Anu Koivuluoma Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomariksi


Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomarina aloittaa varatuomari, OTM Anu Koivuluoma toukokuun 2024 alusta lähtien. Koivuluomalle Kuopio ja Itä-Suomen hallinto-oikeus ovat tuttuja, sillä hän on aiemmin toiminut muun muassa hallinto-oikeustuomarina Itä-Suomen hallinto-oikeudessa.

”Ylituomarin tehtävässä yhdistyvät mahdollisuus tuomarin työhön ja tuomioistuimen toiminnan kehittämiseen. Viimeiset kahdeksan vuotta olen tehnyt tuomioistuinten keskushallintotehtäviä oikeusministeriössä ja Tuomioistuinvirastossa sillä ajatuksella, että jonain päivänä palaan tuomioistuintyöhön. Tuomarin identiteetti on pysynyt tiukassa kaikki nämä vuodet. Nyt on sopiva aika palata hallinto-oikeuteen”, Koivuluoma kertoo.

Laajemmin tuomioistuinlaitoksen nykyisen tilanteen Koivuluoma näkee vakaana, mutta tuomioistuinten on varauduttava myös tulevaisuuden mahdollisiin muutoksiin. Tuomioistuinlaitos on saanut huomattavan lisärahoituksen valtion julkisen talouden suunnitelmassa. Tilanne ei kuitenkaan välttämättä jatku yhtä hyvänä tulevilla kehyskausilla.

”Tuomioistuinlaitoksen on seurattava aikaa, jatkettava toiminnan kehittämistä ja tehtävä yhteistyötä sidosryhmien kanssa”, Koivuluoma painottaa.

Koivuluoma näkee Itä-Suomen hallinto-oikeuden toiminnan ja nykytilanteen hyvänä. Hänen näkemyksensä mukaan hallinto-oikeus on selvinnyt hyvin viime vuosien isoista muutoksista, kuten uusien asiaryhmien haltuun ottamisesta ja koronapandemiasta.

”Ylituomarina haluan luoda henkilöstölle parhaat mahdolliset puitteet siihen, että jokainen voi vastaisuudessakin huolehtia omalta osaltaan tuomioistuimen ydintehtävän toteuttamisesta. Itä-Suomen hallinto-oikeuden tehtävä on tuottaa oikeusturvaa ratkaisemalla sen käsiteltäväksi tulevat asiat laadukkaasti ja joutuisasti. Itä-Suomen hallinto-oikeudella on erinomainen valmius selviytyä myös tulevaisuuden haasteista kiitos sen osaavan henkilökunnan ja hyvän työkulttuurin”, pohtii Koivuluoma Itä-Suomen hallinto-oikeuden tilannetta.

Uudelle ylituomarille Itä-Suomen hallinto-oikeus on monelta kantilta tuttu, ja tulevan seitsemänvuotiskauden kynnyksellä Koivuluoma nostaa esille erityisesti kohtaamiset ihmisten kanssa. Millaisin mielin uusi ylituomari ottaa tehtävän vastaan?

”Odotan tehtävän alkamista innolla! On hienoa palata Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on minulle entuudestaan tuttu työpaikkana. Hallinto-oikeus on muuttunut ja kasvanut paljon viimeisten vuosien aikana. Eniten odotan kohtaamisia ihmisten kanssa ja mahdollisuutta tukea muiden työssä onnistumista. Tavoitteeni on panostaa hyvään henkilöjohtamiseen ja johtaa ihmislähtöisesti.”





Julkaistu 19.4.2024