Kirjoittaja Blogivieras: Kristiina Forsman
Julkaistu 11.3.2025
Asessorin koulutusvirka – mikä se on?
Asessorin virka on kolmivuotinen koulutusvirka, joita voi olla hallinto-oikeuksissa, hovioikeuksissa, markkinaoikeudessa, työtuomioistuimessa ja vakuutusoikeudessa.
Asessorit tekevät tuomarin työtä koulutustarkoituksessa ja osallistuvat tuomarinkoulutuslautakunnan suunnittelemaan koulutusohjelmaan. Koulutuksen tavoitteena on syventää asessorin laintuntemusta ja oikeudellista osaamista sekä antaa hänelle hyvät valmiudet itsenäiseen ratkaisutoimintaan erilaisissa asioissa. Koulutusvirkaa hakevan tulee hakuprosessissa edetäkseen suorittaa hyväksytysti tuomarinkoulutuslautakunnan järjestämä esivalintakoe.
Asessori suorittaa virkakautensa aikana koulutusohjelman mukaiset Tuomioistuinviraston toteuttamat asessorikoulutukset. Pakollisia koulutuksia on yhteensä noin kaksikymmentä ja niiden suorittaminen painottuu ensimmäiselle ja toiselle vuodelle. Lisäksi asessorin tulee sisällyttää henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaansa tietty määrä virkakautensa aikana suoritettavia valinnaisia koulutuksia. Asessori pitää säännöllisesti oppimispäiväkirjaa, joka toimii osittain pohjana päätösseminaaria varten koostettavalle portfoliolle. Asessorille määrätään virkakautensa ajaksi oma tutortuomari.
Tuomarinkoulutuslautakunta voi hakemuksesta myöntää asessorin koulutusohjelman hyväksytysti suorittaneelle oikeuden käyttää tuomarikoulutetun nimikettä. Suoritettu koulutusohjelma katsotaan tuomarin viranhaussa eduksi.
Asessorina Helsingin hallinto-oikeudessa
Hain asessorin koulutusvirkaan toimittuani esittelijänä hallinto-oikeudessa noin kahden vuoden ajan. Asessorikoulutus tuntui itselleni sopivalta, koska kaipasin mahdollisimman perusteellista ja monipuolista koulutusta tuomioistuintyöhön ja lainkäyttötehtäviin.
Työni asessorina on koostunut pääasiassa koulutusohjelmaan kuuluvista asessorikoulutuksista ja lainkäyttötyöstä kolmella eri osastolla. Minulla on koko virkakauteni ajan ollut tutorointia noin kerran kuussa, mistä koen hyötyneeni erityisesti koulutusohjelman alkuvaiheessa. Asessorikoulutuspäivät ja niihin valmistautumiseen menevä työaika on otettu huomioon työni suunnittelussa, ja koulutuksen suorittamista on muutoinkin tuettu osastoilla monin tavoin.
Helsingin hallinto-oikeudessa asessori vaihtaa osastoa vuoden välein ja tarkoituksena on, että asessori on koulutusohjelman suoritettuaan työskennellyt talon neljästä osastosta kolmella. Asessorin kunkin vuoden työtehtävät suunnitellaan yhteistyössä osaston johdon kanssa ja hänelle järjestetään tarvittaessa perehdytystä. Lisäksi asessorien on mahdollista toimia puheenjohtajana suullisissa käsittelyissä. Osastokierron myötä asessori pääsee tekemään lukuisia eri osastoille keskitettyjä asiaryhmiä. Jatkuva itselle entuudestaan tuntemattomiin asiaryhmiin perehtyminen arjen aikataulupaineessa on kokemukseni mukaan koulutuksessa työläintä ja haastavinta, ja vaatii asessorilta kärsivällisyyttä ja määrätietoista työotetta. Samalla juuri osastokierto on ollut koulutusvirassa erityisen opettavaista ja mielenkiintoista. Sen myötä olen saanut verrattain lyhyessä ajassa laajasti kokemusta hallinto-oikeuden asiaryhmistä ja varsin kattavan yleiskuvan maan suurimmassa hallintotuomioistuimessa käsiteltävistä asioista.
Kohta valmista, miltä nyt tuntuu?
Koulutusohjelmani on loppuvaiheessa, ja voin todeta asessorikoulutuksen vastanneen valtaosin odotuksiini. Koulutuksen suorittaminen on kehittänyt etenkin prosessiosaamistani ja monipuolistanut huomattavasti ammattitaitoani. Olen nähnyt erilaisia työtapoja ja käytäntöjä, mikä on edelleen avartanut näkemyksiäni oikeudelliseen ratkaisutoimintaan. Myös lukuisat suorittamani asessorikoulutukset ovat syventäneet ammattitaitoani, joskin hallinto-oikeuden asessorin näkökulmasta olisi toivottavaa, että pakollisten asessorikoulutusten sisältöä painotettaisiin hallintoprosessiin nykyistä enemmän.
Asessoriksi hakeutumista harkitsevan on hyvä tiedostaa, että koulutuksen menestyksekäs suorittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja vahvaa motivaatiota osaamisensa kehittämiseen. Myös avoin ja kiinnostunut asennoituminen uuden oppimiseen on merkittäväksi hyödyksi koulutusvirassa. Voin näin ollen suositella koulutusohjelmaa lämpimästi heille, jotka ovat halukkaita haastamaan itseään, eivätkä epäröi astumista epämukavuusalueelleen.