täytettävä edellytykset, jotka koskevat tavaroiden asettamista tullimenettelyyn tai kyseiseen tullimenettelyyn asetettuja tavaroita koskevaa tulli-ilmoitusta taikka tullista vapauttamisen tai alennetun tuontitullin soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.

Tullikoodeksin 87 artiklan 1 kohdan mukaan tullivelka syntyy paikassa, jossa 77, 78 ja 81 artiklassa tarkoitettu tulli-ilmoitus tai jälleenvienti-ilmoitus annetaan. Kaikissa muissa tapauksissa tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa sen aiheuttavat tosiseikat ilmenevät. Jos kyseistä paikkaa ei voida määrittää, tullivelka syntyy paikassa, jossa tulliviranomaiset toteavat tavaroiden olevan sellaisessa tilanteessa, jossa tullivelka on syntynyt.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan, jos tavarat on asetettu tullimenettelyyn, jota ei ole päätetty, tai jos väliaikainen varastointi ei ole päättynyt asianmukaisesti eikä tullivelan syntypaikkaa voida määrittää erityisessä määräajassa 1 kohdan toisen tai kolmannen alakohdan mukaisesti, tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa tavarat on asetettu kyseiseen menettelyyn tai ne on tuotu unionin tullialueelle kyseiseen menettelyyn asetettuina taikka siinä paikassa, jossa ne olivat väliaikaisesti varastoituina.

Edelleen saman artiklan 3 kohdan mukaan, jos tulliviranomaiset voivat käytettävissään olevien tietojen perusteella todeta, että tullivelka voi olla syntynyt useassa paikassa, tullivelan on katsottava syntyneen paikassa, jossa se ensin syntyi.

Vielä saman artiklan 4 kohdan mukaan, jos tulliviranomainen toteaa, että tullivelka on syntynyt 79 tai 82 artiklan nojalla toisessa jäsenvaltiossa ja tullivelkaa vastaavan vienti- tai tuontitullin määrä on pienempi kuin 10.000 euroa, tullivelan on katsottava syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu.

Valmisteverotuslain 7 §:n mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyy, kun valmisteveron alainen tuote luovutetaan kulutukseen Suomessa, jollei tässä laissa tai asianomaisessa valmisteverolaissa muuta säädetä. Saman lain 8 §:n 2 kohdan mukaan kulutukseen luovutuksella tarkoitetaan muun ohella valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapitoa väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella, jos valmisteveroa ei ole suoritettu tämän lain tai asianomaisen valmisteverolain nojalla. Lain 12 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan valmisteverovelvollinen on muun muassa se, joka pitää hallussaan sellaisia valmisteveron alaisia tuotteita, joista ei ole valmisteveroja suoritettu Suomessa, tai osallistuu tällaisten tuotteiden hallussapitoon väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella. Edelleen lain 75 §:n 1 momentin mukaan, jos toisessa jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja valmisteveron alaisia tuotteita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa Suomessa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten, niistä on kannettava valmistevero Suomessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta etämyyntiä koskevien säännösten soveltamista.

Mainittu valmisteverotuslain 75 §:n 1 momentin säännös vastaa neuvoston direktiivin 20085/118/EY valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta (jälj. valmisteverodirektiivi) 33 artiklan 1 kohdan säännöstä, jonka mukaan jos yhdessä jäsenvaltiossa kulutukseen jo luovutettuja valmisteveron alaisia tavaroita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa toisessa jäsenvaltiossa niiden siellä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten, niistä on kannettava valmisteveroa, ja valmisteverosaatava syntyy kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 36 artiklan 1 kohdan soveltamista.

Arvonlisäverolain 86 §:n mukaan tavaran maahantuonnilla tarkoitetaan tavaran tuontia Yhteisöön. Yhteisöllä tarkoitetaan lain 1 a §:n 2 momentin mukaan Euroopan yhteisöjen lainsäädännön mukaista jäsenvaltion ja yhteisön arvonlisäveroaluetta. Edelleen 86 §:n mukaan tavaran maahantuontina ei kuitenkaan pidetä sellaisen tavaran tuontia, joka on muussa kuin 86 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa asetettu tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitettuun sisäiseen passitusmenettelyyn.

Arvonlisäverolain 86 a §:n 1 momentin mukaan tavaran maahantuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa, kun se tuodaan Yhteisöön, ellei 2 momentissa toisin säädetä. Saman pykälän 2 momentin mukaan, kun tavara saatetaan sitä tullikoodeksin 4 artiklassa tarkoitetulle Euroopan unionin tullialueelle tuotaessa 3 momentissa tarkoitettuun menettelyyn, tavaran maahantuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa, kun se lakkaa olemasta missään 3 momentissa tarkoitetussa menettelyssä. Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitettuja menettelyjä ovat: 1) tullikoodeksin 144 artiklassa tarkoitettu väliaikainen varastointi; 2) tullikoodeksin 237 artiklassa tarkoitettu varastointimenettely; 3) tullikoodeksin 256 artiklassa tarkoitettu sisäinen jalostusmenettely; 4) tullikoodeksin 250 artiklassa tarkoitettu väliaikaisen maahantuonnin menettely kokonaan tuontitullitta; ja 5) tullikoodeksin 226 artiklassa tarkoitettu ulkoinen passitusmenettely. Pykälän 4 momentin mukaan mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös Euroopan unionin tullialueelta, mutta Yhteisön ulkopuolelta tuotavaan tavaraan, joka on asetettu tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitettuun sisäiseen passitusmenettelyyn tai johonkin 3 momentin 1–4 kohdassa tarkoitettuun menettelyyn.

Arvonlisäverolain 87 §:n mukaan veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohtaan sovelletaan, mitä tullivelan syntymisajankohdasta säädetään tullikoodeksin 77–80 ja 83–88 artiklassa.

3. Toimivalta

3.1. Tullivelka

Tullikoodeksin 79 artiklan nojalla tullivelka on lähtökohtaisesti syntynyt, kun savukkeet on tuotu Euroopan unionin alueelle. Käsillä olevassa asiassa on riidatonta, että savukkeet on tuotu Valko-Venäjältä unionin alueelle muun jäsenvaltion kuin Suomen kautta. Jäsenvaltio, jonka kautta savukkeet on tuotu unionin alueelle, ei ole tiedossa. Savukkeista ei ole annettu Suomessa jälleenvienti- tai tuonti-ilmoituksia, niitä ei ole asetettu tullimenettelyyn eivätkä ne ole olleet väliaikaisesti varastoituina. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 104) katsonut, että tullivelan syntymispaikan määrittämisen perusteella voidaan määrittää jäsenvaltio, jolla on toimivalta kantaa tullit. Tuomioistuin on edelleen katsonut (kohta 107), että yhteisön ulkorajalla sijaitsevan jäsenvaltion, jonka kautta tavarat on tuotu säännösten vastaisesti yhteisön tullialueelle, viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan tullivelan, ja näin on siitä huolimatta, että tämä tavaroiden säännösten vastainen tuonti olisi todettu myöhemmin toisen jäsenvaltion alueella. Näillä perusteilla Suomea ei voida katsoa tullivelan syntypaikaksi, eikä siten toimivaltaiseksi kantamaan tullivelkaa, edellä kerrotun tullikoodeksin 87 artiklan 1–3 kohtien nojalla.

Euroopan unionin tuomioistuin ei ole edellä mainitussa ratkaisussaan kuitenkaan ottanut kantaa tuolloin voimassa olleeseen Yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (N:o 2913/92) 215 artiklan 4 kohdan tulkintaan. Mainittu kohta vastasi asiasisällöltään nykyisen tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohtaa sillä poikkeuksella, että säännöksen mukainen raja-arvo oli 10.000 euron asemesta 5.000 euroa. Tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan mukaan alle 10.000 euron suuruisen tullivelan katsotaan syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu, vaikka tullivelka olisikin syntynyt toisessa jäsenvaltiossa.

Edellä todetusti käsillä olevassa tapauksessa tullivelan syntyminen on todettu Suomessa, jossa savukkeet on havaittu D:n kuljettamasta ajoneuvosta. Tullivelan määrä on ollut 3.388,39 euroa eli vähemmän kuin 10.000 euroa. Hovioikeus katsoo Suomen olevan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan nojalla tullivelan syntymispaikka. Suomi on siten asiassa toimivaltainen unionin jäsenvaltio tullivelan osalta, joten syyte voidaan tältä osin tutkia.

3.2. Valmistevero

Edellä selostetun valmisteverotuslain 7 §:n nojalla valmisteveron suorittamisvelvollisuus syntyy lähtökohtaisesti, kun valmisteveron alainen tuote luovutetaan kulutukseen Suomessa. Kulutukseen luovutukseksi katsotaan lain 8 §:n 2 kohdan nojalla muun muassa valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapito väliaikaisen verottomuuden järjestelmän ulkopuolella, jos tuotteista ei ole suoritettu valmisteveroa. Lain 75 §:n 1 momentin nojalla tuotteista on kannettava valmistevero Suomessa, jos toisessa jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja valmisteveron alaisia tuotteita pidetään hallussa kaupallisessa tarkoituksessa Suomessa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 116) katsonut, että asiasisällöltään valmisteverotuslain 75 §:n 1 momenttia vastaavaa valmisteverodirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa (nykyinen valmisteverodirektiivin 33 artiklan 1 kohta) on tulkittava niin, että sen jäsenvaltion, jossa tavarat on havaittu ja takavarikoitu, viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan valmisteverot, jos näitä tavaroita on pidetty hallussa kaupallisiin tarkoituksiin, vaikka tavarat olisivat saapuneet kyseiseen jäsenvaltioon toisen jäsenvaltion kautta.

Käsillä olevassa asiassa savukkeet eivät ole olleet väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä eikä niistä ole suoritettu valmisteveroa. Ne ovat saapuneet Suomeen toisesta jäsenvaltiosta, jossa niitä on pidetty hallussa eli jossa ne on luovutettu kulutukseen. Savukkeiden suuri määrä huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että niitä on pidetty hallussa kaupallisessa tarkoituksessa. Ottaen huomioon, että D on ajanut Venäjältä Suomen kautta Baltiaan palaten jälleen Suomeen, jossa savukkeet on takavarikoitu, hovioikeus katsoo, että savukkeita on pidetty hallussa niiden täällä tapahtuvaa luovuttamista tai käyttöä varten.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo Suomen olevan toimivaltainen jäsenvaltio kantamaan valmisteveron savukkeista.

3.3. Arvonlisävero

Arvonlisäverolain 86 a §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaisesti tavaran tuonti tapahtuu Suomessa, jos tavara on Suomessa sen saapuessa unionin arvonlisäveroalueelle. Myös unionin tuomioistuin on ratkaisussaan C-230/08 (kohta 111) katsonut, että arvonlisäverosaatava syntyy siinä jäsenvaltiossa, jossa tavaroiden säännösten vastainen tuonti yhteisöön toteutuu, ja siten tämän jäsenvaltion viranomaiset ovat toimivaltaisia kantamaan tämän veron.

Arvonlisäverolaissa ei ole valmisteverotuslain 7 §:n, 8 §:n 2 kohtaa tai 75 §:n 1 momenttia vastaavia säännöksiä, joiden nojalla pelkkä verotettavan tuotteen hallussapito kaupallisessa tarkoituksessa voisi aiheuttaa veron suorittamisvelvollisuuden tilanteessa, jossa tuotteet ovat ylittäneet unionin ulkorajan jo aikaisemmin muussa kuin veron määräävässä jäsenvaltiossa, jossa tuotetta sittemmin pidetään hallussa. Savukkeiden hallussapito kaupallisessakaan tarkoituksessa ei siten sellaisenaan johda velvollisuuteen suorittaa arvonlisäveroa tilanteessa, jossa savukkeet eivät ole olleet Suomessa niiden saapuessa unionin arvonlisäveroalueelle.

Arvonlisäverolain 87 §:n sisältämä viittaus tullikoodeksin 77–80 ja 83–88 artiklan säännöksiin ei koske arvonlisäveron suorittamisvelvollisuutta sinänsä, vaan sanamuotonsa mukaan ainoastaan sen syntymisajankohtaa. Pykälän sanamuoto huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei ainoastaan mainitusta viittauksesta seuraa, että tullivelan syntypaikkaa koskevan tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöstä tullivelasta olisi sovellettava arvonlisäverovelvollisuuden osalta. Näin ollen, vaikka vältetyn arvonlisäveron määrä on käsillä olevassa asiassa 7.571,85 euroa eli pienempi kuin tullikoodeksin 87 artiklan 4 kohdan poikkeussäännöksen mukainen 10.000 euroa, poikkeussäännöstä ei sovelleta arvonlisäveron osalta.

Savukkeet eivät ole olleet Suomessa niiden saapuessa yhteisöön. Savukkeet eivät myöskään ole ennen Suomeen saapumistaan tai sen aikana olleet arvonlisäverolain 86 a §:n 3 momentissa tarkoitetussa menettelyssä eivätkä tullikoodeksin 227 artiklassa tarkoitetussa sisäisessä passitusmenettelyssä. Näin ollen Suomi ei ole toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa. Suomen valtion / Tullin esittämä rangaistusvaatimus arvonlisäveron osalta hylätään.

4. Asiassa esitetty todistelu ja johtopäätökset

Kanssavastaaja C:n kuulemisen käräjäoikeustallenteelta käyvät ilmi käräjäoikeuden tuomioon kirjatut seikat. D:n, joka ei ole käräjäoikeudessa halunnut tulla asiassa kuulluksi, osalta syyttäjä on viitannut hänen lausumiinsa esitutkinnassa. D oli esitutkinnassa kertonut käyneensä ilman matkakumppaninsa C:n läsnäoloa vain wc:ssä (esitutkintapöytäkirjan s. 22). Kun D:lle oli ilmoitettu C:n kertoneen, että D oli lähtenyt omille teilleen 6.1.2018, D oli kertonut käyneensä hotellin baarissa ja juoneensa kaksi olutta siellä (esitutkintapöytäkirjan sivu 23).

D oli tehnyt noin kolmen vuorokauden matkan Venäjältä Suomen kautta Baltiaan ja takaisin Suomeen. Matkan lyhyt kesto huomioon ottaen hovioikeus ei pidä uskottavana sitä D:n puolesta esitettyä vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, että kysymys olisi ollut lomamatkasta.

D oli matkan aikana hallinnoinut ja ajanut pakettiautoa, josta savukkeet oli löydetty. Ottaen huomioon, että savukkeet olivat olleet kätkettyinä pakettiauton rakenteisiin, ei ole uskottavaa, että ne olisi kätketty pakettiautoon D:n siitä tietämättä. Savukepaketeista on niiden merkintöjen perusteella ollut havaittavissa, että ne ovat peräisin Euroopan unionin ulkopuolelta.

Näillä ja lisäksi käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoo, että D oli ollut tietoinen savukkeista ja siitä, että ne olivat laittomasti Euroopan unionin tulli- ja veroalueen ulkopuolelta tuotuja. D on pitänyt savukkeita hallussaan Suomessa. D on ollut tällä perusteella tullikoodeksin 79 artiklan 3 kohdan nojalla velvollinen suorittamaan savukkeista tullivelan ja valmisteverotuslain 12 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla velvollinen suorittamaan niistä valmisteveron. Laiminlyödessään nämä velvollisuudet D on syyllistynyt veropetokseen.

Hovioikeus on edellä todennut, ettei Suomi ole toimivaltainen kantamaan arvonlisäveroa D:n kuljettamista savukkeista ja syyte on tältä osin hylätty. Hovioikeus katsoo D:n yrittäneen välttää tullivelkaa ja valmisteveroa yhteensä 25.666,76 euroa.

5. Törkeysarviointi

Rikoksella on tavoiteltu yhteensä 25.666,76 euron suuruista taloudellista hyötyä. Tavoiteltua hyötyä on pidettävä huomattavana. Savukkeita on ollut yhteensä 94.500 kappaletta, ja ne on kätketty ajoneuvon rakenteisiin. Kätkemistapa osoittaa teossa erityistä suunnitelmallisuutta.

Rikoksella tavoiteltu taloudellinen hyöty ylittää selkeästi oikeuskäytännössä huomattavana hyötynä pidetyn taloudellisen hyödyn määrän. Teko täyttää lisäksi kaksi kvalifiointiperustetta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo teon olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeuden tuomiota teon törkeysarvioinnin osalta ei siten ole aihetta muuttaa.

6. Rangaistusseuraamus

Ottaen huomioon rikoksella tavoitellun hyödyn määrä ja tekotapa hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus D:n syyksi luetusta teosta on kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusta on siten alennettava.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

Puolustajan palkkio ja oikeudenkäyntikulut

D:n puolustajan asianajaja J:n lasku on oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen. Palkkio hovioikeuden pääkäsittelystä maksetaan pääkäsittelyn keston perusteella 2,5 tunnilta.

Arvonlisäverolain 69 h §:n mukaan 1 momentin mukaan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle luovutettua immateriaalipalvelua ei ole myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan ostajalle, joka on sijoittautunut Yhteisön ulkopuolelle tai jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Yhteisön ulkopuolella. Saman pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan 1 momentissa tarkoitettuja palveluja ovat muun muassa oikeudelliset palvelut.

D:n vakituinen asuinpaikka on Venäjä, joten oikeudellista palvelua ei ole arvonlisäverolain mukaisesti myyty Suomessa. Tämän vuoksi hänen puolustajansa J:n palkkiosta ei ole suoritettava arvonlisäveroa.

Asian näin päättyessä D on velvollinen korvaamaan Suomen valtiolle / Tullille sille aiheutuneet, määrältään riidattomat, oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Vastaaja D

Syyksi luettu rikos

1. Törkeä veropetos
Lainkohtia on tarkistettu.
Rikoslaki 29 luku 2 §
Valmisteverotuslaki 3 §, 7 §, 8 §, 12 §, 75 §

Rangaistusseuraamukset

Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
6 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 8.1.–7.3.2018
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä ja päättyy 6.3.2020.
Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

Rangaistusta on alennettu.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

Valtion varoista maksetaan asianajaja J:lle palkkioksi 1.452 euroa ja korvauksena kuluista 19,78 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi D:n taloudelliset olot huomioon ottaen.

D velvoitetaan korvaamaan Suomen valtiolle / Tullille oikeudenkäyntikuluina 500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt
Hovioikeudenneuvos Tiina Nurmimäki
Asessori Laura Kallioinen

Esittelijä:

Hovioikeuden esittelijä Annika Juvonen

Ratkaisu on yksimielinen.

KKO 9.3.2022 nro 428.